Asian käsittely

Kun on saanut kutsun käräjille ja ohjeita kohdassa sanotaan, että asianomaisen on esitettävä vaatimuksensa perusteluineen, otettava kantaa vastapuolen perusteluihin ja esitettävä loppulausuntonsa ja että asia käsitellään suullisesti eikä istunnossa saa lukea tai antaa oikeudelle oikeudenkäyntikirjelmää tai muuta kirjallista lausumaa. Kuitenkin saa lukea vaatimuksensa asiakirjasta ja käyttää muistiinpanoja.

Miten ihmeessä näin pitää toimia. Eikö selkeintä olisi antaa vaatimuksensa ja perustelut kirjallisina. Siitähän oikeus voisi sitten asian lukea. Kun ei ole kokemusta käräjillä olosta, niin onko tämä normaali toimintatapa. Kyse on kunnianluokkauksesta.
2175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et näköjään seuraa aikaasi. OK:ta muutettiin jo toistakymmentä vuotta sitten.

Äänestä
  • en ole ollut ennen käräjillä kuin todistajana. Täysin uusi kokemus, mutta täytyy ottaa apuja mukaan, niin eiköhän se siitä mene.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asianomistaja kirjoitti:

Kun on saanut kutsun käräjille ja ohjeita kohdassa sanotaan, että asianomaisen on esitettävä vaatimuksensa perusteluineen, otettava kantaa vastapuolen perusteluihin ja esitettävä loppulausuntonsa ja että asia käsitellään suullisesti eikä istunnossa saa lukea tai antaa oikeudelle oikeudenkäyntikirjelmää tai muuta kirjallista lausumaa. Kuitenkin saa lukea vaatimuksensa asiakirjasta ja käyttää muistiinpanoja.

Miten ihmeessä näin pitää toimia. Eikö selkeintä olisi antaa vaatimuksensa ja perustelut kirjallisina. Siitähän oikeus voisi sitten asian lukea. Kun ei ole kokemusta käräjillä olosta, niin onko tämä normaali toimintatapa. Kyse on kunnianluokkauksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu