Lisäkysymyksiä puuroista ja soseista

Vielä muutama kysymys saadakseni tarkennusta, kun täältä lukiessani joka vastaus oli eri ja ajatuksia oli moneen lähtöön joten hirvittävän varovainen ja epävarma olo nyt tänän ruokinnan kanssa.

Kysymys:
Nro.1. Saako koiralle syöttää porkkanaa raakana? Muistaakseni jossain mainittiin, että porkkana lisää "töhnää" korviin ja siten hiivan riskiä?
Nro.2. Voiko mitään kasviksia syöttää raastettuna, vai onko niin porkkanat kuin muutkin syytä soseuttaa? (monessa ohjeessa neuvottiin raastamaan porkkanaa puuron sekaan, mutta jos vain soseutettu on hyväksi niin...?)
Nro.3. Voiko Yrjölän puuron sekaan lisätä jo kypsennys vaiheessa joitain kasviksia tai hedelmiä, marjoja tms.?
Lihan annan AINA raakana.

Kiitos
5245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

MUTTA siitä ei saa koira vitamiinia kun se on kokonainen. Pitäisi raastaa

Äänestä

töhnää tulee kullekkin ties mistä, koiraa seuraamala ja sen mukaan on ruokinnassa edettävä. Ite soseutan porkkanan, siten koira pystyy hyödyntämään sitä parhaiten eikä niele isoja paloja mahaan "kellumaan".
Nro2: Kaikki soseena, siten imeytyvät parhaiten, muuten tulevat vain pääosin kakkana ulos.
Nro3: Kukin tyylillään, mutta minä soseutan kasvikset ja marjat, koska silloin imeytyvyys paras koiran kannalta, soseen ja puuron annan eri pv:nä eli en sekoittaisi yhteen, näin koirallekkin vaihtelua.

Äänestä

Porkkanan voi antaa purtavaksi kokonaisena, mutta koira tuskin saa siitä vitamiineja. Hienoksi raastettuna voi antaa, silloin kuitujen rakenne on rikki ja koira pystyy sulattamaan sen. Puuron sekaan voi laittaa paistamisen loppuvaiheessa kasviksia raasteena tai soseutettuna. Vitamiinit pysyvät paremmin tallessa, kun et kypsennä niitä liian kauan. Eli voit antaa sekä raakoja että kypsennettyjä kasviksia hienoksi raastettuna tai soseutettuna. Hedelmiä ja marjoja en kuumentaisi, vitamiinit säilyvät niissä paremmin raakoina.

Vihannesmössöistä: http://laaninen.net/evrk/mosso.htm

Tässä muuten mielenkiintoinen artikkeli

http://sites.google.com/site/muskaaksum/koiranravitsemus

Äänestä

1.Saa.Kokonaisina,jos koira malttaa pureskella kunnolla.Hyöty siitä on silloin lähinnä ajankulu,hampaille työtä,ja jonkin verran kuitua.Ravitsemuksellisesti vähäisesti.
Töhnä ja hiivan riski,ja suuri onkin,JOS koira on altis hiivalle.Muuten ei.

2.Voi.Esim.porkkanaa,lanttua,omenaa, jonkin verran kerralla.Raastetta normiruuansulatuksen omaava käyttää jo hyödykseen.Ja haluttaessa voi raastaa pienemmällä terälläkin.

3.Voi,mutta ravintoarvo pienenee kypsentäessä jonkun verran.Toki sinne kasviksia voi heitellä kuitenkin,jos haluaa,muta marjat ja hedelmät antaisin ilman muuta ilman kypsennyksiä.

Äänestä

JOS koiralla on taipumusta kehittää hiivaa korviinsa, niin silloin porkkanan kanssa kannattaa olla tarkkana, eli ei syöttää sitä suuria satseja. Jos hiivataipumusta ei ole, niin silloin porkkanalla ei ole rajoituksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Torpeido kirjoitti:

Vielä muutama kysymys saadakseni tarkennusta, kun täältä lukiessani joka vastaus oli eri ja ajatuksia oli moneen lähtöön joten hirvittävän varovainen ja epävarma olo nyt tänän ruokinnan kanssa.

Kysymys:
Nro.1. Saako koiralle syöttää porkkanaa raakana? Muistaakseni jossain mainittiin, että porkkana lisää "töhnää" korviin ja siten hiivan riskiä?
Nro.2. Voiko mitään kasviksia syöttää raastettuna, vai onko niin porkkanat kuin muutkin syytä soseuttaa? (monessa ohjeessa neuvottiin raastamaan porkkanaa puuron sekaan, mutta jos vain soseutettu on hyväksi niin...?)
Nro.3. Voiko Yrjölän puuron sekaan lisätä jo kypsennys vaiheessa joitain kasviksia tai hedelmiä, marjoja tms.?
Lihan annan AINA raakana.

Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu