sallittu hedelmä, osa 3

senttiheikki

En tiedä tiesikö mies, että olin kotona ja katselin. Jos tiesi, ei se ainakaan häntä häirinnyt. Hän riisui vaatteensa rauhallisesti ja laskosti ne siististi keittiön tuolille. Hanna tuijotti paljasta, karvatonta, lihaksikasta urosta ja riisui myös itsensä. Hän meni miehen luo ja kuljetti käsiään miehen rintakehällä ja tiukalla vatsalla. Sitten hän liimautui mieheen ja kynsi tämän selkää ja pakaroita. Miehen vahvat kourat puristivat Hannan pakaroita ja levittivät niitä irti toisistaan, painoivat taas yhteen ja taas erilleen. Sitten mies kiepautti Hannan ympäri ja kuiski jatain tämän korvaan. Hanna työnsi takapuolellaan miehen vasten seinää. Mies oli hieman hajareisin ja Hanna painoi pystyn, trimmatun perseensä vasten miehen jykevänä alavatsaa vasten seisovaa kalua ja alkoi pyörittämään lantiotaan. Peppu pyöri ja se liikkui ylös ja alas. Paksu, suonekas kyrpä hieroutui Hannan ihanassa peppuvaossa miehen pidellessä naistani tämän vyötäröltä.

Näin kaiken hieman etuviistosta. Miehen kulli oli julman kokoinen. Olin muutaman kerran saanut hinkata omaa kikkeliäni Hannan peppuvakoon ja se oli mielestäni aivan fantastista. Oma kaluni sopi mainiosti Hannan pakaroiden väliin ja oli juuri peppuvaon mittainen. Tämä sen sijaan oli peppuvaossa vain osalla varrestaan. Terska huiteli jossain Hannan selkäpuolella. Hanna katsoi suu kutsuvasti raollaan koko ajan johonkin sinne olohuoneen pimeyteen. Aivan kuin hän olisi katsonut minuun ja viestittänyt: minulla on ihanaa, saan vihdoinkin sitä mitä olen vuosia halunnut, nauti sinäkin tästä. Hanna levitti jalkojaan, mies korjasi hieman asentoaan ja suuri penis muutti paikkaansa Hannan peppuvaosta tämän jalkojen väliin. Hannan liike muuttui vaakatasoon; eteen, taakse, eteen, taakse. Miehen vehje sojotti Hannan jalkovälistäkin vielä vähintään omani mittaisena. Hanna tiivisti tahtiaan ja painoi häpyään voimakkaammin penistä vasten. Mies hieroi hänen rintojaan pehmein ottein vahvoilla käsillään. Pian Hanna vavahteli ja notkahtaen varasi itsensä kokonaan miehen voimakkaille käsivarsille.

- Mitä tapahtui? Pyörtyikö Hanna? Satuttiko mies häntä? ,muistan ajatelleeni ja raivo kuohahti sisälläni.

Ei. Hanna sai orgasmin.

2

8192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hunajainennainen

      ...pls!

    • pikkuaisuri

      Tosi hyviä tarinoita. Toivottavasti lisää on tulossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      670
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe