Unet.

Näen paljon unia ja muistan ne myös hyvin usein. Yleensä niissä tapahtuu kaikkea ja toisinaan niissä on mielikuvituksellinen juoni jonka pohjalta saisi kirjoitettua vaikka kirjan jos vain jaksaisi moiseen urakkaan ryhtyä. Toisinaan unet myös ahdistavat.. Ja sitten niitä vain ajattelee päivisin koko ajan... Että mitähän sekin uni tarkoitti, miten se asia nyt tuli mieleen, miksi siinä tapahtui sitä ja tätä, ja vaikka eihän sille selitystä ole, niin silti vaan pyörii mielessä.
Ongelmani ei ole iso, mutta kuitenkin.. Monesti nykyään menee unet ja todellisuus sekaisin. Esimerkiksi saatan puhua ihan oikeassa elämässä kavereilleni ja mainita ohimennen "ja sitten tapahtui sitä ja tätä ja sen mä kerroinkin teille jo eilen" ja sitten kaverit ihmettelee että en ole sanonut mitään mistään tuollaisesta ja sitten muistan että näinkin vain unta missä olin kertonut niitä asioita kavereilleni ja sitten hieman nolottaa.
Ja toinen, esim. näin unta että tänne meidän korven perälle tehdään junarata. Sitten viikko sitten kun äiti päivitteli että tänne pitäisi saada jokin julkinen kulkupeli ettei sen tarvitsis tunnin välein viedä jotakin perheen lapsista jonnekin harrastukseen tms. ja minä siihen hihkaisin että "mutta tuleehan tänne se juna" ja sitten tajusin vasta että olinkin nähnyt vain unta..
Monia tuollaisia tapauksia on missä menee nopeasti sekaisin uni ja tosielämä. Ei nuo mitään isoja ongelmia ole, mitä nyt nolottaa ja naurattaa sitten kun tajuaa erehdyksensä.

Näettekös te muut paljon kaikenlaisia unia joita muistatte? Onko niistä teille mitään ongelmia?
4193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ehkä kerran vuodessa saatan nähdä unen, jonka muistan vielä päivälläkin. Muutoin unohdan kaiken suunnilleen samalla sekunnilla kun herään. Eipä ole ollut tuollaisia ongelmia. : )

Äänestä

oon 16v kloppi ja mulla on samantapainen ongelma. Saatan joskus sekoittaa päivisin juuri sen mitä unessa ja todellisuudessa tapahtui. Joskus unet (aika usein) taas ovat niin sekopäisiä, että tunnistan ne heti falseksi, kun rupean jotain todellisuudessa selittämään.

Unessa jos saa kontrollin tai semmoisen tajunnallisen hahmon (eli tajuaa olevansa unessa ja voi interaktiivisesti vaikuttaa unessa) niin silloin on hauska jutella unen hahmoille. Usein saatan kysellä joltain "tutulta " ihan härskejä asioita, joita en ever kysyisi oikeassa elämässä, ja sitten usein saatan muistaa että "ainiin toi on se tyyppi joka haluaa seksiä kanssani", vaikka olen vain tivannut jossain unessa sitä. onneksi nämä ei mene vielä sekaisin, huh huh, jos menisin jollekin puolirandomille sanomaan, että "voitaishan me kun kerran haluat" :DD

Äänestä
  • Itellä tollanen kans ku välil tajuun sen olevan unta. Alan tekee jotai sekopäisii asioita ja välil pystyn "päättämää" mitä osaan, tuntuu kliseiseltä ja kerran osasin lentää ja otin siitä kyllä kaiken irti, kuulostaa aika tyhmältä mut se oli aivan mahtava tunne vaikka unes olikin :P

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Itellä tollanen kans ku välil tajuun sen olevan unta. Alan tekee jotai sekopäisii asioita ja välil pystyn "päättämää" mitä osaan, tuntuu kliseiseltä ja kerran osasin lentää ja otin siitä kyllä kaiken irti, kuulostaa aika tyhmältä mut se oli aivan mahtava tunne vaikka unes olikin :P

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Selkouni

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unitytsy kirjoitti:

Näen paljon unia ja muistan ne myös hyvin usein. Yleensä niissä tapahtuu kaikkea ja toisinaan niissä on mielikuvituksellinen juoni jonka pohjalta saisi kirjoitettua vaikka kirjan jos vain jaksaisi moiseen urakkaan ryhtyä. Toisinaan unet myös ahdistavat.. Ja sitten niitä vain ajattelee päivisin koko ajan... Että mitähän sekin uni tarkoitti, miten se asia nyt tuli mieleen, miksi siinä tapahtui sitä ja tätä, ja vaikka eihän sille selitystä ole, niin silti vaan pyörii mielessä.
Ongelmani ei ole iso, mutta kuitenkin.. Monesti nykyään menee unet ja todellisuus sekaisin. Esimerkiksi saatan puhua ihan oikeassa elämässä kavereilleni ja mainita ohimennen "ja sitten tapahtui sitä ja tätä ja sen mä kerroinkin teille jo eilen" ja sitten kaverit ihmettelee että en ole sanonut mitään mistään tuollaisesta ja sitten muistan että näinkin vain unta missä olin kertonut niitä asioita kavereilleni ja sitten hieman nolottaa.
Ja toinen, esim. näin unta että tänne meidän korven perälle tehdään junarata. Sitten viikko sitten kun äiti päivitteli että tänne pitäisi saada jokin julkinen kulkupeli ettei sen tarvitsis tunnin välein viedä jotakin perheen lapsista jonnekin harrastukseen tms. ja minä siihen hihkaisin että "mutta tuleehan tänne se juna" ja sitten tajusin vasta että olinkin nähnyt vain unta..
Monia tuollaisia tapauksia on missä menee nopeasti sekaisin uni ja tosielämä. Ei nuo mitään isoja ongelmia ole, mitä nyt nolottaa ja naurattaa sitten kun tajuaa erehdyksensä.

Näettekös te muut paljon kaikenlaisia unia joita muistatte? Onko niistä teille mitään ongelmia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu