Ao nang

Varattiin hotelli best western ban Ao nang. Minkälaisia kokemuksia teillä on ko. hotellista?
91175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Viime helmikuussa oltiin Finnmatkojen kautta kyseisessä hotellissa. Mielestäni hinta-laatusuhteeltaan erittäin hyvä. Voisin mennä uudestaankin. Aamupala oli monipuolinen: pekonia, munia/munakkaita, riisiä ym. thaisafkaa, hedelmiä, jogurttia, leipää, pullaa, kahvia ja mehuja. Ainoastaan juusto puuttui, mutta hyvin pärjäsi ilman sitäkin.

Altaalla emme käyneet kuin kerran uimassa, joten siitä en pysty paljon kertomaan. Täynnä näytti kuitenkin aina olevan.

Huone oli siisti ja viihtyisä. Parveke oli meillä viereisen hotellin seinään, joten näkymät eivät olleet parhaat mahdolliset. Kaksi lasista pulloa vettä tuotiin päivässä ilmaiseksi. Suihkusta antaisin vähän miinusta. Se oli kiinteästi seinässä ja vääntyili omituisesti. Pidemmillä ihmisillä voi olla hieman vaikea käydä suihkussa. Sopivan lämpöistä vettä kuitenkin tuli.

Hotellin piha oli viihtyisä. Paljon erilaisia viherkasveja. Sammakot tosin innostuivat iltaisin pitämään melkoista älämölöä.

Äänestä
  • Thaimaassa on edellämainitun tyyppinen aamupala ja ilmaiset vedet huoneeseen Näköalat ja suihkut vain monessa paremmat

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Thaimaassa on edellämainitun tyyppinen aamupala ja ilmaiset vedet huoneeseen Näköalat ja suihkut vain monessa paremmat

    Kaikissa Thaimaan hotelleissa ei todelllakaan ole aina näin monipuolinen aamupala! Kyse on tasoltaan 2 hotellista. Toki, jos rahaa laittaa enemmän, saa varmasti paremman hotellin paremmilla suihkuilla ja näköalalla. Hinta-laatusuhteeltaan hotelli on hyvä. Ota huomioon, että toisille Thaimaan matka saattaa olla ensimmäinen. Silloin ei voi tietää, että aina on ilmaiset vedet. Kyseisessä hotellissa on huoneen jääkaapissa myös muovisia samankokoisia vesipulloja kaksi, jotka eivät ole ilmaisia! Kaikki eivät jaksa myöskään selata jokaista viestiä läpi, kuten näköjään sinä. Tai käyttää hakua. Joten jollekin tästä vastauksesta voi olla hyötyä. Toisin kuin sinun v...uilu viestistäsi.

    Äänestä

  • Tuupu kirjoitti:

    Kiitos asiallisista vastauksista! Olemme olleet aikaisemminkin Thaimaassa mutta ei tuolla alueella.Ja mitä kerroitte ko hotellista niin tuo kaikki on ihan riittävää meille.

    "Ota huomioon, että toisille Thaimaan matka saattaa olla ensimmäinen. Silloin ei voi tietää, että aina on ilmaiset vedet. Kyseisessä hotellissa on huoneen jääkaapissa myös muovisia samankokoisia vesipulloja kaksi, jotka eivät ole ilmaisia!"

    Tämä olikin täääääärkiä tieto. Ajatella jos olisin juonut toisen niistä ei ilmaisista vesipulloista, tai peräti molemmat... ÄÄÄÄKKKS KAUHIAA, BANKROTTI JA PASKAHALVAUS!!!

    Äänestä

  • Lähtijä kirjoitti:

    Kiitos asiallisista vastauksista! Olemme olleet aikaisemminkin Thaimaassa mutta ei tuolla alueella.Ja mitä kerroitte ko hotellista niin tuo kaikki on ihan riittävää meille.

    Olisitteko Lähtijä peruuttaneet varauksen jos olisit kuullut, että hotelli ei olisikaan tarjoillut kahta ilmaista vesipulloa?
    Itse peruutin juuri matkani kun kuulin, ettei aamupalalla saanut juustoa, vittu sentään!

    Äänestä

  • Wauuuuu!!!! kirjoitti:

    "Ota huomioon, että toisille Thaimaan matka saattaa olla ensimmäinen. Silloin ei voi tietää, että aina on ilmaiset vedet. Kyseisessä hotellissa on huoneen jääkaapissa myös muovisia samankokoisia vesipulloja kaksi, jotka eivät ole ilmaisia!"

    Tämä olikin täääääärkiä tieto. Ajatella jos olisin juonut toisen niistä ei ilmaisista vesipulloista, tai peräti molemmat... ÄÄÄÄKKKS KAUHIAA, BANKROTTI JA PASKAHALVAUS!!!

    Taitaa pipo pikkasen kiristää. ;D Itse en tajua ihmisiä, jotka viitsivät selailla "kaikki" itseään kiinnostamattomat viestit ja vittuilla kaikkitietävästi. Eikös tämä palsta ole juuri sitä varten, että jokainen kyselee ihan mitä itse haluaa?? Jotkut myös vastailevat asiallisesti. Hyvää matkaa lähtijälle. =D

    Äänestä

  • Wauuuuu!!!! kirjoitti:

    "Ota huomioon, että toisille Thaimaan matka saattaa olla ensimmäinen. Silloin ei voi tietää, että aina on ilmaiset vedet. Kyseisessä hotellissa on huoneen jääkaapissa myös muovisia samankokoisia vesipulloja kaksi, jotka eivät ole ilmaisia!"

    Tämä olikin täääääärkiä tieto. Ajatella jos olisin juonut toisen niistä ei ilmaisista vesipulloista, tai peräti molemmat... ÄÄÄÄKKKS KAUHIAA, BANKROTTI JA PASKAHALVAUS!!!

    Kaikki nämä ns. satiiriset ja ironiset ihmiset tällä plastalla... perustakaa oma hotelli ja menkää sinne. Tack så mycke och auf wiederschehen.

    Äänestä

Heip!

Oltiin Ao Nangissa tammikuussa ja ko.hotellissa.
Kun mentiin niin huoneemme oli suoraan sanottuna huono!
Se oli todella pieni, ei yhtään kuin kuvissa ja sijaitsi maan pinnan alapuolella.
Huoneen "parveke" oli betonista valetun tien reunan alapuolella.
Eli maiseman ainoasta ikkunasta/ovesta oli harmaan betoniseinä.
Valitimme huoneesta respaan ja oppaalle ja saimme paremman huoneen.
Myöhemmin kuulimme että muillekin oli tarjottu tätä/tällaisia huoneita..
Muuten kaikki meni hyvin!
Hyvää matkaa ja nauttikaa, ihana paikka!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lähtijä kirjoitti:

Varattiin hotelli best western ban Ao nang. Minkälaisia kokemuksia teillä on ko. hotellista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu