kaksi koiraa

Meillä on ennestään jo uroskoira ja nyt otettiin narttupentu kaveriksi.
Uros ei oikein tule toimeen sen kanssa,vaan yrittää näykkiä jne..
Eri huoneissa jouduttiin ensimmäinen yö pitämään.Olisiko kellään tähän mitään hyviä neuvoja??
Toisekseen pentu itkee koko ajan.Kaipaa tietenkin sisaruksiaan ja emoaan,mutta kauankohan tuo itkeminen kestää.
3175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eiköhän se pentu siitä ajan kanssa totu elämään teidän kanssa ja lopeta itkemisen... Se on tietenkin aika yksilöllistä, koska lopettaa itkeskelyn. Meillä ensimmäinen koira itkeskeli muutaman ensimmäisenä yönä. Muut pennut ovat itkeskelleet vain ensimmäisenä yönä, mutta tuohon on varmaan auttanut se, että on ollut koirakaveri taloudessa.

Meillä omat koirat ovat aina suhtautuneet tulokkaaseen hyvin, mutta siskoni koira on uusia koiriani aluksi vartioinut, eikä ole antanut pahemmin liikkua. Sekin on kyllä tottunut niihin ajan kanssa...

Eiköhän se teidän uroskoirannekin hyväksy pennun perheenjäseneksi ajan kanssa. Viekää niitä ulos yhdessä, niin että uros pääsee tutustumaan pentuun reviirinsä ulkopuolellakin. Ei kannata jättää niitä kahdestaan samaan tilaan ennen kuin uros on hyväksynyt pennun. Huomioikaa urostakin paljon, jottei tule mustasukkaiseksi.

Äänestä
  • Yleensä pennun vieressä nukutaan eka yö, omistaja tekee pedin lattialle. Kannattaa googlata ja lukea kirjallisuutta. Koirat yksilöitä, kasvattajan tuki yl parasta. Kysy ajoissa häneltä.

    Äänestä

  • pennut? kirjoitti:

    Yleensä pennun vieressä nukutaan eka yö, omistaja tekee pedin lattialle. Kannattaa googlata ja lukea kirjallisuutta. Koirat yksilöitä, kasvattajan tuki yl parasta. Kysy ajoissa häneltä.

    nyt alkaakin jo yhteiselo toimia,kiitosta vaan vastauksista kaikille!
    Tosin pentu itkeskelee vieläkin ja varsinkin öisin:(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmia??? kirjoitti:

Meillä on ennestään jo uroskoira ja nyt otettiin narttupentu kaveriksi.
Uros ei oikein tule toimeen sen kanssa,vaan yrittää näykkiä jne..
Eri huoneissa jouduttiin ensimmäinen yö pitämään.Olisiko kellään tähän mitään hyviä neuvoja??
Toisekseen pentu itkee koko ajan.Kaipaa tietenkin sisaruksiaan ja emoaan,mutta kauankohan tuo itkeminen kestää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu