Maatalon isäntä meni lääkäriin ja pyysi lääkäriä tarkistamaan hänen kurkkunsa. Lääkäri, tutkittuaan totesi; ei täällä näy olevan mitään vikaa? Pakko olla, kun siitä on jo kaksi maatilaa mennyt alas. VITSI. Mutta totta, puoliksi. Eli tunnen isännän joka juomalla tuhosi maatilansa, vain yhden tilan, onneksi. Niin että onko alkoholi yleinenkin ongelma maaseudulla? Juoko tuttusi liikaa, vai kenties sinä itse? Oletko maanviljelijä/tär jolle maistuu huikka joka ilta. Yömyssyä ei lasketa.
Vikaa sentään
drynokgvih
4407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joo naapurini kippasi tilansa kurkusta alas, samalla meni sala-ojakoneet ym. kalustokin. Muutama vuosi siinä meni, ensin tosin koneet toi rahaa sen verran, että kaveri pystyi itse olemaan hypnoosissa, mutta koneet ei kestäneet ikuisuuksia ja rahan tulo alkoi hyytymään. Monenlaista hyväksi käyttäjää ilmaantui ja siipiveikkoja, metsät siirtyivät kummasti yhdelle taksiautoilijalle, pellot varsin kyseenalaisella kaupalla aivan häikäilemättömälle porukalle, koneet melkolailla alihintaan lopuksi viinanpuutteessa myytynä, aivan lopuksi talouskeskus. Ilkeä oli seurata kaverin alamäkeä, auttaakin yritettiin, mutta ei siitä paljoa hyötyä ollut, (tilakin olisi ostettu häneltä ihan oikeaan hintaan, mutta ilmeisesti hän oli velkaantunut taksimiehelle ja näille pellon ostajille, ettei oikein tohtinut tehdä kauppaa).
Keljuttaa kaverin kohtalo, nuorena sitten kuoli, käytännössä ihan "spurguna" omaisuutensa menettäneenä kavereiden hylkäämänä. Siinä jos missä näki, ettei kaverista enään kukaan välittänyt, kun kaikki oli putsattu. Meillä kävi vielä joskus soittamassa puhelimella kyytiä itselleen ja jotain pientä apua annettiin, mutta lopuksi ei enään kehdannut meillä käydä. Viimeisen kerran näin hänet, kun hän tuli onnittelemaan minua saadessani opiskelupaikan, oli sen verran saannut tietoonsa opintojeni kehitystä.
Nyt on menossa kylällä toinen samanlainen tapaus, minua hieman nuorempi isäntämies, pellot meni jo ja koneet alkaa olemaan jo ryypätty, vaimo ja lapset lähtivät myös, täydellinen alamäki. Surku taas katsella pätevän ihmisen sortumista. Yritin juttelemalla saada kaveriin järkeä, mutta ei siitä apua ollut. Kaverille on kova pala, kun ei saa enää lapsiakaan nähdä.
Joutuu kattelemaan rapajuoppoja näissä lomitushommissakin....
Johtuen elintason noususta.Siis vähemmän työtä suhteessa viinan hintaan.
Vituttaa katsella kun NAISILLAKIN kaljalasi kourassa
Kyllä se alkoholi maittaa maaseudulla samoin, kun kaupungeissakin.Eipä se katso asuinpaikkaa, eikä alaa, jos ihminen on taipuvainen alkoholiin.