Koskettava elokuva
Heikki Nousiaisen vahva roolityö
Eettistä pohdintaa elokuvassa
Postia pappi Jaakobille, DVD, ohjaus: Klaus Härö,
pääosissa Kaarina Hazard ja Heikki Nousiainen,
Levitys Nordisk Film 2009
Heikki Nousiainen tekee mahtavan roolityön sokeana,
vanhana pappina. Kaarina Hazardin suoritus entisenä
rangaistusvankina ja papin huoltajana ei jää paljon
jälkeen edellisestä.
Vanha pappi on tottunut saamaan postia, joissa pyydetään esirukousta. Hänen elämänsä ja jumalasuhteensa nivoutuu näihin rukouspyyntöihin.
Niin kauan kuin pyyntöjä tulee, niin kauan hän kokee
olevansa tarpeellinen.
Entinen rangaistusvanki, nykyinen armahdettu Leila
on tottunut kovaan vangin elämään. Hän on varautunut
papin suhteen ja sanookin sen hänelle omalla tavallaan.
Pappi ymmärtää naista, mutta ei pääse lähelle.
Elokuva toimii vähillä efekteillä, lähinnä Nousiaisen
ja Hazardin osasuoritusten varassa. Silti siitä löytää
paljon kaunista ja koskettavaa. Myös vanhan kirkon
miljöö, jonne pappi haluaa vielä mennä pitämään palvelusta tyhjille seinille, on kauniisti kuvattu.
Vangilla on salaisuus. Hän ei pääse oman elämänsä lukkiutumista eroon. Rangaistava teko, jonka olisi voinut tulkita suojeluksi, on saanut hänet sulkemaan portit jopa
lähimpään sukulaiseen. Voiko vanha pappi saada nämä
lukkiutumat murrettua. Siinä on elokuvan kysymys.
Kaunis ja koskettava kuva. Nähtäväksi jää, miten siihen suhtaudutaan kansainvälisillä markkinoilla.

Vastaukset 5
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=kfmtLQ9cT7o&feature=related
Nuori mies rakastaa tässä isänmaataan.
Kiitoksia Pilvi.
Muistui mieleeni Heikki Nousiaisen suoritus Jutta Grahnin miehenä hänen näytellessään sängynalta tuhmia sanoja heitellen.
Edesmennyt Veikko Huovinen oli aiheen tekijänä.
Opeta minua miten lähestyn ihmistä,
joka vihassaan syytää saastaa ylleni.
Opeta minua kysymään mitä hän on vailla,
ja kykyä antamaan se hänelle, jos voin.
Se,että hieman suren ei merkitse mitään,
sen rinnalla, että olet antanut rohkeutta.
Riisu minusta turhia sanoja,jos niin näet,
ohjaa löytämään ne oikeat sanat.
Voisinko ehkä vain kuunnella vaieten,
ja löytää virvoittavan lähteen luonasi.
Runoteoksesta Auringon kultaa tähtien hopeaa. kirj. Riitta Hämäläinen
Kiiltävät sanat,
kullankeltaiset oljenkorret,
eivät kestä.
Me tarvitsemme tähkät,
tuoksuvat jauhot,
murretun leivän-
ja jakamisen ilon!
Viiniäs tuo, Salomoni!,juon sen oikopäätä!
Mustalainen nokinaama, sompaas ällös säästä!
Viiniäs Salomon, aamu kunnes koittaa,
ehkä viini sekä soitto hetkeks' surun voittaa!
Mitä? Hitto sinut vieköön! Kaljaa katalaista!
Maahan kaada moinen moska, tuota en mä maista.
Anna parastasi, oi Salomon veikka.
Sitten tee, sä hattunikin vaikka kuperkeikka! Viiniä Salomon!
kirjan 66 vuotiaana? Olen asunut Ruotsissa 17 vuotta, Saksassa 20 vuotta ja olisi aihetta, niin että pää on halkeamaisillaan. Nimi voisi olla "Saatanan saksalaiset!" En ole mikään diplomaatti luonnoltani ja vielä vähemmän hännystelijä. Siskoni Raija osasi kirjoittaa, mutta kuoli 46 vuotiaana Saksan muutosten vuonna 1989. Hän olisi voinut lukea sivut.- Ne minun aiheeni ovat kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitä naisihminen kokee vieraassa maassa.
Kirjoitan saksaksi ja ajattelin suomentaa, jos minun kielenkäyttö pitkäaikaisen maailmalla tallustelun jälkeen olisi vielä ymmärrettävissä. Mistä arvostelija?