Ekaluokkalaisella on kevät mennyt aika hyvin, mutta nyt tuli taas kaikenlaista pientä joka on pannut miettimään. Onko muilla kokemusta lapsen arkuudesta ja ujoudesta, voiko liittyä add:iin vai onko kyse muunlaisesta luonteenpiirteestä? Eilen sattui mm. niin että kampaajalla otsatukkaa leikatessa lopputulos oli neidin mielestä liian pitkä, mutta hän ei uskaltanut sanoa sitä vaan alkoi ensin itkeä ja sitten kiukutella huutaen ääneen että \"ei oo hyvän näköinen\" :-(. Ujosteli ilmeisesti kampaajaa, ja lisäksi oli väsynyt. Samana iltana eräässä ulkoilutapahtumassa tyttö ei uskaltanut mennä muiden kerholaisten mukana pelaamaan eikä edes ruokailujonoon vaan minun piti olla mukana. Näitä tämmöisiä sattuu jatkuvasti ja niihin on totuttu, mutta välillä alkaa ottaa hermoon ja nolottaa kun 8-vuotias ei osaa käyttäytyä ihmisten ilmoilla :-(.
En tiedä kuuluuko tämä mitenkään tämän palstan aihepiiriin mutta tuntui että johonkin piti päästä purkamaan... Ja mielelläni kuulisin onko kenelläkään muulla samanlaisia kokemuksia, samanlaista lasta.
En tiedä kuuluuko tämä mitenkään tämän palstan aihepiiriin mutta tuntui että johonkin piti päästä purkamaan... Ja mielelläni kuulisin onko kenelläkään muulla samanlaisia kokemuksia, samanlaista lasta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joillekin lapsille itsenäistyminen on hitaampaa. Ei näissä asioissa ole olemassa mitään ikärajoja.
Kyllä lapsi sitten itsenäistyy, kun tuntee olonsa vahvaksi. Koska hän ei vielä tunne oloaan vahvaksi, vanhemman tehtävä on olla vierellä ja auttaa. Ei ole mikään sairaus olla ryntäämättä uusiin tilanteisiin vaan ennemminkin älyn merkki, tai merkki itsetuntemuksesta! Koulupäivinä voi tapahtua sellaisia asioita, jotka saavat lapsen miettimään, miten pitää käyttäytyä esim. kampaajalla. Väsyneenä voi olla tukka huonosti, vaikkei olisikaan, ja sanat hukassa. Viesti vanhemmalle voi olla myös, että lapsi ei jaksaisikaan lähteä koulun jälkeen kampaajalle.
Kamalinta näin pienelle epävarmalle lapselle on tulla heitetyksi hänestä pelottaviin tilanteisiin ihan yksin. Ketä nolostelet? Mitä sanomista kenelläkään voi olla tähän asiaan? Sinä tunnet lapsesi hankaluudet, joten sinun on vanhempana autettava lasta niiden kanssa selviämään. Nolostuminen ja yksin jättäminen voivat tuntua hylkäämiseltä.Teidän pitää vain keskustella ja rohkaista lasta pienin askelin.
Voi hyvänen aika. Ujous tai arkuus ei ole (perkele) mikään sairaus! Ne ovat eräänlaisia suojamekanismeja. Oletko koskaan miettinyt, mitä kauheuksia kaupungeissakin tapahtuu? Joskus on syytä varoa askeleitaan..
Olisiko se parempi, että lapsi hyppisi mustien pakujen kyytiin ja lähtisi ventovieraiden mukaan? Joisi tuosta vaan maasta löytyneestä viinapullosta?
:)