Karva lapsen housuissa - seksuaalinenhyväksikäyttö!

Uskomatonta, sairasta ja aivan sanoinkuvaamatonta!

http://kaisaruokamo.blogspot.com/
33769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

karva on voinu joutua esim. pyykkikoneessa muiden vaatteitten pesun yhteydessä lapsen vaatteisiin. Varsinkin jos todiste on vielä hävitetty, ni vaikuttaa kummalliselle. Voihan ne tutkia lapsia muutenkin, et selviää mitä on tapahtunut.

Äänestä
  • nainen. Hän ei ole ilmeisesti nähnyt koskaan karvaa edes omissa housuissaan. Tämä nainen, jolla on jonkin verran karvaa hiuksissa (ja ehkä korvissa) rakastaa syyllisten etsimistä ja tuomioiden antamista. Näin hän myös toimii siinä toisessa tehtä'vässään, jonka puitteissa olen äitini kanssa yrittänyt häneltä apua saada. Kehotan kaikkia juoksemaan karkuun, kun hän tulee. Häneltä ei apua saa. Vielä vanhenevilla päivillään hän haluaa PÄ'TEÄ. Hänellä on hyvin perinteinen kuva lastensuojelusta, siinä on pahis ja hyvis. Lapsi otetaan pois pahikselta hyvikselle, jollaisia sijaishuollon toimijat ovat tapauksessa kuin tapauksessa hänen vähäkarvaisen päänsä sisällä. Hän ei usko koskaan, mitä asiakas sanoo, mutta jos vaikka turpea ammatillinen sijaisvanhempi sanoo jotain karvapää kirjoittaa sen viralliseksi lausunnoksi. Hän muuten rikkoo vaitiolovelvollisuuttaan. VAROKAA, VARKOKAA JA VIELÄ KERRAN VAROKAA.

    Äänestä

  • kaksoiskarva-akka kirjoitti:

    nainen. Hän ei ole ilmeisesti nähnyt koskaan karvaa edes omissa housuissaan. Tämä nainen, jolla on jonkin verran karvaa hiuksissa (ja ehkä korvissa) rakastaa syyllisten etsimistä ja tuomioiden antamista. Näin hän myös toimii siinä toisessa tehtä'vässään, jonka puitteissa olen äitini kanssa yrittänyt häneltä apua saada. Kehotan kaikkia juoksemaan karkuun, kun hän tulee. Häneltä ei apua saa. Vielä vanhenevilla päivillään hän haluaa PÄ'TEÄ. Hänellä on hyvin perinteinen kuva lastensuojelusta, siinä on pahis ja hyvis. Lapsi otetaan pois pahikselta hyvikselle, jollaisia sijaishuollon toimijat ovat tapauksessa kuin tapauksessa hänen vähäkarvaisen päänsä sisällä. Hän ei usko koskaan, mitä asiakas sanoo, mutta jos vaikka turpea ammatillinen sijaisvanhempi sanoo jotain karvapää kirjoittaa sen viralliseksi lausunnoksi. Hän muuten rikkoo vaitiolovelvollisuuttaan. VAROKAA, VARKOKAA JA VIELÄ KERRAN VAROKAA.

    Espoo ja Jyväskylä ovat samalla viivalla lastensuojelutyön tasossa ja asenteessa. Joskin arvelen, että Jyväskylässä asenteet laahaavat vielä monta kertaa pahemmin niin lastensuojelussa kuin esim. seksuaalisessa yhdenvertaisuudessakin. Johtavan lastensuojelutyöntekijän mielestä lapsella pitää olla äiti ja isä. Ihme, kun ei huostaaota kaikkia yksinhuoltajien ja kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman lasta. Varmaan hän se tekisi, jos saisi valtaa. LAPSELLA, Jyväskylässä pitää olla isä ja äiti. Muuten hän ei ole hyvä lapsi, eikä perhe hyvä perhe. Sama vaikka minkälainen, haiseva ukko luuhaisi tontin sisäpuolella koko elämänsä, kierrättäisi sijoitetuilla lapsilla rangaistukseksi halkoja talon ympäri ja nukkuisi haisevana pienten sijoitettujen tyttöjen vieressä, hän olisi sentään isä. Vaikkei suutaan saa koskaan auki ja mahtaakohan tiuhaan kaljaa korkkailla - ainkin puhaltaa lapsen silmään savua. Mutta hänellä on sentään munat. Hän kelpaa sijaisvanhemmaksi. Karvoista en tiedä.

