Maa vaiti on..

Voisin yrittää unohtaa sinut ja
jälkesi minusta, punoittavat jälkesi
selästäni, hampaideni jäljet, minkä
kuuma vereni eteen kurottaa..

Minä voisin huutaa Sinua, et sinä
kuulisi, voin levätä näillä samoilla
lakanoilla ja haistaa tuoksuasi, elää
uudelleen Sinun kynsissäsi..

Tuntea peseytyessä saman kirvelyn
selkälihaksissa, reisilläni hampaidesi jäljet,
kuulla käheän huutosi kulkemassa kehoni lävitse,
kuiskauksesi, vaatimuksesi pidättelyyn..

Mutta olet mennyt ja jäljellä vain mustia
alusvaatteitasi ja ääniä sieluni lävitse aivoihin liukumassa,
yksinäisyyden ensi kuiskauksia varjoina mielessäni,
mies pukemassa arkea ylleen sammutettuna..

..mitä pukisin ylleni, jos en muistasi
kuinka sain Hänelle olla..

http://www.youtube.com/watch?v=VPxmhT-QdcM&feature=related

Kiitos Runostasi.

Vaikka hiljenee ja sammuu ja
mikä yön syliiä oli on aamulla jälki..

Se on kuitenkin enemmän kuin aamu vailla
sitä, yö ilman, mikä sisällä tuntuu ja pinnalla
karehtii..

Ei, mikä on mennyt..vaan mitä
joku antoi..

Jokainen on ainoa, ainutkertainen..

Rakkaus.

Persoonallista Rakkausrunoasi,
johon oli helppo kiintyä..

Tässä tekstissä tuntui tuoreus ja sympaattinen erilaisuus..

Viihdyin ensi lukemalta ja
säkeesi kiehtoivat.

Loppuunsa saakka mielenkiintoinen ja
erittäin hyvä Runosi.

Hymyä ja positiivista mieltä Sinulle
koko päivääsi.

suuria kaihoisia tunteita kuvailet tässä

tulee mieleen kirje rakastetulle

kiitos kirjoittajalle

tasapainoinen runo,
jonka tunnelmiin on helppo itsekin
asettua ja elää.

Kiitos.