Vilkaisin kelloa.Se oli jo kahdeksan,ja olin luvannut mennä kotiin puoli kahdeksalta.
"Mun on pakko nyt lähteä." Huikkasin Mikolle,joka vain katsoi tietokoneen näyttöä silmät pyöreinä.Hän mumisi jotain vastaukseksi. Juoksin valaistua tietä pitkin ja pysähdyin hautausmaan portin edessä ja läähätin hetken aikaa.
Hautausmaa oikaisi todella paljon,mutta sanottiin,että illalla siellä tapahtui kauheita.Hautakivien etupuolelle oli kaivettu kuoppia ja kiviin oli sprayattu jonkun tutun ihmisen nimi. Nuo tarinat olisivat voineet olla valheita,mutta uskoin niihin vähän. Keräsin rohkeuteni ja avasin natisevan teräsportin hitaasti. Kun päästin siitä irti,se rysähti kiinni. Hätkähdin ja melkein hiivin sivuteitä pitkin kohti parkkipaikkaa,jossa olisi ulospääsy ja sen lähellä minun talot. Olin jo puolessa väliä hautausmaata,kun katseeni osui kahteen punaiseen hohtavaan viiruun,jotka tulivat syvältä metsästä. Järkeni kehotti minua juoksemaan,mutta jalkani seisoivat kuin tukki maassa. Menin kyyryyn ja rämmin pensaikossa nähdäkseni tarkemmin,mitä syvällä metsässä oli tekeillä.Ehkäpä yllättäisin nämä "kuopan kaivajat" itse teossa,ja minusta tulisi tunnettu.
***
Olin jo melkein kahden metrin päässä salaperäisestä "tapahtumasta". Nurmikkoon ilmestyi aina vähän väliä kaivetun näköisiä kohtia,mutta itse kaivajaa ei näkynyt missäkään. Yhtäkkiä jokin tarttui kiinni käsivarrestani.Kiljaisin niin kovaa kuin vain pystyin ja katsoin kalpeana ikäistäni poikaa.
"Anteeksi jos pelästytin sut" Poika pahoitteli.
"Tota..mitä sä täällä teet?" Kysäisin.
"Enpä mitään erikoista.Tulin vaan henkäsemään raikasta ilmaa" Poika totesi ja istahti puunjuurelle. Istahdin lyhyen harkinnan jälkeen hänen vierellensä ja Haroin pitkiä mustia kiharoitani hermostuneesti.
"Mikä sun nimi muuten on?" Uskaltauduin kysymään.
"Mikko.Mikko Jokinen" Poika sanoi. En voinut uskoa kuulemaani; aivan sama nimi kuin poikaystävälläni.Suuni loksahti auki,mutta tajusin pistää sen kiinni melkein heti.Juttelimme niitä näitä Mikon kanssa,kunnes hän sanoi:
"Veren näkeminen saa mut himokkaaksi"
"Täh??" Ihmettelin,enkä ollut varma kuulemastani.Jos poika oikeasti tarkoitti sitä,hän oli hullu!!Ja silloin ottaisin jalat alleni ja juoksisin tuhatta ja sataa.
"Haluaisin maistaa sun verta." Hän selvensi.
"Mun täytyy varmaan lähteä..." Vaikeroin melkein puoliavuttomana. "SÄ ET MENE MINNEKÄÄN" Mikko karjaisi. Hänen äänensä takaa kuului vaimeita huutoja,järkyttävän kuulosta kiljuntaa. Olin nousemassa ylös puun juurelta,mutta Mikko repi minut takaisin maahan. Yritin riuhtoa itseni irti hänen otteestaan,mutta yhtäkkiä...Mikon hampaista tulivat kuin torahampaat,hänen kyntensä pitenivät ja käteeni ilmestyi pitkä viiltohaava,josta valui verta paljon.
"Mä en tarvitse alastomuutta,vaan verta!" Mikko hohotti ja nuolaisi veristä käsivarttani.
*******************************
Kommentoikaa tarinaa...se jatkuu,jos
vaan haluutte. Oon vähän kipee,ja juttu voi
olla sekava ja täynnä virheita,mut
toivottavasti saatte selvää. =)
Ja vielä: Voisko musta tulla "pelottavien"
kirjojen kirjottaja?
Kiitti jo etukäteen!!!!! ^-^

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tosi hieno tarina, mut kyl vähän tiivistetty, mut vois sut tulla se pelottavien tarinoiden kirjoittaja kun oot vähän aikaa harjoitellu, mutta voisit enemmän lisätä jännitystä esim. kertomalla luonnosta:
kuu mollotti jo sysipimeällä taivaalla tai
jossain huhuili pöllö yms.
Mutta hyvä tarina oli!!
...jännä! :) Mä ite tykkään hirveesri fantasiasta. Ja ny varsinki ku kirjotat "pahiksen suhteesta hyvikseen" voin vaikka raahautua näille sivuille usemminkin... ;)
Hyviä kirjoitus hetkiä vaan! XD
Taitaa jollain olla viiruja housussa...
*********************************************
Yritin riuhtoa itseäni irti Mikon otteesta,mutta hän oli sen verran vahva,että jäin oman onneni nojaan. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin nurmikolle ja veri sekoittui kyynelteni sekaan.
"Mä rakastan sun VERTA" Mikko hymyili.Hän sanoi sen ihan kuin me TAVALLISET sanottaisiin "Rakastan sinua". Hengitin raskaasti,ja olin jo vuotaa kuiviin.Mikko veti minut istumaan syliinsä ja silitti päälakeani.
"Mä olen paholaisen poika,ja susta tulee mun vaimo!" Mikko sanoi rauhallisella äänellä.
"Ei...en mä voi.Oon vasta 16 ja mulla on poikaystävä" Vaikeroin,mutta Mikko ei luovuttanut.
"Vaikka paholaiset tunnetaan pahoina,niin ne osaa rakastaa aidosti." Mikko kertoi."Ihmisil on tapana tehdä johtopäätöksiä,ettei paholaisilla oo omatuntoa saati sitte sydäntä,mut ne paskiaiset on väärässä"
Nyökkäilin silloin tällöin ja rentouduin. Minua ei enää pelottanut niin paljoa.
"Haluutko sä nähdä jotain pelottavaa?" Mikko hymyili. Nyökkäsin pienesti. Mikon siniset silmät muuttuivat tulipunaisiksi. Haukoin henkeäni ja siirryi kauemmas Mikosta. Hautausmaan vartija tuli paikalle ja silloin Mikko halasi minua ja suuteli minua. Hänen silmät olivat edelleen punaiset,mutta sitä hän ei voinut näyttää vartijalle,joka hymyili.
"Vai on taas nuoripari laahannut takamukset puunjuurelle..." Hän vinkkasi meille silmää,ja hymyilin hänelle tekomaisesti.
"Jos susta tulee mun vaimo,niin mun pitää tappaa sut."Mikko kertoi,"Muuten sulla ei ole mahdollisuutta päästä Helvettiin.Mutta kun susta tulee kans paholainen,niin voit hiippailla aina täällä kotinurkilla"
"Mä en halua kuolla..." Itkin ja kiedoin käteni Mikon ympärille. Nyt jo rakastin häntä,kun äsken vielä inhosin ja pelkäsin.
"No,nyt sun pitää mennä" Mikko sanoi ja katosi yht'äkkiä. Seisoin taas yksin ja onnettomana keskellä autiota hautausmaata. Katsoin erästä hautakiveä,jossa luki punaisin kaunokirjaimin minun nimeni. Juoksin pois hautausmaalta niin kovaa kuin pääsin ja käperryin sohvalle katsomaan televisiota.Kukaan ei vielä ollut huomannut tuloani,eikä keittiöstä kuulunut kuin veden lorinaa. Hiippailin keittiön ovelle,mutta siellä ei ollut ketään.
"Äitiii....isää" Huhuilin. Avasin komeron oven ja kiljaisin. Äitini makasi lattialla hengittämättä. Hänen kasvonsa olivat kalpeat,ja niissä oli punainen pieni arpi,josta tuli luku 6.
Suljin komeron oven kädet täristen ja henkenikin värisi. Kävelin hitaasti huoneeseeni. Läsähdin sängylle makaamaan ja itkin. Toivoin samalla,että tämä kaikki olisi unta,mutta ei se ollut. Kaikki oli totta.
"Jooseefiinaaa...." Jokin sanoi yhtäkkiä. Säpsähdin ja katsoin hädissäni ympärilleni. En nähnyt ketään. Taas sama ääni kantautui korviini.
"Jättäkää mut rauhaan!!!" Kiljuin niin kovaa kuin pystyin.
"Ensin muut,sitten sinä...." Ääni sanoi,"Kipu on tuntoa,mutta sitä ajattelematta olet jo luonamme"
Juoksin ulos talosta ja koputin ainakin sata kertaa naapurin eläkeläis-rouvan ovea. Se raottui hieman ja rouva Berg kurkisti minua kalpeine ja ryppyisine kasvoineen. Talossa oli pilkkopimeää ja ainoa valo,joka ikkunasta heijastui,oli kynttilän valo.
"Josefiina..." Rouva Berg hymyili."Tule toki peremmälle"
Astuin täristen taloon peremmälle ja katselin ympärilleni. Rouvan koti oli pelottava,ja siitä sai vielä pelottavamman kynttilän kajastus. Istahdin nahkasohvalle hermostuneesti ja pitelin käsiäni nyrkissä.
"Olet jokin erikoinen yksilö koko maailmassa" Nainen sanoi pelottavalla äänellä. "Sinä olet keskispiste,huomion ääripää..."
"Tuota...mitä sä tarkotat?" Kysäisin epävarmasti ja nyt vasta huomasin taulun,jossa oli risti,jota kuristi käärme ja ristin alapuolelta syöksyi liekkejä.
"Ota minut mukanasi helvettiin..."Rouva aneli sääliväisen näköisenä. Samalla hänen silmissään tuikki pahuus ja petollisuus.
"Ei,ei....LOPETA JO TÄÄ HELVETTI!!" Kiljuin ja katsoin ylös,en oikeastaan ennen ollut uskonut Jumalaan,saati sitten Saatanaan,mutta nyt uskoin molempiin. Toivoin,että Jumala olisi tehnyt jotain,joka saisi tämän helvetin loppumaan,mutta ei. Nyt Mikko ilmestyi eteeni ja kutsui minua mukaansa. Hänen kyntensä olivat taas pitkät ja silmät punaiset.
"Kipu on tuntoa,mutta sitä ajattelematta olet jo luonamme" Samat sanat toistuivat,jotka olin hetki sitten kuullut. Pudistin päätäni kyynelten valuen poskiani pitkin ja lähestyin Mikkoa. Hän ojensi kättään kohti minua ja tartuin siihen.Hän piti lujasti kiinni kädestäni ja teki kolme tiettyä numeroa käsivarteeni.Sitten hän kosketti numerosarjaa sormenpäällä ja niistä tuli vähän aikaa tulta.
"Olet jo paholainen,mutta vielä puuttuu kuolema" Mikko hymyili. Hän otti kurkustani kiinni ja kuristi minua.Hän kuristi minua siihen asti,kunnes maisema edessäni muuttui ja kipu oli hävinnyt. Eteeni laskeutui usvainen maantie,jonka päässä oli suuri linnoitus,harmaa synkkä linnoitus,jonka ympärillä liekehti tuli. Mikko oli vieressäni mustassa puvussa ja minulla oli päällä musta hääpuku,joka oli hieman veressä sieltä täältä.
Jatkoa on tulossa..... =)
Tästä tekstistä näkee, että sussa on potentiaalia. Ei siis mitään turhaa tekstiä pienen fiksailun jälkeen, mutt sekin sun pitää tehä omalla tyylilläs kuten kaikki. Omasta mielestäni todellisuus on fiktiota pelottavampaa, mutt voishan totakin sitoo jotenkin todellisuuteen. Älä missään nimessä lopeta kirjottamista ;)
***********************************************
Kävelimme hitaasti Mikon kanssa kohti suurta linnoitusta,joka näytti autiolta.
"Mi-mihin me mennään?" Kysäisin. Mikko laittoi etusormensa huulilleni ja jatkoimme matkaa.Joka askeleen jälkeen pelkoni ja jännitykseni kasvoi.Se oli suurimmillaan kun seisoimme suuren puuoven edessä,joka oli lukittu kahleilla.Siellä täällä luikerteli käärmeitä ja linnan ympärystä "valaisi" ilmiliekit. Yhtäkkiä ovi rysähti auki ja kahleet lensivät palasina pitkin oven edustaa. Mikko otti kädestäni kiinni ja veti minut syvemmälle linnaa. Mustahuppuiset ihmiset (tai mitä nyt ikinä olikaan) kävelivät kynttilät kädessä pitkin suurta salia,eivätkä näyttäneet kasvojaan minulle ja Mikolle. Kävelimme eteenpäin,kunnes edessämme oli valtaistuin,mutta siinä ei näyttänyt istuvan ketään.
"Me tultiin..." Mikko kuiskasi. Yhtäkkiä mustakaapuinen,pitkäkynsinen ja hampainen paholainen,jonka silmät tuikki punaisina,katsoi Minua ilkeästi hymyillen.Ehkäpä se oli häntä ajatellen onnellinen hymy,mutta minun mielestäni ilkeä.
"Josefiina...kaunis nimi." Paholainen sanoi pelottavalla äänellään.
"K-k-kiitos..." Kiitin ja tunsin täriseväni yhä enemmän. Mikko varmasti tunsi sen,kun käteni tärisi,mutta hän ei sanonut siitä mitään.
"Minä olen pahuuden kuningas,kuoleman rakastaja,eli Saatana.Maailman valloittaja" Saatana sanoi ja ojensi minulle kättään.Mikko tönäisi minua lähemmäs Saatanaa,ja tartuin kiinni hänen kädestään. Saatana suuteli minua raa'asti hampaita käyttäen huulille ja piti käsillä kiinni poskipäistäni. Se teki kipeää.
"Hän on oikea." Saatana nyökkäsi ja antoi minun mennä takaisin Mikon luokse. Mikko vei minut takkahuoneen näköiseen huoneeseen,joka oli melkein samanlainen kuin Rouva Bergin huone.
Mikko suuteli minua pitkään huulille ja kietoi kätensä lanteilleni. En yrittänyt juosta minnekään,vaan halut sisälläni ikään kuin syttyi.
Annoin Mikon viedä minut pienelle sohvalle.Hän asetti minut makuulle siihen ja tuli istumaan pääni lähelle ihan kuin äitini silloin,kun olin pieni.Nyt Mikko ei kyllä lukenut minulle iltasatuja,vaan halusi jotain. Hän kumartui alas ja suuteli minua kaulalle. Hänen sormet tarttuivat mekon selkäpuolella olevaan vetoketjuun ja se aukesi hitaasti. Pidemmälle Mikko ei mennyt,vaan pussaili minua vähän joka paikkaan. Hän nousi ylös viereltäni ja tuikkasi takan palamaan.
"Me ei rakastella tänä yönä..." Mikko hymyili. Nyökkäsin ja katsoin koko ajan ympärilleni. Haukottelin ja nukahdin kuin tukki.
Siristelin silmiäni ja katsoin ympärilleni. Minut oli siirretty kauniiseen prinsessahuoneeseen,jonka sänky oli todella leveä. Nousin ylös vähin äänin ja avasin ikkunaa. Pudotus oli todella pitkä,mutta jos olisin kuollut,minuun ei sattuisi. MAa ei ollut vieläkään allani. Juuri kun olisin alkanut huutamaan,niin rysähdin kiviselle maalle. Juoksin pois linnoituksen pihasta johonkin metsään,joka oli pimeä. Jäin huilaamaan pensaan taakse,mutta minua häiritsi valokärpänen joka pörräsi ympärilläni. Huitaisin sitä kerran ja yhtäkkiä edessäni seisoi valoa heijastava kaunis tyttö. Hänellä oli päällään repaleinen valkoinen mekko ja hiukset olivat vaaleat ja lainehtivat. Hän oli kaunein näkemäni "ihminen".
"Ja kukas sä oot??" Kysäisin. En kestänyt enään mitään yliluonnollista,mutta minun oli pakko.
"Christine...Ja olen keiju." Christiniksi esittäytynyt KEIJU sanoi pehmeällä äänellään ja oli ilmassa maasta.
"Miks sä mun,paholaisen,luokse tulit?" Niistin.
"Et ole vielä ikuinen paholainen.Ensin sinun pitää rakastella ikuisen paholaisen kanssa,joka tässä tapauksessa on Mikko,tai oikeastaan Richard." Hän kertoi,"Tulin pelastamaan sinut helvetistä ja vien sinut takaisin vanhaan elämääsi,maksoi mitä maksoi."
"Onks se muka mahdollista?" Ihmettelin silmät pyöreinä.
"Kyllä on.Sinä et saa sanoa minusta sanaakaan kellekään,etkä saa ajatella minua et yhtään. Jos jotkut saavat tietää,että olen täällä,sinut hirtetään ja se tekee kipeää...ja minua kidutetaan todella kauan ja alkaa sota hyvyyttä vastaan"
"Miten mä voin olla ajattelematta sua?" Katsoin ymmälläni Christineä.
"Odotapas...." Christine sanoi ja tuikkasi hartioitani sormellaan. Ravistelin päätäni ja tuo äskeinen kulkija oli kadonnut. Kävelin takaisin linnoitukseen Mikon luokse,joka oli kattanut pöydän täyteen ruokaa.
*****************************************
Jatkuu taas joskus......... =)
Tosiaan sun kannattaa jatkaa ton tarinan kirjoittelua. Olis muutnki kiva et tänne saatas uus Stephen King... Ya know what i mean.... ;)
Kirjota IHMEES lisää!! =)
************************************************
Istahdin pöydän äärelle ja katsoin vuoroin Mikkoa ja sitten...Saatanaa.
"Ei sinun ole pakko syödä" Mikko tokaisi,"Mene siksi aikaa vaikka ulos"
Nyökkäsin ja lähdin epävarmasti tepastelemaan kohti ulko-ovea ja sieltä kapeaa polkua pitkin kohti pientä mökkiä,jota en aluksi ollut erottaa pensaiden keskeltä. Nyt eteeni ilmestyi sama keiju -Christine,joka johdatti minut taloonsa.
"Paholaiset syövät kauan,joten voimme aloittaa" Christine selitti,"Mutta täällä Helvetissä pitää olla varovainen muutenkin,sillä joskus,todella harvoin kylläkin,toiset paholaiset kävelevät täällä ulkona"
"Olis kyllä ihan kiva tietää,et miten me päästään pois täältä?" Kysyin.
"Ei murehdita sitä vielä.Ensin pitää nukuttaa kaikki paholaiset ja etsiä Strigen portti.
*************************************************
Piti lopettaa nyt jo,kun kaverit odottaa.....heips!!!! =)
Ja mä kun ootin pidempää juttuu.... No, ens kerral sit! ;)
Siis toi tarina on tosi hyvä ja silleen vähän pelottava. Sä kerrot jonkun asian mahdollisimman lyhyesti,etkä ala jauhaa jotain tyhjänpäivästä...
Nyt sun tarina on jännässä kohdassa ja mä haluun lukee viimeseen osaan asti sun kirjotuxii.... =)
Voisit ton "hautausmaa"-osan jälkeen rupee kirjottaa jotain muuta kauhu (tai mikä nyt ikinä onkaan) juttuu tänne...Koska sussa on jotain lahjoja! =)