olevia vuodatuksia lukiessa tulee pakostakin mieleen, että uusperheelliset ovat sekopäisiä luusereita, todellista pohjasakkaa.
Kertokaa jotakin, mikä osoittaa päinvastaista, tai tämä käsitykseni vain vahvistuu.
Kertokaa jotakin, mikä osoittaa päinvastaista, tai tämä käsitykseni vain vahvistuu.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Olen myös lueskellut tätä palstaa mutta tullut siihen tulokseen että mikäli haluan säilyttää mielessäni edes jonkinlaisen mielenrauhan siitä että uusperheissä otettaisiin lasten oikeudet huomioon niin on parempi olla lukematta näitä tekstejä joiden ainoa tarkoitus on toimia provosoijina entisten ja nykyisten aviosiippojen keskinäiselle vihalle ja katkeruudelle. Haluaisin kaikkia uusperheen jäseniä muistuttaa että tällä viikolla vietetään lasten oikeuksien päivää.
olen lukenut täältä hyviä ja onnellisia tarinoita uusperheestä.
Olen myös kertonut oman tarinani, joka on onnellinen.
Välit kaikkiin lapsiin kunnossa, ja välit kumpaankin ex:ään kunnossa.
Arki rullaa ja perhe voi hyvin.
Sinun, minun ja yhteiset lapset ovat kaikki yhtä rakkaita ja keskusteluyhteys
joka suuntaan toimii.
Mutta aina kun kirjoittaa hyvät ja onnelliset kokemukset,
niin se jyrätään valehteluksi ja provoiluksi.
Ketjuun liittyy hirveä määrä rakki-koiria räksyttämään ja pilaamaan
koko kirjoituksen.
Näin ollen ne alkuperäiset onnelliset kirjoittajat vetäytyvät ja toiset jatkaa.
Mutta näen myös niin että suurin osa näistä
"uusperhe on hanurista ja uusikot vihaa lapsia"-kirjoituksista on
pelkkää provoilua ja riidan haastamista tietentahtoen.
Minun tuttavapiirissa on muitakin uusperheitä, ja kaikki olemme (lapsia myöten)
asioiden kulkuun erittäin tyytyväisiä.
ilahduttavasta viestistä.
Juuri näin voisi toivoa ja olettaa olevan jokaisessa uusperheessä. Muutenhan sellaista ei kannata perustaa.
Ei huomannut kuinka uusio äijä syrji ja pahoinpiteli lapsiaan, pääasia oli äidin onnellisuus kun oli elämänsä miehen löytänyt. Uusio suhteissa "rakkauden" huumassa jää moni asia huomaamatta kunnes voi vuosien jälkeen huomata TODELLISUUDEN. Oletko itse lapsi uusperheessä vai puhutko vain lasten puolesta?
En itse ainakaan saanut mitään normaaleja hyvän elämän esimerkkejä uusperheen kakarana. Opin perheestäni että kumppania voi vaihtaa kuin saapasta tai kalsareita. Kukaan aikuinen ei voi tietää mitä lapsi/ nuori ajattelee siitä uusperheestä mitä aikuiset hänelle valitsee? Aikuinen vaan mielellään näkee että kaikki on nyt hyvin ja lapsi/ nuori sopeutuu hyvin kun sehän on totuus ettei lapsella/ nuorella ole muuta keinoa kuin sopeutua tyhmien aikuisten valitsemiin systeemeihin tai sitten heidät hylätään.
Olette aikuiset itse tyytyväisiä ja vähät väliä lapsista! Juuri itsekkäiden vanhempien suusta kuulee kuinka lapsetkin ovat tyytyväisiä ja tosiasiassa todellisuus on ihan toista! Ulospäin pitää näyttää hyvältä ja pääasiassa aikuisten onnellisuus lapsista piittaamatta. Lapset tulee siinä sivussa, sivuroolissa aikuisten ehdoilla. Lapsia voi manipuloida ja johtaa ihan mitenkä lystää vaikka tuntemaan muka onnellisuutta vanhempien kumppaneiden vaihteluista. Lapsia voi johdattaa vanhempien kulkuun mitenkä tahansa ja aina lapset ovat tyytybväisiä minkä päätöksen vanhemmat nyt kulloinkin tekevätkään.
Onko sinun elämäsi vaan pelkästään jotain kulkua varten jossa lapset näyttelevät sivurooleissa vaan hyväksyen kaiken paskan mitä aiheutat? Jos joku uusperheen huumassa jota ei ole kestäny kauaa niin toitottaa kuinka hyvin menee niin moni varmaankin uskoo! Uskokaa tai älkää mutta uusperhe on aina ongelmapesäke vaikka kuka tahansa koittaisi muuta uskotella. Perinnönjako jo tuottaa tuskaa kaikesta muusta puhumattakaan. Ja joka koittaa uskotella uusperheen olevan ihan suurta sopuisaa yhteisöä niin älkää uskoko sellaisiin paskanpuheisiin sillä sellaista ei olekkaan.
koko miehen elämän! Siitä syntyy riitaa,koska niin ei ole. Ei sillä uusnaisella ole sen enempää uutta, kuin ennenkään. Miehen exlapset kuuluu hänelle ja ex vaimolle. Kun liitto rikkoutuu uusnaisen ansiosta, niin turhaan he alkaa pöyristeleen höyheniään voitontahotisesti. He ovat rikkoneet perheen, ei siinä ole mitään kehumisen arvoista. He luulevat että aiheuttavat surua miehen ex vaimolle, mutta väärin, enemmän siinä lapset kärsii ja paljon, kun tietävät että outo nainen tulee ja vie heidän isän.
nämä paskakirjoitukset lähtee jätettyjen ja kateroituneitten ex-akkojen koneelta.
Ne täällä yrittää sekoittaa pakkaa kun koko oma elämä on sekaisin kun ukko otti ja lähti, ja
syynähän on tietysti se miehen uusi nainen joka ei todellakaan ollut syy eroon.
Kun avioliitosta puuttuu keskinäinen kunnioitus tai suurin tunne eli Rakkaus,ei siinä suhteessa pitele edes lapset yhdessä.
Jos nainen toistuvasti pettää miestään,ja kertoo pettämisensä vasta kun jää teostaan kiinni...on siinä
suhteessa ollut jokin jo pahasti vialla..hyvän aikaa.
Tosin tuollaisia naisia on ollut aina,jotka itsekkäästi ajattelevat ja viis veisaavat kulloisenkin kumppaninsa
tunteista.
Sellaisen kohteeksi joutui miehenikin aikoinaan,ex-suhteensa taholta.
Tuo ex tosin ei vielä vuosienkaan eron jälkeen hyväksy sitä että mieheni rakastaa minua,ja että onnellisina yhdessä kasvamme.On siis ollut äärimmäisen paha ja ilkeä meille, eikä moiselle käytökselle ole loppua luvassa.
Lapset eivät siis ole ongelmana meidän suhteessamme.
Oma ex-mieheni halusi aikoinaan erota,sillä hänen vanha hetkellinen heilansa alkoi soitella"kun oma avioliitto kuulema menee kurjasti..ja kertoi kuinka hän on 13vuotta rakastanut tuota minun silloista miestäni".
Mies ajan myötä alkoi uskoa tuon naisen puheisiin,ja lopulta"hurahti",ja halusi eron..hän kuvitteli että elämän ongelmat paranee naista vaihtamalla(miehen kertomaa).
No,olin vihainen varmaankin silloin..mutta asian hyväksyin,ja tajusin että vaikka silloista miestäni rakastinkin..olimme eläneet yhdessä enemmänkin tottumuksesta kuin rakkaudesta toisiimme.
Toki sittemmin toivoin ex-miehelleni onnellista loppuelämää,ja että liittonsa kestäisi.
Harmitellut oon että ex-mies on vuosien myötä katkeroitunut minulle(se varmast alkoi silloin kun itse tapasin nykyisen mieheni)...ja siitä syystä hänen suhde lapsiin on heikentynyt.
Ex-mies ei enää tunne omia lapsiaan..sillä tapaa heitä liian harvoin.
On varmast paljon exiä jotka kostaa oman pahan olonsa lapsien kustannuksella...eivätkä ymmärrä kuinka paljon tuollainen toiminta vaikuttaa lapsen mieleen/ajatusmaailmaan parisuhteesta.
Omat ikävät tunteensa pitäisi siloitella...ja antaa ex-kumppanin perustaa suhteensa rauhassa,siihen mitenkään puuttumatta...lapsilla kiristämättä/manipuloimatta.
Hyväksyä tykönään se että on lopullisesti menettänyt kumppaninsa..eikä aivan omaa syytään...ja sitten vain toteaisi asiaintilan ja jatkaisi omaa elämäänsä..ymmärtäen oman roolinsa kaikessa menneessä.
Ja sitten on toki niitäkin jotka ovat fiksuja ja jatkavat elämäänsä..parempina vanhempina,parempina tulevaisuuden kumppaneina..menneestä opikseen ottaneina.
Täällä vaan harva uskaltaa laukoa totuuksia, koska uusikot käy heti kimppuun ja hukkuu toduuden puhujat. Kaikki vika on miehen ex perheessä, mutta he eivät omia vikoja näe. Siksi mä en korviani lotkauta katkerille uusikoille, kun he saavat aina riidan aikaseksi. Nyt otin kantaa, kun aloittaja on NIIN OIKEESSA, JA USKALTAA SANOA TODUUDEN.
Mä en usko, että sun käsitystä nyt voi mitenkään muuttaa. Yleensä sellaiset tapaukset ovat päättäneet kantansa jo entuudestaan, jos ylipäätänsä niin ronskisti lähdetty yleistämään. Mutta sen nyt sanon, että palstoille kerääntyvät yleensä ihmiset, joilla on ongelma. Täällä se on se uusperheys. Ja erityisesti suomi24:lle musta tuntuu kerääntyvän tosi ilkeäkielisiä tapauksia. Jos mä muodostaisin mielipiteeni suomi24:n kautta, niin kaikki anopit, miniät, parisuhteessa elävät, exät, nyxät, äidit ja isät, sinkut, yksinhuoltajat, ydinperheelliset, naiset ja miehet olisivat totaalisia luusereita.
Itse olen uusperheellinen ja en koe olevani luuseri. Sitä nyt on vaikea lähteä sinulle todistelemaan, koska en tiedä miten määrittelet luuserin. Uusperheys on ihan tavallista arkea, samaa kuin ydinperheissäkin. Ei ole riitaa exän suuntaan, puolison lapsen kanssa asiat sujuneet aina hyvin ja yhteisiä ja onnellisia vuosia takana reippaasti. Se jos minut luokitellaan luuseriksi (saati puolisoni) sen vuoksi, että puolisollani on lapsi edellisestä suhteesta on aika surullista. Ja puolestaan pistää mietityttämään tämän arvostelijan arvomaailmaa ja kykyä erottaa palstakirjoittelut todellisuudesta ja milloin voi yleistää ja milloin ei.
Olenko sitten sekopää vai mikä, mutta mieheni oli eronnut jo aikaa, kun tavattiin ensimmäisen kerran. Tapailtiin, seurusteltiin, tutusteltiin hiljalleen. Lapset saivat myös aikaa tutustua ja ottaa itse kontaktia omaan tahtiinsa. Yhteen muutettiin muutaman seurusteluvuoden jälkeen.
Miehen lapset ovat puolet ajasta meillä ja puolet äidillään ja tämän puolisolla. Molemmissa kodeissa pyörii arki ihan omalla painollaan, emme puutu toisen kodin tekemisiin, eikä toisesta kodista puututa meidän tekemisiin. Vanhemmat hoitavat hyvinkin sujuvasti lastensa asiat, ja koska periaatteessa monet asiat hoidellaan molemmissa kodeissa samalla logiikalla, niin ei ole ollut ongelmia. Arki rullaa ja nähdäkseni kaikki ovat tyytyväisiä.
Olisiko tällainen tavallinen lapsiperhearki sitä päinvastaista?
Osa uusperheistä toimii, osa ei. Sama koskee tietenkin myös tavallisia ydinperheitä.
Tosiasia on se, että uusperheillä on ikävän usein ongelmia. Erot ovat tavallisia; kun eroaa kerran, eroaa ikävä kyllä usein myös toistekin.
Itse olen joskus omassa päässäni ihmetellyt uusperheellisistä osan - siis ei kaikkien - logiikkaa. Perheessä on kenties molemmilla omia lapsia ja todella nopealla aikataululla hankitaan lisäksi yhteisiä lapsia lisää. Entistenkään lasten kanssa ei ole opeteltu vielä pyörittämään kuviota, mutta tarve sinetöidä suhde yhteisellä lapsella tuntuu olevan suuri.
Välillä en kykene ymmärtämään: meno on oikeassa maailmassa pahempaa kuin Kauniissa ja rohkeissa. Perhekuviot ovat ajoittain niin sotkuisia, ettei paraskaan tv-sarjan käsikirjoittaja pysty moista kuviota kehittämään.
No, ehkäpä minun ei ole tarkoituskaan ymmärtää. Epäilemättä joku fiksu ja asiallinen uusperheen äiti tai isä minulle pian tosiasioita valaisee. Onhan TIETENKIN niin, ettei tällainen ensimmäisessä avioliitossaankin kohtuullisen onnellisesti elelevä reppana ymmärrä sitä, miten HYVÄ ASIA lasten kannalta on se, kun välillä on elämässä vaihtelua...
Itse seurustelen eronneen miehen kanssa, jolla kaksi lasta ja lueskelen tätä palstaan ihan opiskelu mielessä. Oikeastaan näistä tämän palstan tarinoista löytyy ainakin ne pariskuntien suurimmat mokat joista sitten valitetaan kun herätään arkipäivään. Suurin virhe on porskuttaa hätäpäissään yhteen uusikko miehen tai vaimon kanssa. Pahimmassa tapauksessa yhteen tuodaan myös monta muksua sun ja mun puolelta. Riidellään eksien kanssa jne..jne..
Mihin on hävinnyt seurustelu ja rauhassa tilanteeseen totuttautuminen puolin ja toisin? Johtuuko se siitä että eron jälkeen ei osata elää yksin ja selvittää että mikä meni pieleen? Erot ovat rankkoja kokemuksia joten en usko että kukaan niitä heppoisin perustein hakee.
Nautin itse siitä tilanteesta että kun sulhaseni on sopinut yhteishuoltajuudesta exänsä kanssa ja se sujuu, on minulla mahdollisuus vuoroviikoinlopuin hoitaa parisuhdetta ja toisena viikonloppuna minulla on mahdollisuus tulla tutuiksi sulhaseni ihanien lasten kanssa. Sulhaseni lapset tuovat iloa ja väriä elämääni ja opettavat elämää pienen ihmisen näkökulmasta.Yhtäkään viikonloppua en antaisi pois. En edes niitä kun ollaan riidelty.
Ei uusioperhe elämä sen ihmeellisempää ole kunhan yhteiseen talouteen mennään maltillisesti ja kaikkien toiveita ja tunteita ajatellen ja kunnioittaen.
että et kuitenkaan viitsinyt henkilön kirjoitusta lukea, vaikka hänelle ainakin vaikutit vastaavaan säikeiden mukaan.
Kun kaikki uusperheet eivät ole tuollaisia. Täälläkin seurusteltiin ikuisuus erikseen, tapailtiin alussa harvemmin ja sitten enemmän. Uusia lapsia ei edes vielä ole ehtinyt tulemaan. Ja tuo nyt vain on riidan lietsomista, että väität vanhempien ja heidän puolisoiden haluavan lapselle vaihtelua - näinhän ei ole. Jos erillinen pariskunta on vuosikausia sitten päättänyt itse erota ja ovat sitten vuosien jälkeen löytäneet ihmisen ja rakastuneet, katselleet asiaa aikansa, seuranneet miten kaikki mahdollisen perheen jäsenet tulevat toimeen keskenään ja sitoutuvat siihen, niin ei se yksi aikuinen lisää ole lapselle välttämättä niin huono ja maailmanmusertava juttu. Meillä esimerkiksi lapsi toivoi jo aikoja aikaisemmin, että muuttaisin hänen luo, menisimme naimisiin puolisoni kanssa ja saisimme hänelle pikkusisaruksen.
"No, ehkäpä minun ei ole tarkoituskaan ymmärtää. "
Sä olet päättänyt, että sä et halua ymmärtää ja haluat nähdä vain pahaa aika isossakin ihmisjoukossa. En tiedä miksi, tarvitsetko jonkun ryhmän johon verrata ja sen kautta vakuutella itsellesi, että kyllä sun elämä on ihanaa. Mielestäni jos onnellinen olet, niin tuollaiseen ei olisi tarvetta eli sun ei tarvitse olla ymmärtämättä.
Kertakaikkiaan surullista ihmisluonto, halutaan yleistää kanssaihmiset karsinoihin: Milloin ovat ydinjumeja, milloin holtittomia yhäreitä ja milloin sitten älyvapaauusperheellisiä. Sitten on toki ne ressukkasinkut ym. Hohhoijaa....
Luitko ollenkään kirjoitustani? Mikä siinä alkoi mättää Sinua noin kovasti?
Kirjoitin mielestäni kohtuullisen rauhallisessa sävyssä. Mitä väärää siinä on, jos ihmettelen joidenkin - kuten sanoin! - uusperhheellisten mielestäni älytöntä kiirettä? Jos se ei kerran Sinuun osunut, mitä mussutat?
Ymmärrän täysin sen, että erotaan. Ymmärrän sen, että löydetään uusi. Ei niissä asioissa ole mitään väärää. Ei niitä tarvitse kenellekään perustella.
Sitä sen sijaan ihmettelen, miten hataralle pohjalle monet ihmiset uskaltavat elämänsä perustaa. Tositarinoita on tullut nähtyä ja meno todellakin on paljon hurjempaa kuin Kauniissa ja rohkeissa. Erotaan edellisestä, löydetään uusi esim. helmikuussa ja maaliskuussa nainen - kas kummaa! - odottaakin jo lasta. Toukokuussa aletaan elää yhdyselämää perheessä, jossa kukaan ei kenties juuri lainkaan tunne toisia kunnolla.
Aikamääreeni ovat vain summittaisia esimerkkejä. Tuon kaltaisia juttuja kuitenkin tapahtuu oikeasti. Ihmiset ovat joissakin tilanteissa täysin hormoniensa vietävissä ja jossakin vaiheessa järki sitten kenties seuraa jälkijunassa.
En minä ole millään lailla syyllistämässä ketään. En myöskään syytä ketään mistään. Ihmettelen vain ihmisten toimia; erityisesti silloin, kun lapsia mukana on, luulisi järjen olevan varsin käyttökelpoinen väline.
Minun kirjoitukseni ei myöskään ollut kenellekään erityisesti suunnattu. Satuin vain sen tuohon väliin sijoittamaan.
En tiedä, ovatko uusperheelliset keskimääräistä herkkähipiäisempiä omien toimiensa suhteen. Yllättävän nopeasti täällä saa vastaansa raivoa uhkuvia kommentteja, mikäli erehtyy pohdiskelemaan joidenkin toimien mielekkyyttä tai peräti kritisoimaan jotakin ratkaisua. Onko siinä jotakin väärää, jos ihmettelee joidenkin hirmuista kiirettä?
Komppaan täysin edellistä. Joskus aikuisten olisi hyvä analysoida omia motiivejaan nopeaan yhteen menoon ja miettiä sitä että kaikkein suurin kärsijä näissä tilanteissa ovat lapset, jotka ovat tilanteeseen täysin syyttömiä. Vihan pito exän ja uuden kumppanin välillä ei myöskään johdu mistään muusta kuin omasta epävarmuudesta ja menettämisen pelosta, molemmin puolin.
Itse olen näitä asioita mielessäni pohdiskellut koska nämä tunteet ovat myös minullle tuttuja lapseton uusikko kun olen ja seurustelen eronneen ja "lapsellisen" miehen kanssa jo vuoden ajan. Lohduttavaa on ollut huomata että en todellakaan ole yksin näiden tunteiden kanssa mutta se mikä ihmetyttää on se suuri katkeruuden ja vihan määrä joka kirjoituksissa velloo. En usko että entisen ja nykyisen kumppanin vihan pidosta on hyötyä kenellekään ja suurin kärsijä ryhmä ovat lapset.
Kirjoitat kyllä täyttä asiaa. En tiedä olenko jotenkin omituinen kun halusin eron jälkeen selvittää pääni kunnolla. löytää syyt jotka johti eroon, oppia elämään arkea lasten kanssa jne. jne. En halunnut elämääni ketään sillä minulla ei olisi ollut mitään annettavaa tälle uudelle ihmiselle. Olin rikki revitty ja sydän haavoilla. Ei sellainen ihminen pysty rakentamaan mitään pysyvää vaan tarvitsee aikaa tullakseen jälleen ehjäksi. Ehkä myös vahvemmaksi ja viisaammaksi. Ajattelin myös lapsia sillä ero oli elämänmuutos myös heille. He tarvitsivat aikaa sopeutua uuteen elämäntilanteseen.
Monet sanoo että rakkaus vain tuli. Ehkä se joillekin tulee ja vie mennessään. Näin jalat maassa olevalle ihmiselle sellaista ei tapahdu ja ei varsinkaan silloin jos siihen ei ole oikein valmis eikä etsi mitään sellaista. Olen erittäin tyytyväinen 2,5 vuoden yksinäisyyteen. Olin sinut itseni ja elämäni kanssa kun elämääni astui yllätten uusi ihminen. Tai ei hän uusi ollut, ollut siinä lähellä vuosien ajan ystävänä. Siinä vaiheessa kumpikin oli selvittänyt oman entisen elämänsä ja oli valmis uuteen. Suhdetta rakennetaan hiljalleen, meillä ei ole mitään kiirettä. Tutustuaan, vietetään aikaa yhdessä perheenä mutta asutaan omissa asunnoissa ja vietetään aikaa myös itsekseen. Tässä iässä ei ole enää mitään kiirettä sillä yhteisiä lapsia emme enää saa. Minulle tämä on ollut oikea tapa ja joku toinen pystyy paljon nopeampaan toimintaan.
Eiköhän se ole selvä asia jokaiselle, että tuollaiset epätoivoiset
uusio-fuusiot eivät johda muuhun kuin suruun, mielipahaan, sekoileviin aikuisiin/ lapsiin - ja mitähän mukavaa näistä uusiokakaroista mahtaa tulla - tai kaikista joita on pakotettu elämään näissä kamalissa virityksissä?
Joo, tiedän- uusiopers. sanovat että lapset ovat onnellisia, ihan onnellisia -
no mutta
kuka ei olisi kun on neljää, viittäkin uutta viritystä elämässään ennenko on täyttänyt edes 10 vuotta===
naiset, jotka ei aikaan ole saaneet miestä ja perustaa perhitä, Nyt he ottavat takaisn menetetyt ajat ja leikkivät mukamas perhettä miehen lapsilla. Vain he kuvittelevat niin, että ovat perheellisiä. Hih... uusiperheitä ei ole olemassakaan.
..on kuitenkin olemassa. Jos uusperhe ei ole osuva nimitys niin mikä sitten? Miten sitten uuden kumppanin tulisi käyttäytyä jotta exät olisivat tyytyväisiä.
Jos olet lapsille turvallinen aikuinen ja haluat toimia lasten parhaaksi => leikit perhettä.
Jos haluat riistää lapsilta isän => olet itsekäs hirviö.
Lopputulos taitaa olla se että järkevä keskustelu asiasta ei johda mihinkään tällä palstalla.
Jos tilanne on se että eron jälkeen jatkomahdollisuuksia alkuperäiselle ydin perheelle ei ole niin miten ihmisten tulisi elämäänsä jatkaa? Uudet naiset ex miehen elämästä tuskin häviävät.
Toivoisinkin että nämä uusperhevastaiset kirjoittelijat nyt vastaisivat
asiallisesti esittämiisi näkökohtiin?
Tässäkin ketjussa syytetään juuri noin, joko me leikitään perhettä toisten lapsilla,
tai sitten ollaan isät ja lapset erottavia hirviöitä, niin ja lapsettomia ja kokemattomiakin vielä.....
Sekin on totta että, eroja tulee monista eri syistä ja
ihmiset löytävät uusia kumppaneita ja perustavat uudestaan perheitä.
Miksi niin valtava mekkala miehen uudesta perheestä, perustaahan eronneet naisetkin uusia perheitä?
Minun mielipiteeni on että, täällä uusperhettä haukkuvat ovat muutama pari henkilöä, jotka ovat kokeneet
kovan kolauksen omassa elämssään.
Syyttävät siitä loputtomiin ex-miehensä uutta puolisoa, eivätkä osaa jatkaa elämäänsä eteenpäin.
Ruokkivat vihaansa päivästä toiseen tällä uusperhepalstalla.
Kun lapset kasvavat aikuisiksi,heidän ymmärrystaso kasvaa myös ja silloin he valitsevat lähelleen ne vanhemmat,jotka ovat olleet oikeudenmukaisia. Vaikka lähi,oli isä/äiti tai etä isä/äiti haukkuu lapselle toista vanhempaa/uusikkoa ja hankaloittaa tapaamisia,itseasiassa karkottaa lastaan elämästään. Turha aikuiselta lapselta pyydellä anteeksi ,tapahtumat ovat jo juurtuneet lapsena. Ja kamalaa,se uusikko mies/nainen saattaa ollakin lähin aikuinen sille lapselle.
Miettikää asioiden vaikutusta pidemmällä tähtäimellä.
ex vaimolle. Liiallinen sekaantuminen toisten perheen asioihin on se mistä kukaan ei tykkää. KEnekkäkään ei ole oikeutta puuttua toisten asioihin, se on pointti. Mikään miehen uusi vaimo titteli ei oikeuta hänen sekaantumista miehen ex vaimon ja lasten asioihin, hän tietää se itsekin, mutta halu tehdäkiusa ja saada ex puolisoiden välit entistä kireemmäksi, on osoittautunut hyväksi konstiksi saada exät ja lapset pois kuvioista.
Kun nyksät antaa rauhan miehen exille ja lapsille kaikki on hyvin. Ongelmat alkaa aina silloin, kun miehelle ilmestyy uusia suhteita.
että minä välitin ja autoin lapsia aina enkä jättänyt. Isä on vieras mies nykyään, ja itkee lastensa perään nyt. Olisi miettinyt sitä silloin kun jätti. Nyt aikuisena kaikki kääntyi toisinpäin, että isä jätettiin. Siitä ukko saa syyttää vain itseään.
Turha tulla itkemään enää,.
tää lukihäiriöinen häiriköi.
Sulla ei edes ole kokemusta uusperheestä mutta koet
tarpeelliseksi jeesustella täällä.
Taitaa vaan kyseessä olla se et sua vituttaa ettei sulla oo
tosiaan sitä uusperhettä. Miehet kun pääsee uudelleen valitsemaan
itselleen puolisoa, niin ne valitsee niin tarkkaan ettei tuollaisella
naakalla ole mitään saumaa.
taas alkoi.
Tässä keskustelussa on mielestäni esitetty varsin asiallisia ja ajatuksia herättäviä puheenvuoroja eri näkökulmista. Sellaista keskustelua toivoisi käytävän enemmän niin julkisuudessa kuin perhetasollakin. Uskon varmasti, että siitä hyötyisivät niin nykyiset kuin entisetkin aviopuolisot ja ennen kaikkea lapset.
Mutta kai se sitten on niin, että sekopäät ovat niin äänekkäitä, että leimaavat koko edustamansa ihmisryhmän. Esimerkiksi tämä sinun kommenttisi ei juurikaan uusia puolisoita imartele.