Raallit kiinnostaa enemmän ja vapaus, kuka nyt 5 miljoonalla ajamaan lähtis kakkoskuskiksi?
Kimi lopetti!
NoHumor
284034
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
lähtisin vaikka kolmoskuskiksi 5 miljoonalla
Italialaiset eivät tykänneet mongertavasta,juopottelevasta kuskista.Ei sellainen sovi Naranellon Oreille.No nythän on ikaa käydä Matin ja Mervin kanssa pubeissa "rentoutumassa" !heh.
Kmi tosiaan lopettanu juomisen ja raitistunut.
Painoakin pudonnu 10 kg.
kimi jää ilman tallia.... pyytää likaa liksaa, nyt peili käteen vaan kimi. arvostan toki kimiä, mutta asiat voisi hoitaa toisella tavalla.
Räikkönen tuskin ajaa ensi kaudella formulaa. Muninut hommansa aika perustellisesti.
Potkut Ferrarilta tulivat syistä, jotka kaikki jo aavistavat. Nyt italialaiset ovat vielä sivistyneitä ja vasta vihjailevat. Myöhemmin sanotaan suorempaan. Oletettavaa on että Alonson myötä tallin henki tulee paranemaan rutkasti.
Tosiaankin, Räikkösellä on peiliin katsomisen paikka. Pakko ei tietenkään ole. Vielä voi ajaa ralliautolla metsään ja tutkailla maisemia tuulilasin takaa pää alaspäin. Taustapeilistäkään ei näy oma naama vaan se kohta tiestä jolta mopo lähti käsistä.
Mutta onneksi on Matti Nykänen ja valkovenäläiset. Ja karaoke raikaa.
Aika hyvin ovat hoitaneet.Ferrari maksaa hyvät kipurahat jos Iceman ei aja kilpailevassa tallissa,että silleen..toivottavasti Kimi mersulle..
Potkujen syy. Kimi on helvetin tylsä tyyppi. Sen narisevan naaman kattominen ei kiinnosta ketään.
Potkut ferrarilta ainoastaan siksi, kun Espanjalainen pankki vaati niin, ihan vain siksi että alonso siirtyi tilalle.
menehän ittees-mä luulen että sun naamaas ei viittis katella sekuntiakaan - etkä varmaan saa meidän pientä suomea maailmankartalle millään!!!! taidat olla kateellinen toisille .
Vai niin tykkäät. Hamilton ei halunnut kaverikseen tätä Räikköstä. Arvaako kukaan miksi? Samalla autolla räikkönen pesee herra Hamiltonin menen tullen...
ralli on kimille muutenkin sopivampi ympäristö. rallikuskithan ovat muutenkin puhumattomia juntteja, joten kimi tulee tuntemaan olonsa kotoisaksi. eihän tuo koskaan edes sopeutunut f1 mediamyllerrykseen, joten rati riti rallaa vaan ja ralliin.
räikkönen rupeaa janne ahosen parix mäkihyppääjäx ja tämä on totta! saa hyvät voitelu rahat.
no niin arvoisa keskustelu väki.Minä ja varmaan moni muukin haluais nähdä Räikän rallicrossin 1:s divisioonassa.siellä ei yx ja sama ukko voita useita kisoja kuudesta kilpailusta per.kesä!se on nimittäin nähty useana suvena. Eli KIMI hyvä tule tähän lajiin mukaan ens kesänä.ota yhteys vaikka Saxbergin Ariin Jyväskylään niin eiköhän tämä herra sinua auton hankinnassa avusta.OON IHAN TOSISSANI...
Mitenkäs se santanderin sponssijuttu menikää.. Jos kimi ajaa ykkösissä, se saa va 10 miljonaa, jos ei aja, saa 30 miljoonaa. Kimi ajaa kauden rallia, saa 30 miljoonaa santanderilta ja muutaman miljoonan menetetystä vapaa-ajasta petter solbergilta yksitysitiimin wrc citikan ajamisesta.
Ja jos vuoden aikana kimin maksa ei ole sanonut pokspoks, niin seuraavalla kaudella saattaa tiiminä ola Red Bull.
totuushan on se et..kimi juopotteli (nykäsen kaa)..pojil oli ränni viikko..vai kimi menetti korttinsa...siis matil tyrä, kimilt kortti..terv. hessu
huvittaa tää uutisointi että kimi PÄÄTTI pitää välivuoden. ei se mitään päättänyt, sai kenkää eikä kelvannut muillekaan kilpailukykyisille talleille.
on näin Kimi kysys tietysti Matilta viittinkö enää ajaa tommosel katottomalla autol vai ruvetaanks Gruisaan Megellä kahestaan jossa on Plyyssi katto sisältäki,käyrään kattoos Saloo ja Häkki pappaa vois käyrä Ahostaki kattoos ku meil on ny vappa? Näin se menee!!
Espanjalainen Santanderin pankki on Ferrarin pääsponssori ja sanelei ehdot,eikä Kimi ollut tarpeeksi
hyvä mannekiini ja kylmä totuus on että Räikkösen käytös on ollut varsin yläolkainen ja tylsä, olisi
kannattanut satsata vähän ulosantiin ja PR:n tuolla huikealla palkalla.
vaikka saisin VAIN miljoonan! Saatanan rahanahne paska. Ajaa osaa mutta kyllä on vittu pinttyny päähän kusi, ei voi mitn.
rahanahne jätkä toi kimi räkäräikkönen on.entinen f-1 kuski taitaa olla.rallia ei opita heti.
Pikku bissessä menee lujaa! Annahan olla kun mies raitistuu, tulee pelot ja erikoisesti kuolemanpelot pintaan. Vauhti hidastuu ja tulee aremmaksi! Se on silloin formulasirkuksesta kenkää... valitettavasti!
Mutta mitääs tuo: 400 miljoonaa euroo taskussa ja elää, kuin 400 miljoonaa pankissa ja kaksi metriä multaa päällä. Ensimmäinen vaihtoehto on kuitenkin parempi. Ei sillä ole mitään väliä mitä ihmiset sanoo. Aina on elämässä arvostelijoita, mutta jokainen taaplaa tyylillään. Vielä kun kimi tulee uskoon niin maailma kääntyy akselillaan! Toivon sitä!
maksetaanko sille siellä rallissa muka enemmäin kuin McLarenilla olisi maksettu? tuskin
Ferrari maksaa enemmän jos jää pois formuloista. Ralli Ferrarirahat on tuplat McLaren tarjoukseen verrattuna.
Olisi liian rajua ilmoittaa kerta laakista, että ura on nyt loppu..., välivuosi kuullostaa paremmalta.
Voihab se hoilata karaokea näsijärvenrannalla sen juopottelevan pariskunnan kanssa.
räkä räikkösen talliisi kuskiks
Ei ole montaa tallia joka ei ottaisi Kimiä kuskiksi. Räikköstä ei vain kiinnosta formulapelletallit. On sama kokeilla välillä rallia.
http://www.mankeli.com/huumorikuvat/238/