PISTÄÄ VIHAKSI

Kerron oman vaatimattoman tarinani.

Muistan sen kuin eilisen päivän, valmituttiin kaverini kanssa tradenomeiksi 2001, molemmat olimme ahkeria ihmisiä ja saimme heti valmistuttuamme kohtuulliset työpaikat.

Nyt 2009 en ymmärrä yhtä asiaa, kaverini asuu isossa kerrostalokaksiossa joka on kuulemma maksettu ensi kuussa kokonaan, itse olen asunut vuokralla koko tämän ajan ja käteen ei ole jäänyt juuri pennikään ja opiskelun jälkeen velkarahalla ostettu uusi autokin on jo vanha kehäraakki!! Miten tämä voi olla mahdollista??

Nyt kaverini on saanut kaksionsa myytyä ja on ostanut omakotitalon kaupungin läheisyydestä kuulemma yllättävän pienellä lainalla (60000€), siinä vaiheessa laittoi vähän vituttamaan!! Mitä helvettiä olen tehnyt koko tämän ajan? Lihottanut jonkun vuokraisännän omaisuutta, olenko tyhmä vai mitä ajattelin muinoin??

Ja minkä helvetin takia tälläkin palstalla jotkut idiootit kirjoittelivat että nyt ei ole oikea aika ostaa asuntoa? Vuokralla asuminen kannattaa! Samat jutut kyllä toistuvat vieläkin.

Ja nyt kaverini sanoi että korotkin ovat lähes ilmaisia vuoteen 2012 asti. Itse en aio kyllä vieläkään asuntoa ostaa epävakaiden aikojen takia, ehkä sitten myöhemmin.. odotellaan..

Vähän kyllä pistää vihaksi, onneksi sentään kaverini kutsui omakotitalonsa tupaantuliaisiin, siinä on sentään rehellinen ja fiksu mies.
23421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Odottele rauhassa mukavaa vartoomista! Seuraavassa katsauksessa kaverisi asuu 200m2 palatsissa ja sinä haudot VVOlla sohvaa! Kyllä kannattaa sinusta voi tulla uusi hesarin mummo/pappa!

Äänestä

Oli niin huonosti näytelty rooli. Mutta kokemuksen syvä rintaääni siinä oli.

Hetken jo mietin, että oliko kirjoittaja Stefan Wallin, joka oikeisto-YLEn haastattelussa inntti inttämästä päästyään, että maksaa suosiolla sen vuokran, mitä läski vuokraisäntä pyytään. Eikä innnttämisen jälkeenkään kertonut, mitä läski-isäntä vuokrana pyytää, pienestä eiran yksiöstä.

Äänestä

Ootellaan ootellaan vaan ja sitten kuollaankin pois..

Äänestä
  • Tunnun elämänfilosofia, muut osaavat sentään vähän nauttia olostaan, kerran täällä vaan ollaan.

    Äänestä

kotoa lähtiessäsi että odottamalla et saa muuta aikaiseksi kuin peräpukamat.

Äänestä

se aiheuttaa väjäämättä tuon kaltaista katkeruutta, mutta onneksi on näitä paikkoja joissa voi purkaa pahaa oloaan. Tyhmyyttä se ei tietenkään poista, mutta ei olisi asiaa parantanut vaikka olisit ostanut kämpänkin, se kun ei katkerasta typeryksestä viisasta tee.

Äänestä

Toinen näistä olisi kai pitänyt jättää pois, että olisi uskottavampaa, mutta kun mielikuvitus laukkasi niin, ettei enää muistanut, mitä oli jo kirjoittanut.

"Nyt 2009 en ymmärrä yhtä asiaa, kaverini asuu isossa kerrostalokaksiossa joka on kuulemma maksettu ensi kuussa kokonaan, itse olen asunut vuokralla koko tämän ajan ja käteen ei ole jäänyt juuri pennikään ja opiskelun jälkeen velkarahalla ostettu uusi autokin on jo vanha kehäraakki!! Miten tämä voi olla mahdollista??"

"Nyt kaverini on saanut kaksionsa myytyä ja on ostanut omakotitalon kaupungin läheisyydestä kuulemma yllättävän pienellä lainalla (60000€), siinä vaiheessa laittoi vähän vituttamaan!! Mitä helvettiä olen tehnyt koko tämän ajan? Lihottanut jonkun vuokraisännän omaisuutta, olenko tyhmä vai mitä ajattelin muinoin??"

Äänestä
  • Miksi nämä sulkisivat toisensa pois?

    Äänestä

  • Kyselijä?? kirjoitti:

    Miksi nämä sulkisivat toisensa pois?

    Mietis nyt itekki:
    "kaveri asuu isossa kerrostalokaksiossa joka on kuulemma maksettu ensi kuussa kokonaan."
    Ja yhtäkkiä tässä kesken kirjoittamisen "nyt kaverini on saanut kaksionsa myytyä ja on ostanut omakotitalon kaupungin läheisyydestä"
    Kas kun ei samaan hengenvetoon jatkanut seuraavalla rivillä "ja nyt kuulin, että kaverini myi ok-talonsa isolla voitolla ja osti rolls roycen?

    Äänestä

  • miätisny kirjoitti:

    9-vuodessa maksettu. Siis laina lyhennety 17000€/v. asumiskulut päälle ja sama romuksi muuttunut auton hankinta. Pirusti tämä toinen ryyppänyt, jos tollaset summat tuhlannut.
    MuutenTranomille e ijää vuodessa edes käteen summaa, millä olisi lainan lyhentänyt.
    Mites ointolaina?

    Äänestä

  • miätisny kirjoitti:

    Mietis nyt itekki:
    "kaveri asuu isossa kerrostalokaksiossa joka on kuulemma maksettu ensi kuussa kokonaan."
    Ja yhtäkkiä tässä kesken kirjoittamisen "nyt kaverini on saanut kaksionsa myytyä ja on ostanut omakotitalon kaupungin läheisyydestä"
    Kas kun ei samaan hengenvetoon jatkanut seuraavalla rivillä "ja nyt kuulin, että kaverini myi ok-talonsa isolla voitolla ja osti rolls roycen?

    Mitä ihmeellistä tuossa nyt sitten on?

    Äänestä

  • ?häh? kirjoitti:

    Mitä ihmeellistä tuossa nyt sitten on?

    No sitä ihmeellistä, etten ole kuullut kenenkään olleen noin vikkelä liikkeissään. Samalla kun kaveri kirjoittaa tekstiä suoli24:lle, niin toinen jamppa asuu kaksiossaan joka on kohta maksettu ja sen siunaaman hetkellä myy sen kaksionsa ja ostaa omakotitalon. Ja kaiken kukkuraksi ehtii vielä päivittämään kirjoittavalle kaverilleen kaiken tämän. Ihan muutamissa sekunneissa.

    Äänestä

  • Wahaahh kirjoitti:

    Tuota, maa kutsuu?

    Ihan vaan tiedoksi että voi asuntovelkaa olla vaikka sen myy poiskin, on ollut sama omalla kohdallanikin. Myyntisumman siirsin suoraan isomman asuntoni käsirahaan jolloin jäljelle jäi muutama tonni vanhaa asuntolainaa ja uuden isomman asunnon laina (40%)-

    En ymmärrä mikä tuossakin on vaikea ymmärtää?

    Äänestä

  • Omakotitaloasuja kirjoitti:

    Ihan oikeesti, ei nää pellot tajua että asunnon voi myydä vaikka sen oston käytettyä velkaa olisi vielä jäjellä.

    Palstallehan puthakahtelee lähes päivttäin viestejä joissa ilkutaan siitä että miten "pankin omistamaa kämppää ei voi edes myydä".

    Yritä näiden kanssa sitten keskustella asiallisesti :)

    Äänestä

  • Omakotitaloasuja kirjoitti:

    Tuota, maa kutsuu?

    Ihan vaan tiedoksi että voi asuntovelkaa olla vaikka sen myy poiskin, on ollut sama omalla kohdallanikin. Myyntisumman siirsin suoraan isomman asuntoni käsirahaan jolloin jäljelle jäi muutama tonni vanhaa asuntolainaa ja uuden isomman asunnon laina (40%)-

    En ymmärrä mikä tuossakin on vaikea ymmärtää?

    Eihän nyt mistään tuollaisesta ole kysymys. Velattomassa ookoossa asutaan, on mökit ja muut. En mikään vuokradorka. Mutta NYT on kyse siitä, ettet ilmeisesti osaa sisäistää lukemaasi.
    EI KUKAAN VOI MUUTAMAN SEKUNNIN TAI MINUUTIN SISÄLLÄ TEHDÄ TUOLLAISIA KÄÄNTEITÄ KUIN KIRJOITTAJA VÄITTI KAVERINSA TEHNEEN!!!!
    Sen ymmärtäisin, jos kyseessä oli edes eri päivinä tai edes muutaman tunnin sisällä tapahtuneet asiat, tuo kaksion myyminen ja ok-talon ostaminen, mutta että kaikki tapahtuu samalla hetkellä, kun kaveri kirjoittaa viestiään tänne!!!!!111!yks.

    Äänestä

  • mä taas222222222 kirjoitti:

    Höpön höpön. Tuhnu se sieltä puskista huutelee eihän se kirjoittaja nyt varmaankaan tarkota että se asuminen ja muutto tapahtuu siinä viestin kirjotushetkellä hohhoijaa. Me OmistusAsujat tajuamme että kerrotaan tilanteesta missä ehkä asuu vielä siinä asunnossa jonka sai myytyä ja on just ostanut OmaKotiTalon! Kuules tuhnuttaja ei se ReaaliMaailman AsuntoKauppa mene siten että ensin pitää maksaa laina loppuun ja sitten voi myydä ja sitten pitää muuttaa heti myyntihetkellä pois ei ei vaan siinä asutaan Sopimuksen mukaan kunnes muutetaan Uuteen Omaan Asuntoon.

    Äänestä

  • Omistus Asuja kirjoitti:

    Niin mikä LAINA?

    Sori, oli ihan pakko kuitata =D

    Ja sitten se, että miksi MINÄ, velaton, täällä huutelen...on tää vaan niin hauska paikka =D

    Äänestä

Sinulla on karmea ihmiskohtalo ja jollakin tavalla jopa sympatiseeraan eli säälin sinua. Noin on voinut käydä kun ei ole kuunnellut viisaampiaan. Ja uskaltanut olla mies eli ottaa sitä isoa askelta ja ostaa sitä Omaa Asuntoa eli Kotia itselleen!

Juuri tällaisten tarinoiden ehkäisemisen takia minä ja muutama muu suurmies täällä palstalla teemme kovasti työtä parhaimman mukaan Valistamme teität vuokraloisia. Kodissa, Omassa Kodissa asuminen on vain ja ainoastaan ihmisen arvoista elämää ja kyllähän tämä on lisäksi taloudellisesti hyvin palkitsevaa! Rahaa tulee ja varallisuus nousee tekemättä mitään!

Ehkä tähän loppuun vähän porvarillisiä tunnelmia Parempien Ihmisten Pientalo alueelta, jossa asutaan tottakai Omistus Asunnoissa eli Omissa Kodeissa:
-Aamiainen Kultakatriina kahvia, Tropic-applaria, Vaasan ruispaloja, leivän päällä HK:n keittokinkkua
-Aamiaisen jälkeen tuli Nunnauuniin ja lasi XO:ta. (Hyvällä omalla tunnolla, eilisen illan pikkuvapinat saa talttumaan;)
-Suomi Soffalla thaikku vaimo kainalossa TV:n (LG, 47 tuumaa) katselua takan loimussa
-Cassler paisti uuniin.
-Sauva kävely reissu thaikun kanssa viihtyisällä pientalo alueella kohteliaasti sivistyneille naapureille nyökkäillen.
-Paisti nautitaan laadukkaan keski-Eurooppalaisen valkoviinin kanssa.
-Ilta LG:n äärellä Algantara Suomi - Soffalla XO:ta naatiskelle. (Vielä puoli toista pulloa viikonlopuksi varatuista jäljellä!)

Että sellaista! Tämä kaikki porvarillinen elämä voi olla sinun, jos uskallat sen oman ostaa!

Äänestä
  • Jätkä? pistää kyllä niiin pahalla näitä, jotka ovat ihan tosissaan tällä palstalla!
    Noin röyhkeän väärin kirjoitettuja tuotenimiä ja yhdys sanoja ei voi kukaan kirjoittaa vahingossa väärin ;)
    Kaikki tarkkaan harkittua v..tuilua palstan tosikoille :)
    vain tornadokset ja hauki puuttuu...

    Äänestä

  • Voi wattu :) repesin ihan täysin, oli niin hauskasti kirjoitettu!! Kiitos (ihan oikeesti!).

    Äänestä

pönkität itseäsi omilla stooreilla.on se halpa huvi.

Äänestä

Jos menit uskomaan palstojen kouluttamattomia vuokralaisia, niin oma syysi.

Otat taloudellisia neuvoja vastaan ihmiseltä, joka maksaa oman sijasta toisen omaa?

Kas kun et kysy hampaattomalta hampaidenhoitovinkkejä.

Äänestä
  • Tuhnu on vähän niin kuin sijoitusneuvoja :)

    Miksi uskoa persaukista joka yrittää neuvoa muita sijoittamaan rahojaan?

    Jos olisi tietoa ja taitoa sijoittamiseen, niin en minä ainakaa käyttäisi aikaani siihen että neuvon muita, vaan yrittäisin kaikin keinoin hankkia rahaa, jolla hankkisin lisää rahaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

JussiTy kirjoitti:

Kerron oman vaatimattoman tarinani.

Muistan sen kuin eilisen päivän, valmituttiin kaverini kanssa tradenomeiksi 2001, molemmat olimme ahkeria ihmisiä ja saimme heti valmistuttuamme kohtuulliset työpaikat.

Nyt 2009 en ymmärrä yhtä asiaa, kaverini asuu isossa kerrostalokaksiossa joka on kuulemma maksettu ensi kuussa kokonaan, itse olen asunut vuokralla koko tämän ajan ja käteen ei ole jäänyt juuri pennikään ja opiskelun jälkeen velkarahalla ostettu uusi autokin on jo vanha kehäraakki!! Miten tämä voi olla mahdollista??

Nyt kaverini on saanut kaksionsa myytyä ja on ostanut omakotitalon kaupungin läheisyydestä kuulemma yllättävän pienellä lainalla (60000€), siinä vaiheessa laittoi vähän vituttamaan!! Mitä helvettiä olen tehnyt koko tämän ajan? Lihottanut jonkun vuokraisännän omaisuutta, olenko tyhmä vai mitä ajattelin muinoin??

Ja minkä helvetin takia tälläkin palstalla jotkut idiootit kirjoittelivat että nyt ei ole oikea aika ostaa asuntoa? Vuokralla asuminen kannattaa! Samat jutut kyllä toistuvat vieläkin.

Ja nyt kaverini sanoi että korotkin ovat lähes ilmaisia vuoteen 2012 asti. Itse en aio kyllä vieläkään asuntoa ostaa epävakaiden aikojen takia, ehkä sitten myöhemmin.. odotellaan..

Vähän kyllä pistää vihaksi, onneksi sentään kaverini kutsui omakotitalonsa tupaantuliaisiin, siinä on sentään rehellinen ja fiksu mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu