sallittu hedelmä, osa 2

senttiheikki

Menimme suureen, monikerroksiseen yökerhoon. Mies oli siellä. Erosimme jo sisään tullessa, koska en halunnut kohdata miestä Hannan kanssa. Annoin ajan kulua. Se kului helvetin hitaasti vettä siemaillessa. Katselin tiukkaperseisiä naisia, joita humaltuneet miehet piirittivät. Silloin tällöin näin vilahduksen Hannasta ja miehestä. Tuntuivat viihtyvän tiukassa kosketuksessa toisiinsa. Ilta eteni. Hanna ja mies olivat nauttineet alkoholia koko illan. Tunnelma tiivistyi. Asetuin katselemaan heidän peliään: hitaita tansseja, kosketuksia, suudelmia. Ajoittain miehen käsi liikkui Hannan takamuksella, ajoittain Hannan käsi painautui miehen etumusta vasten.

Keskiyöllä Hanna tuli kertomaan, että nyt se tapahtuu ja kehotti minua lähtemään edeltä kotiin.
Ajoin kotiin kuin sumussa. Sydämeni takoi, olin lähes paniikissa. Tiesin, että tämä oli hyvä ja paha. Kaikki voisi loppua tähän tai tästä voisi alkaa jotain uutta ja hyvää. Kotona tein valmistelut joista oli sovittu: parivuode auki, peitot pois, himmeä valo yöpöydälle. Sitten jäin odottamaan.

Olin pilkkopimeässä olohuoneessa, josta oli avoin näkymä keittiöön ja eteiseen. Kello läheni neljää kun he saapuivat. Heti riisuttuaan päällystakit he kävivät toisiinsa kiinni. Märkiä, syviä suudelmia eteisessä, himokasta vartaloiden kopelointia, vaatteiden kahinaa. Mies hieroi vahvoilla käsillään Hannan tiukkaa farkkupersettä ja näykki hänen kaulaansa. Hannan kädet vaelsivat miehen kyljillä ja etumuksella. Hanna avasi miehen vyön, napitti auki hänen farkkunsa ja veti miehen kalun näkyviin. Salko seisoi kovana ja oli häkellyttävän iso. Jos oma kikkelini on juhlakunnossa vähän reilu 10 cm, niin miehen aisalla mittaa oli lähes 25 cm. Ja se oli paksu, paljon paksumpi kuin omani. He suutelivat edelleen. Hanna runkkasi miestä hitain vedoin ja yritti selvästi irrottautua miehen suudelmasta nähdäkseen tämän kullin.

Muistan, kuinka karmaisevaa oli myöntää itselleen että oman naisen näkeminen toisen miehen käsittelyssä oli todella kiihottavaa. Ja kiihotustani lisäsi vielä se, että miehellä oli paljon suurempi kalu kuin itselläni. Pienoinen häpeän ja nöyryytyksen tunne, aavistus siitä että mies kenties tietää vajavaisuuteni ja sen, että naiseni ei ole aivan tyytyväinen seksiimme, nosti kiihotukseni pilviin. Ja sokerina pohjalla tietysti se, että Hanna näytti tosiaan haluavan miestä.
He siirtyivät keittiöön eli lähemmäs minua. Mies tarttui Hanna aika rajusti ranteesta, kiepsautti hänet ympäri ja painoi hänen ylävartalonsa vasten ruokapöytää.
-Taidat olla aikamoisessa puutteessa? Miten tollanen mimmi ei oo saanu kunnolla munaa? Missä tynnyrissä sä oot piileskelly? Sulla on tosi hyvä perse...kohta mä panen sua ja lujaa, mies saneli hiljaa ja hieroi isoa kyrpäänsä Hannan peppua vasten.
Hanna mumisi jotain haluamisesta. Mies irrotti otteensa ja naiseni pudottautui polvilleen hänen eteensä.
- Ihana kyrpä, kuulin Hanna kuiskaavan.
Hän tarttui hennoin kätösin paksuun kyrpään ja upotti sen paksujen huuliensa väliin. Näky oli suunnattoman porno; Hanna istui pystyn fitness-peppunsa päällä suoraselkäisenä, pitäen tukea miehen reisistä ja kurotti kauniita, pieniä kasvojaan kohti miestä kuin palvoen tätä. Mies työnteli suurta, paksua elintä Hannan pehmeään, vaaleanpunaiseen suuhun. Hanna oli joskus kauan sitten ottanut minulta suihin ja muistan, kuinka kaluni hävisi juuriaan myöden hänen suuhunsa. Hanna oli silloin todennut, että suihinotto ei ole hänen juttunsa. Nyt näytti kuitenkin olevan. Miehen terska hädin tuskin mahtui Hannan suuhun ja pituutta sinne liukui vain noin kolmannes. Hanna irrotti otteensa miehen reisistä ja siirsi kätensä kyrvälle. Hän ahmaisi ison peniksen suuhunsa ja runkkasi sitä samaan aikaan. Akti jatkui ja jatkui. En voinut olla kadehtimatta miehen kestävyyttä. Itse olisin lauennut jo ensi minuuteilla. Muistan, kuinka katseeni osui olohuoneessa asentamattomana lojuvaan peiliin; Säälittävän pullea vartaloni flanellipyjamassa. Käsi housuissa.
- Pane mua, pane mua...
Havahduin peilistä Hannan hiljaiseen vaatimukseen. Vaatimus ei ollut minulle. Se oli miehelle.

0

5276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. En usko et meistä tulee jotain

        Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
        Ikävä
        11
        3516
      2. Kuvaile itseäsi

        Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
        Ikävä
        119
        2277
      3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

        Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
        Suomalaiset julkkikset
        44
        1669
      4. Huomenta keskipäivää

        Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
        Ikävä
        260
        1408
      5. Oletko koskaan katunut kun

        elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
        Ikävä
        78
        1163
      6. Olen J-mies

        Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
        Ikävä
        48
        976
      7. Sinusta näkee että

        Kaipaat paljon.
        Ikävä
        55
        914
      8. Ei sitten, ei olla enää

        Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
        Ikävä
        77
        910
      9. Rahtari s salmi

        Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
        Suomussalmi
        11
        905
      10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

        Olet suloinen...
        Ikävä
        44
        835
      Aihe