Kuulin tuossa muutama päivä sitten, että sisarukselleni on tulossa perheenlisäystä ensi kesänä. Lisäksi tuttavapariskunta ja serkkuni ovat saaneet lapsen molemmat tässä muutaman kuukauden sisällä. Ensimmäiset tuttavien vauvauutiset eivät vielä saaneet mieltäni kuumeilemaan vauvasta, mutta nyt kun kuulin veljeni vaimon odottavan ensimmäistään ajatukseni ovat pyörineet vain vauvojen ympärillä. Täällä keskustelupalstalla on tullut pyörittyä sen myötä useampana päivänä.
Minulla on jo ennestään 4-vuotias tytär. Olen aina pikku tytöstä saakka haaveillut useammasta lapsesta. Kaiketi siksi, että olen itse kasvanut kolmen sisaruksen ympäröimänä.
Tilanteeni on siinä mielessä huono, että joudun käyttämään mielialalääkkeitä ja unenlahjani ovat erittäin heikot. Sen jälkeen kun esikoiseni syntyi, en ole nukkunut kunnolla. Välillä jopa valvon läpi yön. Mitäpä siitä sitten tulisi, jos saisin toisen lapsen. En varmaankaan jaksaisi. Se tuntuu niin epäreilulta, että lähtöasetelmani on näin huono, vaikka jokaisellahan on jonkinlainen taakka kannettavanaan.
Ymmärrän mieheni kannan asiaan, joka on negatiivinen. Tiedän itsekin sen, että tähän elämän tilanteeseen ei ole järkevää hankkia toista lasta. Ainakaan vielä toistaiseksi. Mieheni kuitenkin tyrmäsi kaikki tulevaisuuden vauvahaaveeni. Hän ei kuulemma halua enää yhtään lasta. Se surettaa minua.
Mutta periksi en vielä anna. Jospa tässä vuosien saatossa saisin miekkoseni pään käännytettyä. Haluan vielä kokea odotuksen onnen ja kasvattaa toisen oman lapsukaisen.
Onko täällä muitakin, joilla masennus tai muu sairaus osaltaan "estää" lapsen hankkimisen?
Minulla on jo ennestään 4-vuotias tytär. Olen aina pikku tytöstä saakka haaveillut useammasta lapsesta. Kaiketi siksi, että olen itse kasvanut kolmen sisaruksen ympäröimänä.
Tilanteeni on siinä mielessä huono, että joudun käyttämään mielialalääkkeitä ja unenlahjani ovat erittäin heikot. Sen jälkeen kun esikoiseni syntyi, en ole nukkunut kunnolla. Välillä jopa valvon läpi yön. Mitäpä siitä sitten tulisi, jos saisin toisen lapsen. En varmaankaan jaksaisi. Se tuntuu niin epäreilulta, että lähtöasetelmani on näin huono, vaikka jokaisellahan on jonkinlainen taakka kannettavanaan.
Ymmärrän mieheni kannan asiaan, joka on negatiivinen. Tiedän itsekin sen, että tähän elämän tilanteeseen ei ole järkevää hankkia toista lasta. Ainakaan vielä toistaiseksi. Mieheni kuitenkin tyrmäsi kaikki tulevaisuuden vauvahaaveeni. Hän ei kuulemma halua enää yhtään lasta. Se surettaa minua.
Mutta periksi en vielä anna. Jospa tässä vuosien saatossa saisin miekkoseni pään käännytettyä. Haluan vielä kokea odotuksen onnen ja kasvattaa toisen oman lapsukaisen.
Onko täällä muitakin, joilla masennus tai muu sairaus osaltaan "estää" lapsen hankkimisen?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.