minämnäminä

Voi Tuija-parka, kun joutuu kuuntelemaan tuon Kätlinin omahyväistä reissun kuvausta. Lyhyemminkin voisi kertoa. Onko Kätlin kysynyt yhtään, mitä Tuijalle kuuluu....eipä ole.
28240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

mutta Tuija sanoi, ettei saa kertoa.

Äänestä
  • Hyviin tapoihin silti kuuluu kysyä kuulumisia, vaikkei saisikaan kertoa. Minä mä minun mun minä

    Äänestä

Kaikki on jo varmasti korviaan myöten täynnä viron naisen höpinöitä. Kätlin yrittää olla Tuijalle mieliksi, koska Luulee, että Tuija voi valita jonkun Finaaliin. Kätlin luulee, että Tuija on niin kiinnostunut neidin tarinoista. Tai se on leuhkimista. Hyi hitto, miten ällöttävää. Kätlinillä noussut kusi päähän reissunsa jälkeen. Luulee olevansa niin viehättävä, mutta päivä päivältä muuttuu ällömmäksi.

Äänestä
  • Kyllähän Kätlinillä on suosiota, mutta talon sisällä hänen jutuilleen ei enää anneta mitään arvoa. Hänen kälätyksensä jo niin kuultu. Nuo kaksi muuta pissistä Kätliniin verrattuna sentään eivät noin kälätä tärkeänä omia juttujaan.

    Äänestä

  • ei onneksi kaikkien suomalaisnaisten. Kätlin on minä, minä-ihminen, mutta onhan hän saanut sentään jotain JÄRISYTTÄVÄÄ kokeakin pelkän sormenpäänsä hiusheilutuksen lisäksi! Oletteko muuten huomanneet, ketkä ovat kynsiensä purijoita, yksi oli Sami, entäpä muut? Kätlinillä on tuollainen sijaistoiminto, sitä havaitaan paljon mm. koirilla ja linnuilla. Se helpottaa omaa kiihtymistä, jännitystä , jopa iloisuuttakin. Kynsien pureskelu on samaan lajiin kuuluva, ehkä vain rumempaa, kun sormia ja kynsinauhoja pitää pakosta repiä.

    Kätlinillä ei ole rahan kiiltoa silmissä, uskokaa jo. Hän ei osaa pelata, eikä siksi Tuijan lähettyvillä liiku. Hän sai hyvät vihjeet tänään kuvanauhalta, jos vain ehti niitä "lukea", asioista, jotka ärsyttävät muita. Voi, kun ottaisi opiksi, sehän auttaisi muutenkin elämässä, kun oppii kuuntelemaan. Sviitissä Dana sai purkautua Kätlinille, joten kyllä tytöllä on kuuntelijankin lahjoja. Mutta - kuunnella itseään ja omia ajatuksiaan, se onkin vaikeampaa.

    Minulla on tunne, että Esa A:kin alkaa jo pelata. Se nähdään pian, sillä heti kun hän ei asetu olemaan hiljaisemman tai kiusatun puolella, hän pelaa voitosta. Esakin muuttui puh, soitn jälkeen. Ettekö huomaa sitä?

    Äänestä

  • ,,,siksi tuo matka on entistä ihmeellisempää virolaiselle, Neuvostoliiton piinaman Viron kansalaiselle. Kättlininkin luuli menevänsä Alaskaan kun sanottiin matkan olevan Filippiineille. Virossa ja Neuvostoliitossa ei opetettu maantietoa, seurauksena olematon yleissivistys. Virossa opetettiin, että raha ratkaisee, rahasta voit myydä kaiken, moraalin ja itsekunnioituksen samalla. Siksi Virolainen nainen on suopea kun hänelle näyttää rahaa, kaikki käy! Siksi suomalaiset miehet rakastavat virolaisia naisia, ainakin tunnin kerrallaan. Nykyään tuo tunti on 20 euroa halvimmillaan, jos Kättlin aio polkea hintoja!

    Äänestä

  • Johan Karri kirjoitti:

    ,,,siksi tuo matka on entistä ihmeellisempää virolaiselle, Neuvostoliiton piinaman Viron kansalaiselle. Kättlininkin luuli menevänsä Alaskaan kun sanottiin matkan olevan Filippiineille. Virossa ja Neuvostoliitossa ei opetettu maantietoa, seurauksena olematon yleissivistys. Virossa opetettiin, että raha ratkaisee, rahasta voit myydä kaiken, moraalin ja itsekunnioituksen samalla. Siksi Virolainen nainen on suopea kun hänelle näyttää rahaa, kaikki käy! Siksi suomalaiset miehet rakastavat virolaisia naisia, ainakin tunnin kerrallaan. Nykyään tuo tunti on 20 euroa halvimmillaan, jos Kättlin aio polkea hintoja!

    Venäjän tietojesi kanssa. Venäjän kansalaiselle raha on sama asia kuin suuri köyhyys. Opiskelet lääkäriksi, mutta palkat surkeat, pitää tulla Suomeen, missä saa sovitun rahan, sovitusta työstä.
    Älä hyvä ihminen yleistä tuota juttuasi todeksi, se kun ei sitä todellakaan ole! Lue historiaa, niin tiedät.
    Kun Kätlin sanoi Filippiinien olevan Alaskassa, hän osoitti tietämättömyytensä, vaan jopa Keski-Euroopassa mainostettiin 60-luvulla Suomea maaksi, jossa jääkarhut kulkevat keskellä Mannerheimintietä. No, ajat ovat muuttuneet, vaan silti kaikesta ei tarvitse olla huolissaan, Kätlin varmaan ottaa esiin vielä karttansa ja nauraa makeasti omalle tyhmyydelleen. Kuten teimme mekin, avoimen kartan ääressä.

    Äänestä

En näe mitään syytä taaskaan moittia Kätliniä. Saahan tuosta reissustaan kertoa pidemminkin. Ei tuollaista joka tyttö tai poika pääse kokemaan. Outoa, että kaikesta päästää täällä kitisemään. Yritä edes nähdä posiitivisemmin. Eikä muissakaan asukkaissa ole mielestäni vikaa. Kiva seurata erilaisia ihmisiä.

Äänestä

vähän sivusilmällä ja korvalla katselin ja kuuntelin, mutta kun puhuivat niistä puheluista, kuuluiko siellä ensimmäisenä joku MINÄ ääni taas? mäki haluunnn!!!

Äänestä
  • Puhu niin kovalla äänellä ja kiroille kun rekkakuski.

    Äänestä

  • en tykkää kirjoitti:

    Puhu niin kovalla äänellä ja kiroille kun rekkakuski.

    Tuija osaa keskustella älykkäästi ja nauraa vähän aremmillekin asioille. Kätlin prinsessa ei voi keskutella ilman sitä minä minää tai riitelemällä. Surkea esitys ja auvuton persoona.

    Äänestä

  • jisisis kirjoitti:

    Tuija osaa keskustella älykkäästi ja nauraa vähän aremmillekin asioille. Kätlin prinsessa ei voi keskutella ilman sitä minä minää tai riitelemällä. Surkea esitys ja auvuton persoona.

    En yhtään ihmettele kun nuoret kannattaa Käpää, koska heillä ei ole vielä kehittynyt nuo vuorovaikutussuhteet toisien kanssa. Aikaa myöden ne kehittyy kuin myös Käpälläkin.

    Äänestä

  • Oppi ei ojaan töni kirjoitti:

    En yhtään ihmettele kun nuoret kannattaa Käpää, koska heillä ei ole vielä kehittynyt nuo vuorovaikutussuhteet toisien kanssa. Aikaa myöden ne kehittyy kuin myös Käpälläkin.

    Ja itse oon 30 .
    Käpän haukkujat on teinit. Fiksu, sivistynyt ihminen tykkää moraalisesta, käytöstapaisesta Kätlinistä.
    Ja Kätlin on paras!

    Äänestä

  • 30+ kirjoitti:

    Ja itse oon 30 .
    Käpän haukkujat on teinit. Fiksu, sivistynyt ihminen tykkää moraalisesta, käytöstapaisesta Kätlinistä.
    Ja Kätlin on paras!

    Teeskentelevä ihminen harvoin muuttaa käytöstään. Hän teeskentelee lopun ikänsä eikä ihmisen persoonallisuus muutu juurikaan elämän varrella. Ei tuollainen tyhjäpää minä minä koskaan muuksi muutu.

    Äänestä

  • Kyllä kuului, saman huomioin, minulle kans, lol

    Äänestä

  • Oppi ei ojaan töni kirjoitti:

    En yhtään ihmettele kun nuoret kannattaa Käpää, koska heillä ei ole vielä kehittynyt nuo vuorovaikutussuhteet toisien kanssa. Aikaa myöden ne kehittyy kuin myös Käpälläkin.

    kiitos! Muutenkin on ollut mukavaa lukaista aina silloin tällöin jotain positiivista. Olen jo iso- mummeli, mutta minulta riittäisi milloin kenellekin suosionosoitus. Kätlin on hyvin vienyt osaansa, ollakseen virolainen, joita kohtaan meillä suomalaisilla on määrätynlaista leimaamismieltä, samaa on hieman kokenut myös Danaa, sekä pojista Asoa. Jokaisessa pilkahtaa aina jotain hyvin mukavaa, ottaen huomioon suljettu tila, jossa voi jäädä ihan yksin.

    Äänestä

  • hrissis kirjoitti:

    Teeskentelevä ihminen harvoin muuttaa käytöstään. Hän teeskentelee lopun ikänsä eikä ihmisen persoonallisuus muutu juurikaan elämän varrella. Ei tuollainen tyhjäpää minä minä koskaan muuksi muutu.

    se on tutkittu tosiasia. N. 7-vuoden välit ovat aina muutoksiin valmiit ikävuodet. Muistele itseäsi, millainen olit 7 v. 14 v. 21v jne. Ne vuodet, jotka noihin seitsemään vuoteen liittyvät, muuttavat ihmistä hyvin ratkaisevasti. Muutokset eivät lopu, onneksi. Mitä iäkkäämpi olet, sitä enemmän uskot nuo 7-vuoden jaksot tosiksi. Itse olen ylittänyt jo 10 seitsemän vuoden ikäkautta, alan olla taas lapsonen. Vaan, tunnustan sen, enkä häpeä olla lastenlastenlasteni kanssa kiinnostuneena seuraamassa BB:ta.

    Äänestä

  • minä....minä...... kirjoitti:

    Kyllä kuului, saman huomioin, minulle kans, lol

    EI DANA TUO ITSEÄÄN ESILLE samalla lailla kuin Käpä. Se on ihan ihana ihminen ja auttaa muita kun tarvitaan. Halii aina kunnolla kun joku lähtee talosta, mutta Käpän tunteettomuus on liian näkyvää.

    Äänestä

  • Dana parempi kuin K kirjoitti:

    EI DANA TUO ITSEÄÄN ESILLE samalla lailla kuin Käpä. Se on ihan ihana ihminen ja auttaa muita kun tarvitaan. Halii aina kunnolla kun joku lähtee talosta, mutta Käpän tunteettomuus on liian näkyvää.

    PÄISÄÄN, KAZAKSTANIN SELKÄÄNPUUKOTTAJA LENTÄÄ JA LUJAA ENS SU

    Äänestä

  • ASDASDSADA kirjoitti:

    PÄISÄÄN, KAZAKSTANIN SELKÄÄNPUUKOTTAJA LENTÄÄ JA LUJAA ENS SU

    Virolaiset voisi kirjoittaa englanniksi kun tuo Suomen kieli näyttää olevan vaikeaa laittaa kirjoitusmuotoon. Mikä on päisään??

    Äänestä

  • ASDASDSADA kirjoitti:

    PÄISÄÄN, KAZAKSTANIN SELKÄÄNPUUKOTTAJA LENTÄÄ JA LUJAA ENS SU

    EI TOTUUDEN PUHUMINEN OLE PUUKOTUSTA, SATTUUKO PAHASTIKIN?

    Äänestä

  • T.R.U.E. kirjoitti:

    EI TOTUUDEN PUHUMINEN OLE PUUKOTUSTA, SATTUUKO PAHASTIKIN?

    Mutta kun sitä jauhaa kolme kuukautta, ja väittää toiselle, että on ystävää. Niin se on kaksinaamaista selkäänpuukottusta.
    Tsiisus mikä idiootti. Aivoton apina sä oot.

    Äänestä

  • halpaa kirjoitti:

    Mutta kun sitä jauhaa kolme kuukautta, ja väittää toiselle, että on ystävää. Niin se on kaksinaamaista selkäänpuukottusta.
    Tsiisus mikä idiootti. Aivoton apina sä oot.

    Niinkös, ja kun KÄTLINI puhuu kolme kuukautta paskaa niin se on LÄPPÄÄ, hanki sinäkin mulkku elämä :P

    Äänestä

  • Oppi ei ojaan töni kirjoitti:

    En yhtään ihmettele kun nuoret kannattaa Käpää, koska heillä ei ole vielä kehittynyt nuo vuorovaikutussuhteet toisien kanssa. Aikaa myöden ne kehittyy kuin myös Käpälläkin.

    jos et kuuntele mua oot ihan ämmä ja huara niiq

    Äänestä

  • ASDA* kirjoitti:

    Virolaiset voisi kirjoittaa englanniksi kun tuo Suomen kieli näyttää olevan vaikeaa laittaa kirjoitusmuotoon. Mikä on päisään??

    virolaiset vois ostaa näppäimistön missä caps lock ei lue englanniksi vaan viroksi.

    Äänestä

  • Dana parempi kuin K kirjoitti:

    EI DANA TUO ITSEÄÄN ESILLE samalla lailla kuin Käpä. Se on ihan ihana ihminen ja auttaa muita kun tarvitaan. Halii aina kunnolla kun joku lähtee talosta, mutta Käpän tunteettomuus on liian näkyvää.

    Danahan se vasta "sälli" on puukottaa selkää sen minkä kerkiää ja ne halaukset eivät todellakaan ole aitoja ja eivät tule sydämmestä

    Äänestä

  • mummo hillopurkissa kirjoitti:

    se on tutkittu tosiasia. N. 7-vuoden välit ovat aina muutoksiin valmiit ikävuodet. Muistele itseäsi, millainen olit 7 v. 14 v. 21v jne. Ne vuodet, jotka noihin seitsemään vuoteen liittyvät, muuttavat ihmistä hyvin ratkaisevasti. Muutokset eivät lopu, onneksi. Mitä iäkkäämpi olet, sitä enemmän uskot nuo 7-vuoden jaksot tosiksi. Itse olen ylittänyt jo 10 seitsemän vuoden ikäkautta, alan olla taas lapsonen. Vaan, tunnustan sen, enkä häpeä olla lastenlastenlasteni kanssa kiinnostuneena seuraamassa BB:ta.

    positiivinen kirjoitus, mutta olen itsekin isoäiti, enkä todellakaan anna ainakaan minun luonani kyläillessään kouluikäisten katsoa BB:tä. Mutta, jos jotkut lapsoset tuota katsovat, niin toivottavasti esimerkillinen suomalaismies Esa voittaisi. Siinä taas yksi hyvä syy, miksi Esan pitäisi voittaa...
    Mutta siis, eihän tuo mikään lastenohjelma ole. 2 homoa runkkaavat toisiaan asukkaiden paljussa, kuka antaa jälkeläistensä katsoa tollasta ohjelmaa? Jos alkukaudella ei selvinnyt, etä ohjelma on mennyt pornommaksi, niin kyllä tässä vaiheessa jo tiedetään, ettei kyseessä ole koulu-tv,

    Äänestä

  • Oppi ei ojaan töni kirjoitti:

    En yhtään ihmettele kun nuoret kannattaa Käpää, koska heillä ei ole vielä kehittynyt nuo vuorovaikutussuhteet toisien kanssa. Aikaa myöden ne kehittyy kuin myös Käpälläkin.

    enkä ole enään ihan nuori.
    Useat ikäiseni niin naiset kuin miehetkin pitävät Kätllinistä.
    Ei örvellä humalassa (paitsi kerran Danan kanssa sviitissä) kuten muut ja käyttää siistinpää kieltä.
    Kaiken lisäksi Kätlin on loistava tanssija.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskomaton pissis kirjoitti:

Voi Tuija-parka, kun joutuu kuuntelemaan tuon Kätlinin omahyväistä reissun kuvausta. Lyhyemminkin voisi kertoa. Onko Kätlin kysynyt yhtään, mitä Tuijalle kuuluu....eipä ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu