Siis minulla on kai jotaim vikaa alapäässä.
Olen 15-vuotias tyttö, täytän kohta 16. Menkat alkoivat ja olivat pari kuukautta, mutta ovat nyt olleet melkein vuoden poissa. Onko se normaalia?
Joskus emätintäni alkaa pistellä ja kirvellä kamalasti. Mistä se voisi johtua? Huolehdin hyvin hygieniasta.
Myös aivan yhtäkkiä tullut oire on inhottava, sillä aina kun käyn pissalla, tuntuu kuin emättimeni olisi jotenkin vino tai jotain, koska pissa suihkuaa suoraan eteenpäin, siis suoraan ulos pytystä ja lattialle. Sen vaivan takia en enää halua käydä koulussa tai kavereilla vessassa? Mistä ihmeestä se olisi voinut johtua? En ole kolauttanut mitenkään alapäätäni, eikä sille ole käynyt mitään muutakaan epätavallista. Se alkoi vain ihan yhtäkkiä.
Nämä kaikki oireet vaivaavat minua. Onko niistä mikään normaali? Onko jollain muulla vastaavaa? Kertokaa mielipiteitänne!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jospa menisit lääkäriin tai puhuisit asiasta koulun terveydenhoitajalle. Sinulla on sen verran ikää, että nuo kuukautisasiat ainakin pitäisi hoitaa kuntoon, koska sinulla on jo kuukautiset ollut ja sitten jäänyt pitkäksi aikaa pois. emättimenkään ei pitäisi kirvellä. Asiaa olisi hyvä vähän tutkia.