onko joku saanut kokkolan intersportissa palvelua? vai onko se edes mahdollista?
intersport
rahat muualle vienyt
211613
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Puolentoista viikon aikana olen käynyt kyseisessä yrityksessä neljä kertaa. Ensimmäisellä kerralla seisoin puoli tuntia paikallani ja koitin saada jotain kontaktia myyjiin mutta turhaan. Tosin oli lauantai ja talo oli täynnä asiakkaita joten ajattelin että tulen toinen päivä uudestaan.
Ajattelin että käynpä sunnuntaina oikein ajan kanssa että ehkä sitten tärppää. Harmikseni kauppa oli kiinni kun taas saman ketjun Pietarsaaren kauppa oli auki.
No ajattelin että menempä sitten joku arkipäivä, että ehkä sitten sujuu.
Kävin arkipäivänä pikaisesti, mutta kukaan ei tullut palvelemaan joten ajattelin, että tulen ajan kanssa joku toinen arkipäivä.
No sitten tuli arkipäivä että minulla oli aikaa ja kävelin liikkeen ovesta sisään....Kaksi myyjää jutteli toistensa kanssa ja meitä seisoi kaksi asiakasta odottamassa, että joku tulisi palvelemaan. Turhaan...
Ei niin suurta alennusta, tai niin suurta tarvetta tule sen talon tuotteisiin, että sinne enää ikinä menisin!!
Tosi harmi että näitä urheiluliikkeitä on enää kaksi Kokkolassa, on tainut mennä kilpailu niin vähäksi ettei enää asiakaspalvelulla tarvitse kilpailla.
myyjillä niin kiire jouruta toistensa kanssa kassalla, ettei sieltä mitään palvelua saa.
ja tuulipuku suhisee... mee mies rautkauppaan siellä palvellaan !!!
Ei pidä paikkaansa eikö palvelua saisi,aina on tulleet myyjät kysymään jos jotain katselee että tarviiko apua,varsinkin "vanhempi miesmyyjä"kenkäpuolelta osaa asiansa ja on ollut palvelualtis ja ystävällinen vaikka aina ei ole kauppoja syntynytkään ja ainahan voi mennä kysymään jos apua tarvii.
Taidat olla ruotsalainen, ei ne muita siellä palvele... Itse olen monta kertaa lähtenyt kävelemään, kun ei ole myyjä tullut palvelemaan vaikka olen selkeästi ollut ostoaikeissa. Ja yleensä käyn siellä "ei-ruuhka"-aikoina, jolloin ei ole muitakaan asiakkaita.
Ruotsinkielisenä itsekin pari otteessen lähtenyt sieltä kun ei palvelua saa, joten ei se kielestä ole kii. Onneksi löytyy muita kauppoja
Sen enempää ruohtalainen ko venäläinenkään,ihan maaseudun korvesta lähtöisin,ei taitu muuta kuin suomenkieli ja sekin huonosti.Eipä ollut edes ulokomaan kieliä vielä pakollisena kouluaikana, vuosimallia -57
Viikonloppuna se taas nähtiin, ei saanut taaskaan palvelua. Vienpä minäkin rahani muualle kun ei ne intersportiin kelpaa!
myyjät eivät varmaan edes tiedä mitä palvelu tarkoittaa.
on meidän perhe siirtynyt asioimaan juuri tuon takia, kolmelle penskalle kun sovittelet lenkkareita ja jalkkiskenkiä eikä myyjien jalat liiku mihinkään sen tiskin takaa (silmät muuten kyllä liikkui että elossa ne oli) sitten kun kysyin että onkohan tiettyä kokoa niin vastaus tuli että koot on esillä.. no toista on palvelu nykyisessä paikassa. että ottaakaa te asiakkaat ne jalat käyttöön ja vaikuttakaa !
Anttilan alakerrassa saa kyllä aina palvelua! Jalat on otettu käyttöön ja siirrytty asioimaan sinne... Harmi vain että valikoima on huomattavasti suppeampi kuin intersportissa. Siihen kun vielä panostaisivat, niin olis ihan paras kauppa!
en ole saanut palvelua, enkä usko sen olevan mahdollistakaan. taidan näyttää liian köyhältä heidän mielestään.
olen käynyt siellä useasti ja AINA olen saanut loistavaa palvelua ja on jopa kysytty että voiko auttaa jne... taitaa taas olla joku kateellinen asialla (tai kilpailevasta firmasta) mustamaalaamassa ...
höphöpö taitaa olla intersportin työntekijöiden kavereita. Sen olen huomannut, että kavereitansa he kyllä palvelevat, muille vaan sormella osoittavat mistä suunnasta tuotetta löytyy. Mukava tietää, etten ole ainoa joka ei saa siellä palvelua! :)
Kun käytiin viime perjantaina ostamassa tytölle kengät, avulias keski-käinen naismyyjä tuli parin minuutin kuluttua tulostamme kysymään voiko hän jotenkin auttaa? Oltiin kyllä jo löydetty jo sopivat kengät sillä kertaa.
Ps. Minusta ostajalle pitääkin antaa vähän aikaa itse katsella ennen kuin menee puhuttelemaan.
Joskus olen joutunut mennä kysymään myyjältä , että tulisi esittelemään tuotetta, ja heti on tultu.
Palvelu on kyseisessä liikkeessä ollut vuosien varrella ihan hyvää, vaikka en mikään myyjien tuttu olekkaan. Joskin en ole huonoa palvelua muuallakaan saanut. Mielestäni pitää mennä rohkeasti kysymään myyjiltä, jos ei osaa itse päättää mitä ostaa, ei ne varmaan pahaa tykkää.
Mitenkä silloin kun pitäisi ostaa jotain, johon tarvii aina myyjän apua, kuten sukset? Itse en osaa niitä siteitä suksiin kiinnittää. Asiakaspalvelijan kuuluu tulla tarjoamaan apua, asiakkaiden ei pitäisi joutua sitä pyytämään. Ei heidän välttämättä tarvitse olla haukkana paikalla, mutta jos vielä puolen tunnin jälkeen ei myyjä tule apuaan tarjoamaan, niin silloin voi kyllä jo lähteä pois! Ja tästä on itsellä kokemusta kyseisessä liikkeessä, vielä kun ei ollut muitakaan asiakkaita.
Ite kävin ostaan laskettelusukset eilen kyseisestä paikasta. Palvelua tuli heti ja sopiva hintaki löyty nopeesti. Koko ruljanssi meni alle 15 minuutin sovituksineen päivineen ja rahaki heille kelpas :) Itel tapana marssia suoraan myyjän puheille ja ilmottaa mitä haluun ostaan. Sillon menee kaupat nopeesti...
hinnat on hitto katossa. ostin kelan puoleen hintaan ja hinnaksi jäi 5 e korkeempi kuin verkkokaupassa honkkari. kettu että voi ihmistä ketuttaaa.
Tervetuloa joukkoon. Onneksi on nettikauppa ja onneksi tulee aina joskus käytyä Helsingissä ja ulkomaillakin. On turha vaatia että pitää tukea oman kaupungin yrittäjiä kun homma on tuollaista kuin kelanostajallakin käynyt. Ja itsekkin olen huomannut ihan saman homman. Ja kattokaapa mikä Kokkokassa on muutenkin urheilukaupan tilanne. Eli ei ole kilpailua kun tämä on ainoa liike. Tulisi edes kilpailua niin vois meidän asiakkaiden asema parantua ainakin jonkin verran.
Olen eri mieltä ketjun aloittajan kanssa; olen saanut Intersportista hyvää palvelua, tingittyä hinnasta kysyessäni ja vaihdettua epäsopivan tuotteen toiseen. Ihan hyvä kauppa mielestäni.
Aivan järkyttävää palvelua. Kokklola tarvitsee toisen urheiluliikkeen!