Mamma ja sen kissa

Mamma ja sen kissa

Hän kulki vanhassa aamutakkikulussaan pihan poikki jouluaatonaamuna, tervehti viirukasta kissaa, joka venyi laiskana liiterin seinustalla. Kissa tuskin piittasi muusta seikasta kuin mamman avittamasta, suuhun kävelevästä ateriastaan, olipa sitten joulu tai juhannus.

”Joulunajan retriitti” sanottiin lehti-ilmoituksessa. Hänen retriittinsä oli täällä, tumman metsän ja järven syleilyssä, eikä hän muualle osannut kaivata. Hän ei poistuisi mihinkään kotoaan, vaan istuisi mökissään kahdennenkymmenennen yksinäisen joulunsa. Hän katselisi kun päivä vaihtuisi siniseksi hetkeksi, sitten illaksi. Hän lämmittäisi mökin huolellisesti ja saunoisi illalla. Ehkä jopa pulahtaisi avantoon, jos järven ohut jääpeite olisi vielä illalla auki.

Aattopäivä vaihtui illaksi mamman vaatimattomia ruokia laittaessa ja maistellessa. Tunnelmallinen tuoksu täytti huoneen, kun hän toi sisään kuusenhavuja maljakkoon. Televisiota hän ei viitsinyt avata, hän kuunteli radiostaan joulukuunnelmaa. Jotakin hyräillen hän katseli ”Hyvä Paimen” -aiheista seinätauluaan.

Syvä rauha laskeutui hänen ylleen kuin lämpöinen viitta. Hän ajatteli onnellisena, että tämän suloisemmaksi ei ihmisen elämä voi tulla. Hänen tupaansa levisi ihmeellinen valo ja kirkkaus. Ulkona havisi uskomattoman kaunis satumaisema. Kissa retkotti uuninedusviltillään hipihiljaa, kaipaamatta mitään muuta sekään.

Lämpö uunissa haaleni hiljalleen. Jouluaamuna se oli jo kokonaan kylmennyt.

Noin kello 14.00 tulivat lähinaapurit jouluvierailulle piparkakkuineen. He soittivat paikalle ambulanssin, ja nuoret miehet lastasivat mamman paareilla kyytiin. Puupaa oli jo tarpeeton. Punainen auto kurvasi rauhallisesti ulos pihasta ja kohta se katosi näkyvistä maantien mutkan taakse.

Ai niin, se laiska, viirukas kissa sai uuden, hyvän kodin naapurista.
196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaunista ja herkkää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8870977 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu