missä miehet...

Pieniä hajatelmia näin bb kauden ollessa jo lopuillaan.
Ensiksikin miten on oikeastaan vähän ollut porukassa varsinaisia SUOMALAISIA, eihän niitä noin yleisestikään ole muunmaalaisia väestöstä kuin muutama prossa. Kumma kun ei pelkkiä hurrinkielisiä ole tuon enempää))
Ja varsinkin oikeat äijämiehet puuttui tänänäkin vuonna.
Muutama vähän yritti olla mutta ei tuollaiset esitykset oikein vakuuta. Ei sitä jollain lapsellisella älämölöllä kovin pitkälle pötkitä.
Varsinaisia köriläitä sitten nämä eräät, itkeä vollotetaan jumalauta niinkun koko suku olisi tapettu. Ja vaan sentakia ku ääliö maailmannapana itseään pitävä tyyppi pantiin pihalle.
Oikeastaan siellä ei ole kuin yksi, jota voisi kutsua jollainlailla mieheksi, vähän vaan liian jäykkä ja virkamiesmäinen.
Loput sitten onkin tuttuun tapaan homppeleita, tai jotain transuja.
Revi näistä nyt sitten.
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Raperaudottaja kirjoitti:

Pieniä hajatelmia näin bb kauden ollessa jo lopuillaan.
Ensiksikin miten on oikeastaan vähän ollut porukassa varsinaisia SUOMALAISIA, eihän niitä noin yleisestikään ole muunmaalaisia väestöstä kuin muutama prossa. Kumma kun ei pelkkiä hurrinkielisiä ole tuon enempää))
Ja varsinkin oikeat äijämiehet puuttui tänänäkin vuonna.
Muutama vähän yritti olla mutta ei tuollaiset esitykset oikein vakuuta. Ei sitä jollain lapsellisella älämölöllä kovin pitkälle pötkitä.
Varsinaisia köriläitä sitten nämä eräät, itkeä vollotetaan jumalauta niinkun koko suku olisi tapettu. Ja vaan sentakia ku ääliö maailmannapana itseään pitävä tyyppi pantiin pihalle.
Oikeastaan siellä ei ole kuin yksi, jota voisi kutsua jollainlailla mieheksi, vähän vaan liian jäykkä ja virkamiesmäinen.
Loput sitten onkin tuttuun tapaan homppeleita, tai jotain transuja.
Revi näistä nyt sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu