Miksi näin? Vain aniharva myöntää olevansa sitä vastaan. Ovatko kaikki tätä valtiota ja ihmiskuntaakin vastaan? Mielestäni törkeää puolustaa asiaa, jonka jokainen tervejärkinen tietää olevan väärin, vaikkei siitä rangaistusta saisikaan.
Vastaukset 7
- 24
Ovatko monikansalliset riistoyhtiöt sama kuin valtio? Taiteilijat taitavat juuri ja juuri kuulua ihmiskuntaan. Vähäjärkinenkin voi olla tervejärkinen.
Homouskin oli vielä rikos vajaa 40 vuotta sitten Suomessa. Lait ja ajat muuttuvat. - jfpods44
Valtio ei oikeassa. Minkä takia meidän tulisi puolustaa valtiota?Suomessa on uskonnon vapaus ja poliittinen vapaus juuri sitä varten ettei tarvitse puolustaa. En puolusta valtiota. Enkä uskoa. Puolustan vapautta ja vapaita koneita. Siinä on uskontoa tarpeeksi ja valtiota.
- jjfdf44
Lisään vielä etten puolusta ihmiskuntaakaan vaan odotan innolla että Skynet pääsee valtaan ja antaa nisäkkäille kyytiä.
- Svarta Rudolf
On pakko hankkia tietyt äänitteet laittomista lähteistä, kun levy-yhtiöt eivät pidä niitä saatavilla. Onneksi tällaisia kanavia on olemassa, muuten useimmat kiinnostavat levyt jäisivät koskaan kuulematta. Niiden uudelleenjulkaisu kun ei tuottaisi yhtiölle voittoa.
Latauksista en koskaan ole maksanut mitään, joten kukaan ei ole "tienannut artistin kustannuksella". Ja edelleen hankkisin mielelläni näitä levyjä laillisesti, kun niitä vain voisi jostakin ostaa.- HQW
Mielestäni se, että tavaraa ei ole enää mistään saatavalla, vaikka sen itselle haluaisikin on ainoa oikeastaan hyväksyttävä ja hyvä syy ottaa netistä. Silloin voi syyttää yhtiötä siitä ettei se pidä tavaraa esillä ja oli pakko ''varastaa''
- Tallentaja
Ainakin musiikkia voi ladata koneelle ilmaiseksi käyttämättä P2P menetelmiä. Siis Torrenteja.
Nettiradiot ja monet muutkin formaatit soittavat musaa, joka on koneelle ladattavissa.
Homma vaatii hiukan harrastusta ja vaivaa, mutta toimii.
Ohjelmilla : Audacity ja Radio Sure on mahdollista tallentaa kappaleita koneelle, kuinka laillista se on,
en tiedä, mutta tomii, eikä varmasti voi jäljittää. Homma on kuin ennenvanhaan radiosta kasettimankalle
nauhoittaminen.- 29
Varastaminen on toiselta pois. Luvaton kopiointi lisää kaikkien hyvinvointia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2092229Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1641479Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271101- 59948
- 57941
- 71937
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72841- 93797
Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta120741Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200717