60-vuotiaasta tappokymmenille

Vanhat, hyvät kaverini kuolivat jo paljon ennen tätä kymmenlukua.
Taitaa henkilökohtaisilla valinnoillkin olla vaikutuksensa?

Tietenkin täytyisi olla hirveän osaaottava mutta sen piirteen niukkuus taitaa olla niitä onnellisuustestini pudottavia ominaisuuksia.

Henkilökohtaisia murheita minulla ei ole.
Tietysti kroppa rappeutuu hitaasti vastarinnastani huolimatta.

Yhteiskunnalliset asiat menevät niin kuin menevät.
Äänestän kaikissa vaaleissa ja muuten en puristele kiveksiäni sellaisten asioiden kansa joihin en voi vaikuttaa.

Olen tyytyväinen kun en vertaa enkä valita.
Elämäni sulostuttajan mielestä päihteessä ollessani minusta saisi löytyä enemmänkin kipinää vaikka missään tapauksessa en ole lamaantuneessa olotilassa.

En löydä elämästäni mitään sellaista negatiivista asiaa johon voisin teoriassakaan vaikuttaa.
Dementiaa vai hitonmoista omahyväisyyttä?

eli yli 90-vuotiaaksi pirteänä. Tähtään samaan. Tämähän on hyvää aikaa, kun saa olla eläkkeellä. Elämänkokemusta on kertynyt niin paljon, että ymmärtää niitäkin tulevan.

- Mielestäni elämä on hyvällä mallilla... On kokemusta ja tippa järkeäkin kertynyt, aikaa ja rauhallisuutta eikä tule enää juostua kaiken turhan ja epäolennaisen perään.

- Eipä tosiaan olisi nuorempana aavistanutkaan mitä kaikkea upeaa voi vielä näillä vuosilla kokea.

Nyt olen kuudenkymmenen ja kuoleman välillä.
En ollut moksiskaan, olen niin tyytyväinen kun omissa olosuhteissani voi olla. Olisi paljonkin kuormittavia asioita mutta en suostu kuormittumaan kuin silloin, jos lapsillani on sairautta tai vaikeuksia.

... ilo ja virkeys. Tietenkin elämään on mahtunut - ja mahtuu - myös negatiivisia asioita, mutta eihän niitä kannata pidellä päällimmäisenä. Silloin sairastuu varmasti, jos ei tähän niin tuohon tautiin. Negatiivisia asioita ei tietenkään kannata yrittää haudatakaan, vaan olla sovussa kaiken koetun kanssa. Varsinkin sellaisten asioiden, mihin ei itse voi vaikuttaa.

Eteenpäin, sanoi akka lumessa. Elämässä on vielä kuuskymppiselle ja yli paljon kaikenlaista kivaa varattuna. Edellyttäen että on elämälle avoin eikä itse rakenna ympärilleen aitoja (tai sulje ovia), joiden läpi, yli tai ali ei päästä ketään.

kuoleman välissä, mutten silti sure ja murehi elinpäivien vähenemistä, iloitaan jokaisesta uudesta päivästä.

En jaksa murehtia, ja on niin paljon hyvää josta voi olla kiitollinen....

on kuin ystävien kanssa olisi, tuskin mitään hyvää omalla osalla.

niin monet asiat on silloin hyvin. Meitä on vaan monia, ikäluokassamme, joilla ongelmia, reistaavan kropan kanssa.
Positiivisuutta silti löytyy, päivä kerrallaan. Ilkeilyä, en kestä, lainkaan. Kohdistuu se keheen hyväänsä. Kuitenkin sitäkin ikäluokassamme esiintyy, huolestuttavassa määrin. Näkyyhän se täälläkin.
Monet ystäväni ovat jo mullan alla, joten läheiset ihmiset alkavat olla vähissä. Jälkikasvu tosin on, mutta ei heitäkään omilla asioillaan viitsi rasittaa.
Kun lukee kuolleita lehdistä. Niin kyllä katoa näkyy paljon 40 luvulla syntyneissä.
Aika aikaansa, jokainen päivä lisää, on voitto.

Harvempi kai jatkuvasti tuntee iloa ja tyytyväisyyttä, ajoittaista matalapainetta tunnemme kaikki riippumatta iän tuomista vuosikymmenistä. Elämä on taistelua ainakin tässä asiassa siten,että jos päästän itseni mässäilemään negatiivisilla ajatuksilla, huomaan yllättäen,että ympäröivä maailma muuttuu myös mustemmaksi, kaikki ne asiat joista joskus nautin ovatkin tylsiä, ihmiset ikäviä, itse olen niin onneton, elämä on lopuillaan ihan varmasti, kaikki on kamalaa. Olet sitä, mitä ajattelet, se pitää ainakin minun kohdallani paikkansa.

Häntää on ajoittain nostettava vaikka hakaneuloin eli pakotettava itsensä muuttamaan ajatuskulkujaan myönteisemmäksi. Ainahan asioila on vähintään kaksi puolta, on valintakysymys kumman tai minkä niistä ottaa omakseen. Kaipa sitä sanotaan elämän kouluksi eikä se koulu lopu kuusikymmenvuotispäivään. Jos katsoo jatkuvasti olevansa ikäloppu, haudan partaalla, kukaan ei välitä jne., kehokin ennenpitkää sopeutuu tähän ja kehittää sairauden, jollei muuta niin masennuksen.

Kuormittavia asioita on tässä ajassa paljon,mutta ei sellaista aikaa ole olemassakaan, jossa niitä ei olisi. Ajattelepa vanhempiamme, etteikö silloin olisi ollut kuormittavia ajatuksia tai tilanteita - ? Omassa elämässäni on niin,että on sopeudutttava siihe, että kaikki muuttuu. Ja että muutokset eivät aina ole päältäkatsoen mieluisia. Varman päälle ei kukaan voi elämäänsä pelata, koska emme tulevaisuuttamme tiedä - onneksi tai onnettomuudeksi. Riskejä kannattaa siis ottaa, onhan elämä kokonaisuudessaan valtava riski hedelmöityksestä alkaen.

Koska mielestäni rikejä kannatta ottaa, otan mieluummin sen riskin,että yritän ajatella asioista ja ilmiöistä myönteisesti, en väkisin hampaat irvessä, mutta omalla tavallani. Niin on päivä valoisampi. Uskon myös siihen,että turha roina kannattaa siivota elämästä, jos siihen on mahdollisuus - miksi ei olisi. Roinia ovat pakkotuttavat, joista itse asiassa en välitä, pakkomenot - ne ovat valintakysymyksiä, pakko on vain kuolla, turhat tavarat, turhat ostelemiset, miettimiset, mitä ihmiset minusta ajattelevat (ajatelkoot mitä lystäävät), menneiden pohtiminen jos-pohjalta, koettujen "vääryyksien" hautominen. Annan armon itselleni, olen se mikä olen, kelpaan tällaisena, mennyttä en voi enää muuttaa. Keveän henkisen painolastin kanssa on helpompi elää.

Tämän ikäiset suomalaiset elävät luksuselämää kaikin puolin, suurta valinnanvapauden aikaa. Myös sen valinnan suhteen,että tukka putkella ei tarvitse juosta, voi antaa aikaa itselleen vain olemalla. En kuitenkaan tällä tarkoita, että siirrytäänpä kaikki pysyvästi neljän seinän sisään murehtimaan ja sohvalle lihomaan. Meillä on mahtavat mahdollisuudet myös harrastaa, opiskella siinä tahdissa kuin pystymme ja monet näistä mahdollisuuksista ovat täysin maksuttomia.

Aika lailla monen työelämässä kiinteästi olleen ja nyt eläkkeelle siirtyneen elämä on ollut ohjattua (työyhteisöön ja sen ihmissuhteisiin sidottua). Eläkkeellä on itse oltava aloitteellinen, kukaan ei tule kertomaan, mitä minun pitää tehdä tai mitä minulta odotetaan. Ohjausta ei tule, itse on ohjattava itseään. Mutta miksi jättäisin katsomatta sen kortin,että elämä voi olla antoisaa, voin oppia jotakin uutta, saisin uutta pureksittavaa henkisellä tai fyysisellä saralla? Moni asia on omissa pikku kätösissä - tai korvien välissä.

Tämä on vastaus, jota täällä inhotaan, koska olen huomannut, että palstalla suosituinta on marina ja surkuttelu. En suostu siihen,että päästän itseni pysyvästi suruvaipan alle. Se on elämän tuhlausta jos mikä. Järkyttävintä on,että emme tunnu huomaavan lainkaan tätmän ajan mahdollisuuksia ja sitä,että meidän elämän taistelumme on kovin siloiteltua.