rotavirus

Rokoteesta sen verran,nyt kun meidän vauva saa sen (2kk) niin millaisia oireita on vauvoille noin yleensä tullut?
8165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meillä ei tullu tuosta eka annoksesta mitään. Toisen annoksen sai tyttö nyt 3kk ikäisenä ja silloin pulauttelua oli normaalia enemmän. Muita oireita ei tullut!

Äänestä

Vauvani sai rokotteen eilen enkä ole varma johtuiko rokotteesta mutta illalla ja yöllä itkeskeli jonkin verran ja vatsa toimi normaalia runsaammin.

Äänestä

Meillä on molemmat lapset sen saaneet, eikä kummallekaan ole tullut mitään.

Äänestä
  • Vakavasti harkitsen jätänkö tehosteen ottamatta.. Aivan järkyttävää huutoa ja maha kivikova!

    Äänestä

Ja me on saatu jo kaikki tehosteetkin eli yhteensä kolme satisia.

Äänestä
  • Meillä lapsella kyllä alussa mahavaivoja muutenkin, eli lienee vauvakohtaista. Meillä selkeästi herkkävatsainen lapsi.

    Äänestä

että virusmäärä on suurimmillaan n. 3vrk rokotteen saamisesta, joten oireet eivät yleensä tule heti. Tämä oli sen 2x otettavan rokotteen kanssa, joka kesällä piti vielä itse maksaa. Meidän vauvalle tuli n. 3vrk:n kuluttua vatsanväänteitä ja niitä itkeskeli pari päivää. Toisesta rokotteesta ei tullut mitään vaivoja.

Äänestä
  • 4kk ikäsiiä rokoteta tietääkseni ollenkaa ellei riskiryhmässä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taotaovauva kirjoitti:

Rokoteesta sen verran,nyt kun meidän vauva saa sen (2kk) niin millaisia oireita on vauvoille noin yleensä tullut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu