Novelli

Yritin olla välittämättä sisälläni vellovasta jännityksestä. Kävelin päättäväisenä kohti uutta koulua. Ei hätää, vakuutin itselleni. Nielaisin ja lähdin kohti ovia, jotka johtivat sisälle uuteen kouluuni. En tuntenut koulusta ketään, enkä edes osannut kulkea tällä alueella.
Muutama oppilas katsoi minua arvostelevasti, muutama taas puhtaasti kiinnostuneena. Yritin hymyillä hermostuneena niillekin, jotka katsoivat aika ilkeästi. Kukaan ei kuitenkaan vastannut hymyyni ja se hyytyi nopeasti. Minua alkoi hermostuttaa entistä enemmän ja lähdin etsimään opettajan huonetta - tarvitsn lukujärjestyksen. Kun lopulta löysin oikean huoneen, sain lukujärjestyksen, lähdin suunnistamaan matematiikan luokkaa. Huokaisin kun se osoittautui vaikeaksi. Silloin kuulin naurua takaani, tirskuvaa. Ja kuulin kun minusta sanottiin jotain.
"Hän on se uusi oppilas, katso, ei löydä oikeaa luokkaa, vaikka se on hänen takanansa!" Hän kuuli kimeän äänen sanovan halveksivasti.
En tiennyt miten suhtautua. Päätin kääntyä ja esittää huvittunutta.
"Hah, miten ihmeessä en huomannut?" Naurahin, mutta kaikki muut näyttivät juroilta, katsoivat minua kuin jotain vastenmielistä. Johtuiko se vaatteistani? Kaikki muut olivat pukeutuneet pinkkiin ja mustaan ja kaikkeen räväkkään, kun taas minulla oli tavalliset vaatteet, mutta silti omasta mielestäni hienot. Ainakin tarpeeksi hienot kouluun.
"Kivat vaatteet sinulla..." Sanoi sama kimeä ääni ja nyt näin puhujan. Tytöllä oli pitkät upeat blondit hiukset, siniset silmät ja arvosteleva katse. se katse tuntui sopivan hänen olemukseensa. Tunsin hieman punastuvani.
"Kiitos."
"Olepa hyvä vain. Onko sinulla täällä ystäviä? Jos on, kerro ihmeessä, sillä se olisi aika yllätys minulle..." Hän sanoi ylimielisen kuuloisena ja heilautti blondit hiuksensa taakseen.
"Ei minulla ole, muutin tänne kaukaa. Miten niin se olisi yllätys sinulle?" Sanoin ja yritin olla ystävällinen, mutta hermoni alkoivat pikkuhiljaa palaa.
"Ei millään pahalla, mutta kun yleensä kukaan joka pukeutuu TUOLLA tavalla, ei saa ystäviä. Tiedät varmaan mitä tarkoitan? Luusereilla ei ole ketään. Oliko sinulla edellisessä koulussa edes ystäviä?" Blondi sanoi ja hymyili ivallisena. Nyt minä todenteolla suutuin, mutta koska olin ujo ja hiljainen, en uskaltanut sanoa mitään itsepuolustukseksi.
"Edellisessä koulussani oli ystäviä - ja paljon", Minä kivahdin. Päätin sanoa kuitenkin vielä jotain vähemmän kilttiä. "Eivätkä he olleet sellaisia typeriä hienohelmoja, joita joskus näkee. Tiedät varmaan mitä tarkoitan?"
"Anteeksi kuinka? Vihjailetko sinä jotain?!" Tyttö raivostui ja nousi seisomaan. Hän oli minua lyhyempi ja suuni kaartui pieneen hymyyn, en tiennyt miksi. Tästä oli hupi kaukana, mutta minä en edes ohjannut suutani. Se hymy taisi olla - ei kovin tyypillinen ilme minulle - julma. Ei minulla oikeastaan ollut varaa hymyillä julmasti, heitä oli paljon enemmän. Tajusin heti etten viihtyisi tässä koulussa - tästä tulisi painajaista.
"Voi, en minä mitään vihjaile", Sanoin pirteästi ja luokan ovi aukesi. Lähdin harppomaan ja varaamaan itselleni paikan luokan nurkasta. Tunsin silmieni kostuvan hieman ja katsoin pulpettiani, kuin se olisi ollut kovinkin kiinnostava. Hyvä ensivaikutelma, nythän kaikki luokkalaiseni pitivät minusta, tiuskaisin itselleni.
Koko luokka ei kuitenkaan ollut blondin ystäviä, huomasin muutaman tytön mulkaisevan häntä vihaisesti. Näköjään kesälomankin jälkeen he kantoivat blondille kaunaa jostain, koska ei kukaan muuten vaan katsonut kerään niin vihaisesti ilman syytä.
Joku ruskeahiuksinen tyttö jopa hymyili minulle. Hymyilin takaisin, yrittäen peittää surkean oloni. Uusi koulu. Ei ystäviä. Hienoa.
"Meidän luokallamme on uusi oppilas - kuten ehkä huomasittekin - Gabriella. Haluaisitko tulla kertomaan itsestäsi luokan eteen, Gabriella?" Opettaja sanoi ja hymyili.
"Öh - olen 15-vuotias ja tuota - nimeni on Gabriella. Kuten kuulittekin jo. Ei tässä kai ole mitään muuta kerrottavaa", Sanoin ja kasvojani kuumotti niin paljon, että tiesin olevani tumman punainen.