Levottomat unet ja päiväväsymys

Levoton nukkuja

Onko kellään teistä vastaava ongelmaa ja oletteko löytäneet siihen jostain apua?

Olen viimeiset neljä vuotta nähnyt käytännössä joka yö useita levottomia unia. Osa unista on selkeitä painajaisia, osa muuten vain ahdistavia (esimerkiksi sekavuutensa tai unitapahtumien määrän takia).

Herään myös useita kertoja yön aikana, mutta varsinaisesta unettomuudesta en kärsi. Nukun 7-10 tuntia yössä. Päivisin olen yleensä väsynyt, vaikka olisin nukkunut jopa 9-10 tuntia.

Minulla on tehty Markku Partisen Uniklinikalla aktigrafia ja polysomnografia. Varsinaisia
unisairauksia minulla ei todettu. Neurologi Partinen on kuitenkin todennut, että minulla on
viivästynyt unirytmi, häiriötä aivojen dopamiinijärjestelmässä (dopamiinia erittyy
ilmeisesti liikaa) ja hieman heikentynyt unentehokkuus. Kuitenkaan
objektiiviset tutkimukset eivät kuvaa unenlaatuani yhtä heikoksi kuin itse koen.

Olen käynyt n. 10 kertaa myös psykiatrin luona. Hän on havainnut Aspergerin syndrooman ja tarkkaavaisuushäiriön piirteitä, mutta kummakaan diagnoosi ei täyty. Diagnoosi ei täyty myöskään täyty esim. masennuksen osalta vaikka joitain piirteitä siihenkin on. Minulla ei ole myöskään uniongelman selittävää suurta tragediaa kuten läheisen kuolemaa.

11

3165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käreitär

      Mulla paheni jo ennestään vilkas unitoiminta ja aamuväsymys astma-ja allergialääkityksessä. Lievä asperger on myös. Olen nyttemmin vain totutellut siihen, että havahtuu usein hereille. Jos mitenkään mahdollista, varaan 20 min. päivätorkuille, ei yhtään enempää, vaikka 10 min. kahvitunnilla. Ja olen opetellut pitämään hulppean komeista ja jännittävistä ja erikoisista unistani. Lääkkeeni on todettu mahdollisesti unirytmiin/ painajaisiin vaikuttaviksi

      • Levoton nukkuja

        kiitos vastauksesta! mitä lääkettä käytät?

        itselläkin on allergia, johon otan iltaisin nasonexia tai awamysiä ja aeriusta. olen käyttänyt kuitenkin kyseisiä lääkkeitä paljon pidempään kuin uniongelmani on jatkunut.

        myös päiväväsymys on selvästi pahentunut viime vuosina, vaikka allergia ja allergialääkkeet ovat varmasti aina aiheuttaneet hieman ylimääräistä väsymystä.

      • Levoton nukkuja
        Levoton nukkuja kirjoitti:

        kiitos vielä käreitärelle kannustuksesta, mutta valitettavasti päivätorkuistakaan ei ole mulla apua.

        vielä täydennyksenä omiin tietoihini:
        koen, että huonoa unenlaatua mulle eivät aiheuta ainoastaan levottomat ja runsaat uniaiheet vaan myös fyysiset tuntemukset yöllä: huomaan, että koko kroppani saattaa jännittyä yöllä ja lihakset kipeytyä. epäilen myös että hengitykseni tihenisi.

        korjaus edellisiin: ilmeisesti levottomia jalkoja ei olekaan mulla vielä täysin poissuljettu

    • väsynyt vaeltaja

      aika vanha juttu mut yrittänyttä ei rankaista jos vaikka pääsis viel mukaan juttuun.. olen 20 vuotias nuori nainen ja kärsin samasta ongelmasta. ei ole väliä kuinka monta tuntia nukkuu yössä kun unen laatu on huonoa niin väsyttää. olen käynyt sellaisessa unitutkimuksessa missä seurattiin hengitystä ja sen sellaista,, ja olen käynyt eri tohtorilla ja kaikki sanovat että on stressi peräistä ja elämäntavan muutokset ym. kaikkea on kokeiltu ja totta kai stressaa kun on väsynyt koko ajan ja mitään jaksa tehdä ja tekemättömät työt kasaantuu. tohtorit määrää nukahtamis lääkkeitä ja muita lääkkeitä veivätkä ymmärrä että ei ole nukahtamisessa ongelmia... miten tähänkin saisi sitten apua...

    • Levoton nukkuja

      sattumalta vilkaisin palstaa ja oli näköjään joku kommentoinnut vanhaa kirjoitustani. aiempiin tietoihin korjausta: levottomia jalkoja ei ole, ei myöskään aspergeria, sen sijaan on nyt todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. silti mistään lääkkeistä ole ollut apua eikä edes terapiasta. rentoutumisharjoitukset auttavat jonkun verran.

    • suosittelen näitä

      Kokeile mirtatsapiinia, se parantaa unen laatua. Itse syön mirtaa ja melatoniinia ja heräilen kyllä niittenkin kanssa monta kertaa yössä, mutta päiväväsymys on kadonnut kun uni on ollut syvempää ja nukahtaa aina uudestaan alle 10 minuutissa.

      • suosittelen näitä

        Niin ja ei nuo lääkkeet heti auttaneet, vaati reilun kuukauden ennen kuin alkoi vaikuttaa kunnolla. Eli ei kannata luovuttaa lääkkeiden kanssa heti.

    • Levoton nukkuja

      melatoonista on välillä vähän ollut apua. mirtza ei toiminut.

      • sepitee2

        mulla samoja oireita kuten ketjun aloittaneella. voiko dopamiinitasoa jotenkin laskea jos se vaikka olisi syynä levottomiin uniin?

        voiko liiat hiilarit lisätä levottomuutta, siis liika sokeri herkkyys tms insuliini toleranssi tms?

        entäs vilja voisko olla syynä:
        When patients suffer with gluten sensitivity, they develop severe intestinal permeability or leaky gut syndrome. They constantly leak undigested proteins from their gut into their bloodstream. Some of these proteins resemble glutamic acid decarboxylase, the enzyme responsible for conversion of glutamate into GABA. Subsequently, they develop a deficiency of glutamic acid decarboxylase resulting in excessive levels of the stimulating brain chemical glutamate and a deficiency of relaxing brain chemical GABA.

      • Levoton nukkuja
        sepitee2 kirjoitti:

        mistä viimeisen viestin eng. kielinen pätkä on peräisin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      100
      6424
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3843
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3220
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1736
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1340
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      989
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      966
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      890
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      879
    Aihe