Minkälaisia ovat riskit, joita koirille voi astuksessa sattua? Ne ymmärtääkseni liittyvät juuri tuohon kiinnipysymiseen. Mitä voi pahimmillaan tapahtua niin fyysisesti kuin henkisesti koiralle?
Astutus-riskejä?
Minkälaisia?
174668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
on kysytty myös, uros. Kiinnostaisi minuakin nämä riskit, nartut voivat kuuleman mukaan käydä joskus uroksen päälle? Mitä muuta voi urokselle sattua, mitä jos narttu vetää itsensä irti?
Kasvattaja pitää koirista kiinni niin ettei narttu pääse puremaan urosta tai että koirat eivät pääse kiinni ollessaan irti toisistaan!
mitään riskejä ei asianmukaiseen astutukseen liity.
olen ollut mukana kymmenissä astutuksissa ja koskaan ei ole sattunut mitään
purra ursota tai käydä sen päälle? Tuntuu aika uskomattomalta, että rimpuilevaa koiraa pystyisi pitämään paikoillaan?
Miksi näistä riskeistä varoitetaan, mutta kellään ei ole niistä kokemusta? Olen kysellyt muualtakin.
oon kuullut että, jos narttu on hermostunut, sille voi puhua rauhoittavasti astutuksen ajan (eli rauhoittaa) ja jos uroksen omistaja pelkää että narttu saattaa purra, niin silloin on yleensä pyydetty että nartulla olisi jotain kuono koppaan liittyvää tai ainakin sinne päin (ei tarvitse ihan sentään olla kuonokkaa) mutta jotain sellaista, jolloin se ei pääse pureen. ja jos narttu "kiinnijäämisen" aikana koittaa lähtee/on lähtenyt se on urokselle erittäin kivulias kokemus ja se saattaa menettää halun astuttaa..
*kuonokkaa = kuonokoppaa
Väkisin astuttaminen on jo julmaa narttua ajatellen ! Kun juoksuaika on kohdallaan ja narttu kaikin puolin terve hyvä kuntoinen antaa kyllä astua ihan sovinnolla. EI väkisin ja väsyttämällä raiskata !!!
Agressiivin narttu pitää jättä astuttamatta , ja antaa nartun olla rauhassa !
Suurin riski jatkoa ajatellen on kait se että tulevat pennut ovat ja kasvavat terveiksi kuten
varmasti on nämä astukseen suunnitellut , terveystarkastetut ja huippu hyvän luonteiset vanhemmatkin
sukuineen ?? ;-)
koira tuli meille rakkaaksi lemmikiksi, ei sijoitus-sopimuksella ajatellen jalostuskäyttöä. Koira on kyllä testattu kaikintavoin, älä huoli ja siitä syystä se kai onkin herättänyt kiinnostusta. Minulle nämä asiat ovat täysin uusia, siksi kyselen mahdoll laajasti. En anna koiraani, jos en ole varma kaikesta minulle tärkeästä.
niin ei väkisin, kuonokopan käyttö tuossa tilanteessa tuntuisi kammottavalta, en osallistuisi oman koirani kanssa moiseen, silloin saa jäädä astumatta, luonnollakin on oikeutensa, ei ihmisen pidä kaikkea määrätä, olkoot vaikka miten kauniit koirat.
Vaikka narttu on halukas ja kaikki sujuu hyvin, niin siinä vaiheessa kun uros turpoaa, narttu voi tuntea epämukavuuden tunnetta/kipua, ja jos on herkkä narttu, saattaa siinä vaiheessa rimpuilla/yrittää purra.
Tämän takia yksikään narttu meidän luona ei astuteta ilman kuonokoppaa, turvallisuussyistä. Jos tulee nartunomistaja joka ei tätä hyväksy, narttu jää astumatta.
Miten nyt sanoisi...
Oma urokseni ei moiseen osallistu. Jos ei ilman kuonokoppaa pärjätä, niin onko narttu silloin luonteeltaan sen mukainen, että "pakko" astuttaa...
on kyllä täynnä jotain ihme porukkaa:-))))
"ei mun uros kyllä osallistu moiseen....... nartulle epäreilua...."
te ootte hauskoja:D
no kasvakaa aikuisiksi ja ottakaa asioista selvää!
Ja lisään vielä että kuonokopan (joka muuten on väärä sana, ei se mikään koppa ole vaan pienempi) käyttö ei liity mitenkään nartun luonteeseen!!!
sitä käytetään vaan turvallisuus syistä. ja sitä ei käytetä kaikilla nartuilla.
mulla monta urosta ja tännekään ei tule yhtään vierasta narttua jos kuonopantaan ei omistaja ole suostuvainen.
ja nartun omistajilla itsellään on ollut mukana se panta:D että sillee:-)))
jos narttu ei anna astua itseään muuta kuin väkisin, jolloin tarvitaan kuonokoppaa.
Ihmeporukkaa, olen samaa mieltä, minua ei naurata, säälittää narttujen puolesta nimenomaan.
vaikka astutus onnistuisikin hyvin, eikä astutusta joudutakaan "pakottamaan" niin kyllähän silti narttu voi tuntea kipua tai epämukavaa tunnetta turpoamisen aikana... ja tämä ei mielestäni riipu siitä, että onko narttu haluavainen astuttamiseen vai ei.
Eihän sillä kuonokopalla pyritäkään siihen, että narttu saadaan pakotettua astutukseen..
Hyvä kun on joukossa (kasvattajia) omistajia jotka myös tuntee myötätuntuoa narttua kohtaan !
Kyllä tuo PAKKOASTUTUS on aikas raiskausta !!! Kaiketi luonto on niin järjestänyt että
kaikista nartuista ei vaan ole suvun jatkajiksi.....niinkuin meissä ihmisissäkin.
Miksi siis pitää väkisin yrittää astuttaa jollei narttu luonnostaan ole suostuvainen ???
Järki hoi....
Ihme touhua ! Ensin pitää väkisin narttua astuttaa ja kaiken lisäksi narttulle pitää vielä tehdä sektio kun ei muuten pysty synnyttämään !!! Hurjaa pentutehtailua...