Sokeus omani sinua syö
sinä toinen minussa
joka kelloni lyö
aikaa tapailematta huulin
sanoin vedelle virrassa
olen valmis taistelemaan
puolestasi tai vastaan
olla samalla aamiaisella
painunut ilta vasten kasvoja
nukkuva lapsen iän
kadotakseen jäljettömiin
jäädäkseen yksin ja ymmärtääkseen vähäisimmänkin pian
http://www.youtube.com/watch?v=spBOZa87xIY&feature=related
Rimpsu kuuluu sarjaa "Otteita paloturvallisuudesta pimeinä syysöinä".
Inhoan pimeitä syysöitä; katosta roikkuu vämppyyrejä ja pitkäsääriset lukit kiitävät iholla,
kaikkialla tuoksuu jäähtyvä steariini, ikkunaa raapii lehtensä pudottanut ikivanha lehmus -
niillä on syysöisin asiaa, salaisuuksia kuiskattavanaan. Aivan kuin ne kaapisivät ikkunalautaa ainoan totuuden vartijana, elämän maahan imevinä voimakkaina kaarnakasvoina.
Pelkään henkeni edestä taudin tarttuvan lapseeni. En tiedä minne pakenisin. Kuu on niin kuvaamattoman kaukana, hänen ja minun turvani. Loput on laskettu tuntemattomien ihmisten käsiin.
Olen Albinonin kestofani vuodesta 1977, olin silloin kuuden.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.