Olisin kysellyt muilta, jotka ovat menettäneet rakkaan ystävän! Meillä se tilanne, että koira pitää lopettaa kohta sen vuoksi, että lonkat ovat menneet todella huonoksi ja ei pysty enää elämään kunnon koiran elämää ja kipeä koko ajan. Koira on itselleni ensimmäinen ja ollut meillä 7 vuotta. Koira on kuin unelma. Koira on helppo ja tottelevainen ja vaikka näin ei ikinä saisi koirasta sanoa niin "idiootti varma" (älkää nyt takertuko tuohon kommenttiin). Koiran lopettaminen on itselle todella kova paikka, eikä tiedä miten siitä sitten pääsisi yli.
Mietin voidaanko ikinä enää ottaa koiraa. Koska, tiedän etten saisi tuota kyseistä koiraa! Eli sen vuoksi en todennäköisesti pysty ikinä ottamaan enää tuon rotuista, koska se olisi väärin myös tulevaa koiraa kohtaa, että odottaisin tästä samanlaista, kuin entinen koira. Ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan? Pelkään myös sitä, että kun tämän koiran kanssa on tottunut tiettyihin tapoihin (esim. koira on aina irti niin lenkillä, kuin pihallakin) asumme siis maalla. Koiraa ei ole tarvinut ikinä opettaa pysymään pihalla tai lenkillä lähettyvillä, kun on aina vain pysynyt ja tehnyt niin. Koira on aina oppinut käskyt todella helposti ja nopeasti jne... Mitäs sitten jos seuraavaa koiraa ei voikaan pitää irtin tai ei opikkaan niin "helposti".
En osaa selittää tätä asiaa, enkä tiedä ymmärtääkö kukaan mitä ajan takaa... Yritän kysyä teiltä, että jos teille on ollut se koira paras ystävä, niin miten olette selvinneet sen pois menosta ja oletteko kyenneet ottamaan milloin uuden koiran jos ollenkaan ja oletteko odottaneet uuden koiran olevan vanhan kopio? Näin ei tietenkään saa olettaa koska kaikki koirat ovat yksilöitä, mutta en millään haluaisi luopua nykyisestä ja sen helppoudesta. (toivottavasti kukaan ei ymmärrä tätä viestiä väärin)
Mutta kiitos jos viitsitte kertoa omia kokemuksia!
Mietin voidaanko ikinä enää ottaa koiraa. Koska, tiedän etten saisi tuota kyseistä koiraa! Eli sen vuoksi en todennäköisesti pysty ikinä ottamaan enää tuon rotuista, koska se olisi väärin myös tulevaa koiraa kohtaa, että odottaisin tästä samanlaista, kuin entinen koira. Ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan? Pelkään myös sitä, että kun tämän koiran kanssa on tottunut tiettyihin tapoihin (esim. koira on aina irti niin lenkillä, kuin pihallakin) asumme siis maalla. Koiraa ei ole tarvinut ikinä opettaa pysymään pihalla tai lenkillä lähettyvillä, kun on aina vain pysynyt ja tehnyt niin. Koira on aina oppinut käskyt todella helposti ja nopeasti jne... Mitäs sitten jos seuraavaa koiraa ei voikaan pitää irtin tai ei opikkaan niin "helposti".
En osaa selittää tätä asiaa, enkä tiedä ymmärtääkö kukaan mitä ajan takaa... Yritän kysyä teiltä, että jos teille on ollut se koira paras ystävä, niin miten olette selvinneet sen pois menosta ja oletteko kyenneet ottamaan milloin uuden koiran jos ollenkaan ja oletteko odottaneet uuden koiran olevan vanhan kopio? Näin ei tietenkään saa olettaa koska kaikki koirat ovat yksilöitä, mutta en millään haluaisi luopua nykyisestä ja sen helppoudesta. (toivottavasti kukaan ei ymmärrä tätä viestiä väärin)
Mutta kiitos jos viitsitte kertoa omia kokemuksia!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juuh,
samanlainen ajatus häivähteli omassakin (kuten myös talon ihmis-isännän) mielessä aikoinaan (2004), kun meiltä lähti sateenkaarisillalle 12-v dobberiuros. Unelma oli se koiraksi, ja juuri se paras mahdollinen ystävä meille. Arvelimme silloin, että ei enää ikinä dobberia, kun emme koskaan toista samanlaista tule saamaan...
Kun kului hieman aikaa, niin oivalsimme, että eihän todellakaan ole mitään tarvetta edes etsiä 'korviketta' eli siis ns. kopiota entiselle rakkaalle. Eihän se niin ole, että jonkun toisen pitäisi 'korvata' se pois lähtenyt: emmehän me niin ajattele meille tärkeistä ihmisistäkään. Elämä etenee omaa tahtiaan, ja mennyt on vain rohkeasti jätettävä taakse. Uusi, ihan erilainen mutta taaskin omalla tavallaan mitä ihanin dobberiyksilö asustelee meilläkin nykyään jo neljättä vuotta.
Ymmärrän hyvin -Mä-:n ahdistuksen, varsinkin kun kyseessä on hänen ensimmäinen koiransa. Voimia sinulle! Ja rohkeutta luopumisen jälkeen etsiä itsellesi uusia, vaikkakin mahdollisesti hieman erilaisia ystäviä!
Vaan muista, että et vahingossakaan aiheuta turhaa ahdistusta poislähtevälle: sinun tehtäväsi ei ole itkeä koiran kaulassa roikkuen kovaa kohtaloasi ja säälitellä lopetettavaa koiraparkaa. Sinun tehtäväsi on olla loppuun asti varma ja päättäväinen, hyvä koiranomistaja ja laumanjohtaja. Sinä iloitset viimeisetkin päivät koirasi kanssa, sinä suot koiralle sen ansaitsemat luottavaiset viimeiset hetket yhdessä: sen ei tarvitse ymmärtää mitään sinun surustasi ja luopumisen tuskasta. Sinä iloitset koirastasi ja koirasi kanssa viimeiseen asti, ja suret sitten omat surusi itseksesi. Sellainen on hyvä johtaja.
suunnilleen samoin, kun vanhan sakemannin lähdön hetki koitti. Alle puolen vuoden päästä ostin jo pennun ja samaa rotua. En vertaile uutta vanhaan, vaikka tämän hulivili-hummeriveikon kanssa on täysin erilaista. Erittäin rakas on tämä uusikin jätkä.