Urheilu.. jeees

Niinno. Sopii kai ihan yhtä hyvin tai huonosti keskustelun avaukseksi kuin mikä tahansa muukin aihe. Mulle kuitenkaan kukaan vastaa :D

Muutettiin ajat sitten tähän rivarin pätkään. Tää on pallokentän laidalla. Aluksi siellä oli aina joskus potkupallopelejäkin. Ja talvisin se jäädytettiin luistelukentäksi. Mamma kerran hommasi syksyllä luistimetkin, että pääsee luistelemaan. Noh, kaupungilta loppui rahat, eikä kenttää ole sen jälkeen jäädytetty. Osasyy on kyllä tsadin leuto talvikin, tossa kentässä kun ei ole jäädytysputkiä. Vesisateessa mikään jäädy.

Niinsiis. Reilu kaks vuotta sitten alkoi massiivinen tremontti. Kaivoivat järkyttävän kokoisen kuopan, tää kun nyt on savilöllyä koko maa tässä. Ja täytettiin kivellä, hiekalla, ties millä. Ja sitä sitten on aurattu ja lanattu oikein urakalla, se nääs tahtoo elää tuo pohja. Keväällä junttasivat pirunmoiset paalut kentän renoille. Laittoivat valot.

Niin siis juuri kukaan ei tota kenttää käytä, se kun on hiekkakenttä ja kävelymatkan päässä on sitten ruohokenttä. Jonne on kuulemma jonoa.

Sellainen käytännön ero on ollut, että ekaan kymmeneen vuoteen ei potkupallot päässeet pihaan, kun kenttää ympäröi pajukko. Se raivattiin. Siis oikeesti, mä oon tälle vuodelle myynyt yhteensä neljä potkupalloa paikallisille urheiluseuroille, kun pallot on tulleet mun pihään. Kaks kymppiä kappale. Verottomasti. Hyvä pallo kun maksaa pirun paljon ja niissä on aina urheiluseuran nimi. Helppo homma, puhelinsoitto riittää. Ei siiä mitään, yks lyhty on rikkoontunut, se on mulla varastossa ja aina esittelen sen, että taas meni lyhtykin rikki kotipihalla.

noh, nyt ne hokas, että kukaan eikäytä koko kenttää juuri koskaan. Alueella sattuu asumaan kokoomuksen kansanedustaja, joka on paitsi kiinteistövälittäjä, myös urheilumiehiä. En nyt tiedä tarkalleen, paljonkio se ite teki asian eteen. mutta äänesssä se oli asiasta, paljon.

Nyt ne on pariviikkoa laittaneet siihen keinonurmea. Hyvä kun ne lamput. Näkevät tehdä ylitöitä. Siis aivan järkyttävän hidas tahti. Kone kyllä käy aamusta iltaan. Mutta tyhjäkäynnillä. Viime lauantaiiltana joku tuli taas siirtelemään jotain skkejä pimeässä ylitöinä, net kun oli keskellä kenttää ja piti päästä sitä nurtsia asentaan.

Just kävin tupakilla. Siellä oli 5 enenpi tai vähenpi eestiä puhuvaa ukkoa venyttelemässä keinonutrmea paikoilleen. Nyt on siis marraskuun loppupuoli ja kello on yli kuuden illalla.

Piru että on hieno kenttä. Asunnon arvo on noussut kohisten. Veroäyriä en tiedä. Tuskin laskenut.

Mutta ei kukaan sohjossa joulukuussa pelaa potkupalloa. Eikä ton päälle enää voi jäädyttää luistinrataakaan. Enkä nyt kyllä helpolla usko, että potkupalloseuratkaan tulee tosta innostuun. Keinonurmi kun on siis käytönnössä muovia. Vihree kyllä, ei muuta.

ja kun paikka on ollut remontissa pian pari vuotta yhtäjaksoisesti, eihän sinne edes kukaan ole päässyt pelaamaankaan. Silloin tällöin jotyasin nappulaliigan harkkoja ja muuten enenpi koiran kusettajia.

Siis oisko kellään numeroita, paljonko yhteiskunta maksaa liikuntapaikkojen ylläpidosta? Toi kenttä on varmasti maksanut jotain millin, mutta kun sen käyttäjien määrä on vasta tulevaisuudessa, siis mitä on. Olisivat ennen tehneet paikalle koirapuiston. Mitä oon katellut, niin koirapuistoilla on aina väkeä....

Jahas, pitääkin kehitellä uus migreeni jostain muusta. Nyt muuten lähti Caterpillari käyntiin tossa kentällä...


=DW=
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei ole, mutta nyt on pakko kehaista kirjoitustasi. Vaikka se on pitkä kuin nälkävuosi, niin sen jaksoi hyvin lukea loppuun, oli jopa mielenkiintoinen ja hupaisasti kirjoitettu.
Monilla työmailla tuppaa olemaan ongelmana se, että koko ajan pitäisi olla kyttääjä paikalla että porukka tekisi oikeasti töitä. Miten paljon veroeuroja noidenkin ylitöiden maksamiseen menee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Niinno. Sopii kai ihan yhtä hyvin tai huonosti keskustelun avaukseksi kuin mikä tahansa muukin aihe. Mulle kuitenkaan kukaan vastaa :D

Muutettiin ajat sitten tähän rivarin pätkään. Tää on pallokentän laidalla. Aluksi siellä oli aina joskus potkupallopelejäkin. Ja talvisin se jäädytettiin luistelukentäksi. Mamma kerran hommasi syksyllä luistimetkin, että pääsee luistelemaan. Noh, kaupungilta loppui rahat, eikä kenttää ole sen jälkeen jäädytetty. Osasyy on kyllä tsadin leuto talvikin, tossa kentässä kun ei ole jäädytysputkiä. Vesisateessa mikään jäädy.

Niinsiis. Reilu kaks vuotta sitten alkoi massiivinen tremontti. Kaivoivat järkyttävän kokoisen kuopan, tää kun nyt on savilöllyä koko maa tässä. Ja täytettiin kivellä, hiekalla, ties millä. Ja sitä sitten on aurattu ja lanattu oikein urakalla, se nääs tahtoo elää tuo pohja. Keväällä junttasivat pirunmoiset paalut kentän renoille. Laittoivat valot.

Niin siis juuri kukaan ei tota kenttää käytä, se kun on hiekkakenttä ja kävelymatkan päässä on sitten ruohokenttä. Jonne on kuulemma jonoa.

Sellainen käytännön ero on ollut, että ekaan kymmeneen vuoteen ei potkupallot päässeet pihaan, kun kenttää ympäröi pajukko. Se raivattiin. Siis oikeesti, mä oon tälle vuodelle myynyt yhteensä neljä potkupalloa paikallisille urheiluseuroille, kun pallot on tulleet mun pihään. Kaks kymppiä kappale. Verottomasti. Hyvä pallo kun maksaa pirun paljon ja niissä on aina urheiluseuran nimi. Helppo homma, puhelinsoitto riittää. Ei siiä mitään, yks lyhty on rikkoontunut, se on mulla varastossa ja aina esittelen sen, että taas meni lyhtykin rikki kotipihalla.

noh, nyt ne hokas, että kukaan eikäytä koko kenttää juuri koskaan. Alueella sattuu asumaan kokoomuksen kansanedustaja, joka on paitsi kiinteistövälittäjä, myös urheilumiehiä. En nyt tiedä tarkalleen, paljonkio se ite teki asian eteen. mutta äänesssä se oli asiasta, paljon.

Nyt ne on pariviikkoa laittaneet siihen keinonurmea. Hyvä kun ne lamput. Näkevät tehdä ylitöitä. Siis aivan järkyttävän hidas tahti. Kone kyllä käy aamusta iltaan. Mutta tyhjäkäynnillä. Viime lauantaiiltana joku tuli taas siirtelemään jotain skkejä pimeässä ylitöinä, net kun oli keskellä kenttää ja piti päästä sitä nurtsia asentaan.

Just kävin tupakilla. Siellä oli 5 enenpi tai vähenpi eestiä puhuvaa ukkoa venyttelemässä keinonutrmea paikoilleen. Nyt on siis marraskuun loppupuoli ja kello on yli kuuden illalla.

Piru että on hieno kenttä. Asunnon arvo on noussut kohisten. Veroäyriä en tiedä. Tuskin laskenut.

Mutta ei kukaan sohjossa joulukuussa pelaa potkupalloa. Eikä ton päälle enää voi jäädyttää luistinrataakaan. Enkä nyt kyllä helpolla usko, että potkupalloseuratkaan tulee tosta innostuun. Keinonurmi kun on siis käytönnössä muovia. Vihree kyllä, ei muuta.

ja kun paikka on ollut remontissa pian pari vuotta yhtäjaksoisesti, eihän sinne edes kukaan ole päässyt pelaamaankaan. Silloin tällöin jotyasin nappulaliigan harkkoja ja muuten enenpi koiran kusettajia.

Siis oisko kellään numeroita, paljonko yhteiskunta maksaa liikuntapaikkojen ylläpidosta? Toi kenttä on varmasti maksanut jotain millin, mutta kun sen käyttäjien määrä on vasta tulevaisuudessa, siis mitä on. Olisivat ennen tehneet paikalle koirapuiston. Mitä oon katellut, niin koirapuistoilla on aina väkeä....

Jahas, pitääkin kehitellä uus migreeni jostain muusta. Nyt muuten lähti Caterpillari käyntiin tossa kentällä...


=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu