RIstiriitaiset ohjeistukset kissojen steriloinnista

Taloudessamme asustaa kissasisarukset, joilta ikää löytyy 6kk. Pojalla on nyt alkanut ilmenemään merkkailua ja tytön päälle kapuamista, joten leikkauttaminen olisi paikallaan. Olen nyt kuitenkin soitellut eri eläinlääkäreille ja saanut kovin ristiriitaista tietoa.

Eräässä paikassa neuvottiin leikkautettavan ensin poika, jolla selkeästi on pikaisempi tarve tälle operaatiolle ja antaa tyttökissan kasvaa vielä pari kuukautta. Hän kyseli minkä kokoisista kissoista on kyse ja minä kerroin pojan painavan reilu 3kg ja tytön 2,5kg.

Toisessa paikassa ei painoa tai kokoa edes kyselty, vain syntymäaikaa. Kerroin sen tietenkin ja vastaus oli että molemmat voisi leikata jo. Kysyin että onko haittaa tytön pieni koko tai ettei ole tullut kiimaan mielestäni. Ei kuulemma haittaa.

Nyt en sitten tiedä kumpaa paikkaa tulisi uskominen ja mitä tehdä. Millaista ohjeistusta te olette saaneet ja miten kissa on toipunut? Mitkä ovat hyvän eläinlääkärin merkit? Olen ehkä ylihuolehtivainen tms. mutta enpä ole aiemmin omistanut kissaa, josta olisin itse ollut vastuussa.
4195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on leikannut jo luovutusikäisiä pentuja, eli siis jo 3 kk ikäisinä. Tämä on nykyään jo melko yleistäkin, vain eri lääkärit itse tekevät omia päätöksiään leikkausajoista. Osa ei halua leikata niin pieniä koska ammattitaito ei välttämättä siihen riitä. Osa ajattelee nukutuksen vaikeutta syynä, tosin leikataanhan pieniä eläimiä muutenkin ja nukutetaan ilman suurempaa ongelmaa. Se vaan vaatii taitoa ja halua. Pienikokoiset elimet tietysti on varsinkin suurikätiselle lääkärillä haaste.

Tätä on tutkittu jo vuosia, eikä näistä varhaisleikkauksista ole havaittu mitään ongelmaa kun kissat ovat aikuistuneet. Tuossa iässä jo ilman muuta vähintään sen pojan leikkaut mahd. pian. Muuten on kohta "vahinko" tapahtunut ja sisko tiineenä veljellen.

Äänestä
  • Tosiaan tähän ensimmäiseen eläinlääkäriin olin yhteydessä jo heti kun pennut meille muuttivat ja hän oli sitä mieltä että olisi hyvä leikkauttaa molemmat samaan aikaan ja ehdotti tuolloin että leikattaisiin vuoden vaihteen aikoihin. Hän sanoi ettei poikasista ole pelkoa, että tytölle ei kiimaa tuskin ehdi tulla kun on syksykin tässä. No minäpä uskoin ja nyt sitten vasta aloin asiaa taas selvittelemään, kun ajanvaraus alkaa olemaan ajankohtainen. Ensin ajattelin sokeasti painella tuolle ensimmäiselle lääkärille, mutta ajattelin varmuuden vuoksi soittaa toisellekin. Nyt onkin sitten vain entistä epävarmempi olo, että kukakohan olisi se ammattitaitoisin.

    Äänestä

  • Puhku kirjoitti:

    Tosiaan tähän ensimmäiseen eläinlääkäriin olin yhteydessä jo heti kun pennut meille muuttivat ja hän oli sitä mieltä että olisi hyvä leikkauttaa molemmat samaan aikaan ja ehdotti tuolloin että leikattaisiin vuoden vaihteen aikoihin. Hän sanoi ettei poikasista ole pelkoa, että tytölle ei kiimaa tuskin ehdi tulla kun on syksykin tässä. No minäpä uskoin ja nyt sitten vasta aloin asiaa taas selvittelemään, kun ajanvaraus alkaa olemaan ajankohtainen. Ensin ajattelin sokeasti painella tuolle ensimmäiselle lääkärille, mutta ajattelin varmuuden vuoksi soittaa toisellekin. Nyt onkin sitten vain entistä epävarmempi olo, että kukakohan olisi se ammattitaitoisin.

    lääkäriltä, ettei naaras juokse syksyllä tai noin nuorena. Aikaisimmat juoksee jo 4 kk ikäisinä ja sisäkissat kiimailee läpi vuoden. Niillä kun ei tuo valon vaikutus ole ulkokissojen suhteen yhteneväinen. Sisävalaistus vaikuttaa niin paljon, että naaraat juoksee vuodenajoista riippumatta. Enemmän vaikuttaa juurikin kollin paikalla olo eli sen hajumerkit ja pissan haiseminen laukaisee kiiman herkästi.

    Noinkin isojen (painoltaan) pentujen leikkaamiselle ei ole mitään estettä. Joten yritä vaan etsiä sellainen lääkäri joka suostuu leikkauksen tekemään. Uroksen leikkaus on niin pieni operaatio, että se on helpointa tehdä heti.

    Äänestä

  • virheellinen väite kirjoitti:

    Todella vanhaa tietoa eläinlääkäriltä, joka väittää ettei kissa voi tulla kiimaan talvella! Toki noin on yleensä ulkokissojen kanssa, siis niiden jotka tosiaankin elävät suurimman osan elämästään ulkona. Kissan kiimaan vaikuttaa valo, siis myös keinovalo. Eipä olisi tosiaankaan ensimmäinen naaras, joka olisi tiineenä 6 kuukauden ikäisenä.

    Kannattaa myös muistaa se, että vaikka kolli leikataan, niin jos se oli sukukypsä jo ennen leikkausta, se voi siittää pentuja vielä noin neljä viikkoa leikkauksen jälkeen.

    Valitettavasti kaikki eläinlääkärit eivät ole tässäkään asiassa ajan tasalla ja sitä peittääkseen heittävät näitä vanhoja uskomuksia kissan koosta tai esim. että naaraalla pitää olla ollut vähintään yksi kiima ennen leikkausta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puhku kirjoitti:

Taloudessamme asustaa kissasisarukset, joilta ikää löytyy 6kk. Pojalla on nyt alkanut ilmenemään merkkailua ja tytön päälle kapuamista, joten leikkauttaminen olisi paikallaan. Olen nyt kuitenkin soitellut eri eläinlääkäreille ja saanut kovin ristiriitaista tietoa.

Eräässä paikassa neuvottiin leikkautettavan ensin poika, jolla selkeästi on pikaisempi tarve tälle operaatiolle ja antaa tyttökissan kasvaa vielä pari kuukautta. Hän kyseli minkä kokoisista kissoista on kyse ja minä kerroin pojan painavan reilu 3kg ja tytön 2,5kg.

Toisessa paikassa ei painoa tai kokoa edes kyselty, vain syntymäaikaa. Kerroin sen tietenkin ja vastaus oli että molemmat voisi leikata jo. Kysyin että onko haittaa tytön pieni koko tai ettei ole tullut kiimaan mielestäni. Ei kuulemma haittaa.

Nyt en sitten tiedä kumpaa paikkaa tulisi uskominen ja mitä tehdä. Millaista ohjeistusta te olette saaneet ja miten kissa on toipunut? Mitkä ovat hyvän eläinlääkärin merkit? Olen ehkä ylihuolehtivainen tms. mutta enpä ole aiemmin omistanut kissaa, josta olisin itse ollut vastuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu