toinen collie tulee taloon :)

muuuiii

heippa. elikkäs meille on tammikuussa tulossa toinen collikka taloon. molemmat collikat ovat uroksia. vanhempi on vähän vajaa kaksi vuotias joten sopeutumisen pentuun pitäisi olla vähän helpompaa kuin vanhemmilla koirilla.
ja ainakin tähän asti on uros colliemme ollut tosi ihana pentujen kanssa mitä on tavannut. ei ole koskaan murissut tai ollut muutenkaan uhkaava pentuja kohtaan. päinvastoin tykkää ihan mielettömästi leikkiä ja painia niiden kanssa.
olisi kiva kuulla muden kokemuksia kahdesta uros collikasta samassa taloudessa. ja vinkkejä otetaan vastaan.
toivon asiallisia vastauksia asiasta.

12

520

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • milla66

      Moi, meille tuli myös aikoinaan toinen uros taloon kun vanhempi oli noin 2 vuotias. Vanhempi collie ei aluksi voinut sietää pentua, mutta ei kulunut montaa kuukautta kun olivat parhaat ystävät. Kun nuorempi tuli miehen ikään niin ottivat kerran oikein kunnolla yhteen kun olin pistänyt ruokakupit vahingossa liian lähelle toisiaan. Se oli tosin ainoa kerta ja vanhempi näytti kun talossa määrää. Tuttavapiirissäni on ollut lukuisasti collieita eikä kenelläkään ole ollut mitään ongelmia. Tulevat yleensä tosi hyvin toimeen. Ihanaa kun on kaveri. Nyt minulle ei ole enää kumpaakaan ja päätin keväällä jolloin jouduin lopettamaan "viimeisen" ettei koiraa enää tule ja kuinkas ollakkaan nyt kotona on 5 kuukautinen collien uros. On ne niin ihania ja colliehan on aika helppo rotu. Onnea tulevaan perheenlisäykseen.

      • aloittaja

        kiitos vastauksestasi :))) luulen kanssa, että ihan hyvin menee näilläkin. tämä vanhempi collikka ei ole mikään rähisijä muutenkaan. joten toivon, että osaa pitää puolensa sen toisen collikan kanssa. siis tarpeeksi jos tätä vanhempaa on toinen uros koira ärsyttänyt ja käynyt karvoille niin on silläkin mennyn ns. kuppi nurin ja puolustanut itseään.

        on se kyllä jänskä miten ne collikat vaan valtaa sydämen. ja varsinkin noi pennut on sellaisia jotka vie pikkusormen lisäksi koko käden :))
        kaikkea hyvää ja mukavia hetkiä teidän koiraperheelle :) ja kiva kun vastasit :))


      • ikäerolla

        täälläkin kaksi urosta ja hyvin on kaikki mennyt. Syömisestä täälläkin on vanhempi sen ainoan ärähdyksensä tehnyt ja sen jälkeen pentu oppi pysymään omalla kupillaan. Ei ole maailmassa parempaa kuin collie-poijat :) Onnea uudesta jäsenestä!


    • näin meillä

      Meillä aikanaan vanhemman ei kovin sosiaalisen herran kaverisi tuli pentu, aluksi oli hankalaa vanhempi ei oikein hyväksynyt mokomaa jolppia, mutta ajan kanssa tuli varsinainen majakka ja perävaunu. Parivaljakko ei suostunut ollenkaa olemaan toisistaan erossa ja joka ilta käytiin pienet colliepainit.

      • aloittaja

        täällä kovasti odotellaan pikkuisen saapumista kotiin :)) uuden vuoden aattona pitäisi käydä hakemassa :)) ja luulen, että meilläkin menee ihan hyvin :)) kiitos teille vastanneille :)


      • muut urokset?
        aloittaja kirjoitti:

        täällä kovasti odotellaan pikkuisen saapumista kotiin :)) uuden vuoden aattona pitäisi käydä hakemassa :)) ja luulen, että meilläkin menee ihan hyvin :)) kiitos teille vastanneille :)

        Meillä vanhempi selvästi suojelee nuorempaa, joka on ihan pieni pentu vielä, eikä enää oikein siedä muita uroksia kuten aikaisemmin.


    • Anne2010

      Hei,

      minulla on myös ollut 2 uros Collieta samaan aikaan eikä mitään ongelmia ja kaikki meni oikein hyvin...

      • pikku myy

        moikka ,meillä on ollut monet colliet aina tuplana..hienosti on kyllä menny..ja tietty mistä kennelistä ei mitää sisä siittosia.


      • aloittaja
        pikku myy kirjoitti:

        moikka ,meillä on ollut monet colliet aina tuplana..hienosti on kyllä menny..ja tietty mistä kennelistä ei mitää sisä siittosia.

        ei ole sisäsiittosia. ei ole yhtään samaa koiraa sukupuissa :) ja meidän pojilla on hyvä kenneli :))


      • kasvattaja joka
        aloittaja kirjoitti:

        ei ole sisäsiittosia. ei ole yhtään samaa koiraa sukupuissa :) ja meidän pojilla on hyvä kenneli :))

        vastaa kysymyksiin, tukee ja ohjaa ja auttaa, jos vain kysyy, ja antaa neuvoja kyllä kysymättäkin, tykkään tosi paljon :)


      • aloittaja
        kasvattaja joka kirjoitti:

        vastaa kysymyksiin, tukee ja ohjaa ja auttaa, jos vain kysyy, ja antaa neuvoja kyllä kysymättäkin, tykkään tosi paljon :)

        no nyt on pikkuinen saapunut laumaamme ja ainakin toistaiseksi kaikki on mennyt tosi hyvin. toivotaan, että näin jatkuu vastaisuudessakin :)


      • Kirjoita joskus
        aloittaja kirjoitti:

        no nyt on pikkuinen saapunut laumaamme ja ainakin toistaiseksi kaikki on mennyt tosi hyvin. toivotaan, että näin jatkuu vastaisuudessakin :)

        mitä kuuluu :) Kaikkea hyvää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2047
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1259
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      27
      1105
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      95
      794
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      131
      790
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      717
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      60
      690
    9. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      672
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      656
    Aihe