    Äänestä

  • karvaton karju kirjoitti:

    Joten kehotan Jyväskylän lastensuojeluviranomaisia tarkastamaan, että kaikilla sijaisisiksi haluavilla on varmasti munat.

    Äänestä

  • munat vai ei? kirjoitti:

    Joten kehotan Jyväskylän lastensuojeluviranomaisia tarkastamaan, että kaikilla sijaisisiksi haluavilla on varmasti munat.

    on varmasti todella vaikeaa, jos sattuu pohjimmiltaan olemaan sateenkaari-ihminen. Jyväskylässä sossun on perustettava se oma ihana ydinperhe - äitykkä, isukki ja mielellään 2 lasta. Jokin lemmikki, kuten kultainen noutajakin olisi kiva.
    Sitä ulkoilutettaessa voi sitten kätevästi laittaa "ryhdy sijaisperheeksi" -mainoksia lyhtypylväisiin, jos se Henki & elämä -lehti ei ensi numeroon enää ota mainosta (sopivan keskiluokkainen seurakunnan ydinperhelehti). Sitten pikkuhiljaa oma talo hankintaan ja ei se kesämökkikään hassumpi olisi. Ja ajatella jos tällainen äitykkä onkin lesbo. Eihän siinä sitten muu auta, kun kostaa asiakkaille - kun itse räpistelet koukussa. Otetaan nyt ainakin lapset pois noilta - kun joku karvakin on housusta löytynyt. Sitä elämänikäistä tragediaa on hyvä purkaa viattomiin lapsiin ja perheisiin. Tällaista on jyväskyläläis -sossun (keski- tai yläluokkaisen) elämä. kaapista ei ole ulostuloa.

    Äänestä

  • kansankynttilät kirjoitti:

    kuten joskus kesällä voidaan mennä tyttöporukassa Old Bricksiin tai Jyväshoviin tanssimaan. Vedetäänpä parit sauhutkin ja juodaan pikkulimua, mitä nyt eräs kirkkaita. Kyl me tytöt uskalletaan. Me ollaan rohkeita.

    Äänestä

  • rohkeat tytöt kirjoitti:

    kuten joskus kesällä voidaan mennä tyttöporukassa Old Bricksiin tai Jyväshoviin tanssimaan. Vedetäänpä parit sauhutkin ja juodaan pikkulimua, mitä nyt eräs kirkkaita. Kyl me tytöt uskalletaan. Me ollaan rohkeita.

    Ja kyllähän yksi insestisyytöksen tekeminen jo tuo yhden ukomaanmatkan. Siellä voidaan sitten irrotella oikein kunnolla. Ei oo sossunasiakkaat näkemässä vaan me parempaan väkeen kuuluvat arjen puurtajat!

    Äänestä

  • kaksoiskarva-akka kirjoitti:

    nainen. Hän ei ole ilmeisesti nähnyt koskaan karvaa edes omissa housuissaan. Tämä nainen, jolla on jonkin verran karvaa hiuksissa (ja ehkä korvissa) rakastaa syyllisten etsimistä ja tuomioiden antamista. Näin hän myös toimii siinä toisessa tehtä'vässään, jonka puitteissa olen äitini kanssa yrittänyt häneltä apua saada. Kehotan kaikkia juoksemaan karkuun, kun hän tulee. Häneltä ei apua saa. Vielä vanhenevilla päivillään hän haluaa PÄ'TEÄ. Hänellä on hyvin perinteinen kuva lastensuojelusta, siinä on pahis ja hyvis. Lapsi otetaan pois pahikselta hyvikselle, jollaisia sijaishuollon toimijat ovat tapauksessa kuin tapauksessa hänen vähäkarvaisen päänsä sisällä. Hän ei usko koskaan, mitä asiakas sanoo, mutta jos vaikka turpea ammatillinen sijaisvanhempi sanoo jotain karvapää kirjoittaa sen viralliseksi lausunnoksi. Hän muuten rikkoo vaitiolovelvollisuuttaan. VAROKAA, VARKOKAA JA VIELÄ KERRAN VAROKAA.

    karva varmasti tallessa. Säilyttääkö sitä lasipurkissa vaiko omissa housuissaan? Sieltä sitten aina esittelee karvaa, ja kertoo, miten se todistaa, että lasta on seksuaalisesti hyväksikäytetty. Onkohan karvapää tutkituttanut karvan DNA:n. Luulisi, kun noin vahvoja syytöksiä - suorastaan ihmisoikeuksien vastaisesti - esittää ihmisiä vastaan. Itse muka on asiantuntija dokumentoinnissa (ollut sellaisen kirjan yhtenä kirjoitttajana), mutta todellisuudessa rikkoo kirjoituksillaan vaitiolovelvollisuutta. Joten älkää ostaka karvapään kirjoja. Hän toimii itse täysin päinvastoin. Kirja on pelkkää karvaista sananhelinää - ainakin tämän karvaisen kainalon osalta. Ja tämän karvaisen Karvan kotipaikka on tietääkseni Jyväskylä.

    Äänestä

Kun tämänkin Kaisan esille tuoman perheen kohtalosta lukee
ja vielä lisäksii katsoo tuota KOVAPALKKAISTEN viranomaisten liutaa
niin
KYLLÄ MEILLÄ SUOMESSA ON TODELLAKIN KUNNISSA SITÄ
R
A
H
A
A

tuhlattavaksi kaikenlaisten
VIRKAMIES PORUKOITTEN

S
E
K
O
I
L
U
U
N

Tällekin perheelle olisi jo kaikella tuolla parin vuoden HUOSTAHULLUUS -rumballa kaikkine viranomaistutkimuksineen muineen
kustannettu ihan oma OIKEA AMMATTILAINEN
ja
vielä vuorokauden ympäri auttamaan ja tukemaan perhettä,
jos sellaiseen kerran
L A S T E N S U O J E L U V I R A N O M A I S E N A
esiintyvän henkilön mielestä perheessä oli tarvetta.

LASTEN SUOJELU VIRANOMAISENA ESIINTYVIEN HENKILOIDEN PYÖRITTÄMÄ
HUOSTASIRKUSTEN YLLÄPITO
ON SUOMESSA
LOPETETTAVA ja
H E T I.

Äänestä
  • Karva-asiamieheen käytettävät varat suoraan perheiden ennaltaehkäisevään tukeen. Toivottavasti karva-asiamies muistaa karvan koko lopun ikänsä sekä voimakkaan osallisuutensa tuon perheen tuhoamisessa. Tämä karva-asiamies esittää mielellään rauhallista, kilttiä ihmistä, mutta pistää heti nurkan takana kylkeen. Hän on aina systeemin puolella - ei koskaan asiakkaan. HÄN HALUAA MIELISTELLÄ JA MIELLYTTÄÄ isompia viranomaisiaan ja kunnan virkamiehiä. VAIHTOON!

    Varokaa mielistelevästi ja rauhallisesti (ulospäin) käyttäytyvää kaksoisvirka - karva-asiamiestä. Hänellä on tuon ulkokuoren alla todella paljon aggressiota, jota syytää viattomiin asiakkaisiin. Hänellä on kaksi päinvastaista virkaa - joista toisessa muka auttaa asiakkaita ja toisessa suosittelee huostaanottoja. Huostaanottoja suositellessaan hän on valmis vajoamaan todellä syvälle - puolustelee huostaanottoa KARVALLA.

    Äänestä

  • KIHARAKARVAINEN kirjoitti:

    Karva-asiamieheen käytettävät varat suoraan perheiden ennaltaehkäisevään tukeen. Toivottavasti karva-asiamies muistaa karvan koko lopun ikänsä sekä voimakkaan osallisuutensa tuon perheen tuhoamisessa. Tämä karva-asiamies esittää mielellään rauhallista, kilttiä ihmistä, mutta pistää heti nurkan takana kylkeen. Hän on aina systeemin puolella - ei koskaan asiakkaan. HÄN HALUAA MIELISTELLÄ JA MIELLYTTÄÄ isompia viranomaisiaan ja kunnan virkamiehiä. VAIHTOON!

    Varokaa mielistelevästi ja rauhallisesti (ulospäin) käyttäytyvää kaksoisvirka - karva-asiamiestä. Hänellä on tuon ulkokuoren alla todella paljon aggressiota, jota syytää viattomiin asiakkaisiin. Hänellä on kaksi päinvastaista virkaa - joista toisessa muka auttaa asiakkaita ja toisessa suosittelee huostaanottoja. Huostaanottoja suositellessaan hän on valmis vajoamaan todellä syvälle - puolustelee huostaanottoa KARVALLA.

    hän saattaa seuraavassa tilanteessa käyttää sinulta saamaansa tietoa sinua vastaan - ja suositella huostaanottoa. Joten kierrä kaukaa. Ota vaikka toisen kaupungin viranomaisiin yhteyttä apua tarvitessasi - Jyväskylän asiamiehiin ei ole luottamista. Hyviä löytyy esim. Kuopiosta (ei ole sidoksissa kaupungin organisaatioon) ja Helsingistä.

    Äänestä

Kaisa Ruokamon jutut ovat kyllä aika erikoisia. Onko ne keksittyjä?
Hän osaa myös tuon propagandan. Kertoo asiasta vian sen puolen, joka antaa asialle hänen ajamiaan asioita edistävän kuvan. Kaisalta on hänen omien sanojensa mukaan lapsi joskus huostaanotettu, ja tietysti syyttä. Ja syyttä taidetaan ottaa laposet huostaan kaikissa muissakin tapauksissa. Tosiaasia on ettei suomessa oteta yhtään lasta ilman syytä huostaan. Jokin syy on aina olemassa.

Siitä, saavatko vanhemmat kasvatustyössä ongelmia kohdatessaan tarpeeksi yhteiskunnalta tukea, voidaankin sitten olla montaa mieltä.
Itse olen kyllä sitä mieltä, että kun lapsia teet, niin niistä pidät myös huolen.
Väsymys. masennus, alkoholi- tai huumeongelma, lääkeriippuvuus tai riittämätön vanhemmuus ovat kaikki riittäviä syitä huostaanottoon. Juuri koskaan huostaanottoperheessa on vain yksi ongelma. Yleensä ongelmat ovat kasaantuneet. Ja mikä ihmeellisintä ne ovat kasaantuneet myös samassa suvussa useamman sukupolven ajan.

Äänestä
  • Eli järkevintä on ottaa lapset pois suoraan synnytyslaitokselta ja sijoittaa pareemmuusjärjestyksessä parhaaseen perheeseen. Näet kaikilla vanhemmilla on jossain vaiheessa väsymystä, vai oletko Sirpsukka (vai mikä hel...) väsymätön durasell.

    Äänestä

  • kaikki huostaan kirjoitti:

    Eli järkevintä on ottaa lapset pois suoraan synnytyslaitokselta ja sijoittaa pareemmuusjärjestyksessä parhaaseen perheeseen. Näet kaikilla vanhemmilla on jossain vaiheessa väsymystä, vai oletko Sirpsukka (vai mikä hel...) väsymätön durasell.

    Että ei muuta, kuin Sirpsukan lapset huostaan.

    Äänestä

  • huostaan vaan! kirjoitti:

    Että ei muuta, kuin Sirpsukan lapset huostaan.

    Luulisi perheiden saavan apua sellaisiin asioihin, joissa ei vielä ole täysin täydellinen. Suomalaisen yhteiskunnan vastaus tähän on - HUOSTAANOTTO. Mielestäni kyseessä on koko suomalaisen yhteiskunnan sairaus - Suomi on hukassa. Arvelen että tätä huostahulluutta maksetaan vielä 100 vuoden kuluttuakin.

    Äänestä

  • Suomi putos puusta kirjoitti:

    Luulisi perheiden saavan apua sellaisiin asioihin, joissa ei vielä ole täysin täydellinen. Suomalaisen yhteiskunnan vastaus tähän on - HUOSTAANOTTO. Mielestäni kyseessä on koko suomalaisen yhteiskunnan sairaus - Suomi on hukassa. Arvelen että tätä huostahulluutta maksetaan vielä 100 vuoden kuluttuakin.

    rahat ennaltaehkäisevään perheiden tukemiseen. Karva-asiamies saa aikaan vain tuhoa ja kärsimystä.

    Äänestä

  • karva-asiamies pois kirjoitti:

    rahat ennaltaehkäisevään perheiden tukemiseen. Karva-asiamies saa aikaan vain tuhoa ja kärsimystä.

    Hyvä karva-asiamies. Vaihda alaa. Ryhdy poliisin aputytöksi, joka pääasiassa tutkii karvoja - saat varmaan oman mikroskoopinkin. Tiedät sitten, onko karva peräisin ihmiseltä vai kissalta vai lehmältä ja onko karva kenties jo pyörinyt pesukoneessa yms. Ei sitten tarvitse tehdä niin äkkinäisiä pereitä tuhoavia tulkintoja - joihin olet syyllistynyt. Biologinakin voit keräillä kaikessa rauhassa karvoja, karvoja, karvoja. Kerää karvoja koko kotisi täyteen. Aloita ensin omista ja miehesi karvoista. Tutki, onko miehesi asusteissa viueraita karvoja! Olet todella väärällä alalla.

    Äänestä

  • lapsen piirrustuksen tulkintaan siten, että näkivät siinä insestin. Tapauksesta oli tv -ohjelmakin. Lapsen piirroksessa jokin eläin syötti pentuaan tms., ja Jyväskylän perheneuvolan muistaakseni psykologi näki tässä insestin. Syytös todettiin myöhemmin perättömäksi. Viranomaiset voivat täysin vapaasti heitellä perheitä tuhoavia syytöksiä, ilman, että heille itselleen seuraa perättömistä syytöksistä mitään.

    Äänestä

  • Kalju! kirjoitti:

    Lapsilla on oikeus KARVATTOMUUTEEN. Suomi on edelläkävijä näissä asioissa. Tiedä vaikka kuinka maailmanlaajuinen oikeus tästä vielä tulee!

    Nyt vain pommittamaan eduskuntaa, että tekevät lain lasten oikeudesta karvattomuuteen!

    http://www.tiede.fi/keskustelut/historia-kulttuurit-ja-yhteiskunta-f13/niinisto-kurjistaa-kansanedustajien-elaman-voi-voi-voi-t4...

    Itse löysin vauvaikäisen tyttäreni pyllyreiästä hiuksen, jonka totesin olevan omani. Vannon ettei pääni ole ollut hänen suolessaan.

    Mutta vakavasti ottaen nämä karvasyytökset ovat aivan naurettavia!

    Äänestä

  • viranomaisten huostahulluuden riivaamaa
    ian tuikitavallista ja arkipäivää.

    Tosiasiahan on, että Kaisa ei kirjoituksineen,
    valitettavastu tämän maan kansalaisten kannalta,
    ole todellakaan ainoa henkilö, joka julkisuuteen on kirjoittanut
    näitä mielestäsi "erikoisia" tai "keksittyjä" viranomaistoimintakuvauksiaa ja -tapahtumia!

    Mikään esimerkiksi sinun listassasi mainitsemista syistä ei oikeuta yhtäkään lastensuojelun viranomaisena työskentelevän henkilön suorittamaa huostaanottoa.

    Väsynys ja avun tarve lapsiperheessä velvoittaa,
    lapsiperheen kunnasta apua pyytäessä,
    kunnan SOSIAALIVIRANOMAISEN, ei siis lastensuojeluviranomaisen,
    järjestämään perheeseen
    Sosiaalihuoltolain mukaista kotiapua
    siis konkreettista työtä tekevän kodinhoitajan!

    Sairaus, vamma jne (mainitsemasi masennus esimerkiksi) eivät myöskään edellytä yhtään huostaanottoa tässä maassa
    eivätkä asianmukaisesti sosiaaliviranomaisten toimiessa
    edes lastensuojelun asiakkuuttakaan.
    Sosiaalihuoltolaki kun velvoittaaa kunnan sosiaaliviranomaisen järjestämään lapsiperheelle myös edellä mainituissa tilanteissa konkreettista työtä tekevän kodinhoitajan.
    Ja päihdepalveluita, perheneuvolapalveluita järjestetään voimassa olevien lakien mukaisesti myös aivan muiden viranomaisten toimesta kuin lastensuojeluviranomaisten huostaamisten kautta!

    Kuntaviranomaiset ovat tässä maassa toimineet jo pidemmän aikaan paikallistasolla eli kunnissa ja kaupungeissa
    lainvastaisesti eli rikollisesti
    mutta sehän ei tätä huostahulluuden riivaamaa maata edes kiinnosta.

    On mieltäylentävämpää hokea,
    korostaakseen omaa ylemmyyttään kanssaihmisiin nähden,
    kuinka huonoja kanssaihmiset ovatkaan eikä kenenkään perheen lapsia oteta syyttä huostaan. jne.

    Vaikka kaikki julkisuuteen tulevat tapahtumat ja tosiasiat puhuvat
    lastensuojeluviranomaisena esiintyvien epäpätevien huostahulluuden riivaamien henkilöiden
    todella
    surkeasta, laittomasta, epämmattimaisesta, rikollisesta, kyvyttömästä viranomaistoiminnasta
    niin
    siltikin aina löytyy näitä haukionkala -hokijoita "...Tosiaasia on ettei suomessa oteta yhtään lasta ilman syytä huostaan. Jokin syy on aina olemassa...".

    Hokemiset on hoettu
    ja julkisuus on ainoa keino pysäyttää nämä laittomasti toimivat paikalliset lastensuojelun viranomaisina esiintyvät henkilöt.

    Äänestä

  • Äiti ihmeissään kirjoitti:

    Itse löysin vauvaikäisen tyttäreni pyllyreiästä hiuksen, jonka totesin olevan omani. Vannon ettei pääni ole ollut hänen suolessaan.

    Mutta vakavasti ottaen nämä karvasyytökset ovat aivan naurettavia!

    vauvasi peräaukossa on karva, olisi vauvan lähtö lähellä. Ensin hänet laitettaisiin vastaanottokotiin / kriisikotiin ja sitten etsittäisiin perhekoti, joka on erikoistunut seksuaalisen hyväksikäytön kokeneiden vauvojen (siis vakavasti vaurioituneiden) hoitoon. Varo karva-asiamiestä!

    Äänestä

  • karva-asiamies tulee kirjoitti:

    vauvasi peräaukossa on karva, olisi vauvan lähtö lähellä. Ensin hänet laitettaisiin vastaanottokotiin / kriisikotiin ja sitten etsittäisiin perhekoti, joka on erikoistunut seksuaalisen hyväksikäytön kokeneiden vauvojen (siis vakavasti vaurioituneiden) hoitoon. Varo karva-asiamiestä!

    Onneksi oli kyseessä hius! Muutenhan täällä saisi panikoida jo!

    Äänestä

  • Äiti ihmeissään kirjoitti:

    Onneksi oli kyseessä hius! Muutenhan täällä saisi panikoida jo!

    löytyi - oliko hius vaiko joku muu ihmisen tai eläimen karva. Kukaan ei ilmeisesti säästänyt karvaa, mutta sitä tietääkseni käytettiin argumenttina huostaanotossa senkin jälkeen, kun viralliset tutkimukset osoittivat, ettei seksuaalista hyväksikäyttöä ole tapahtunut. Eli näillä karva-viranomaisilla yms. on aivan uskomaton valta tuomita ja tuhota ihmisiä. Olkaa varuillanne.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    viranomaisten huostahulluuden riivaamaa
    ian tuikitavallista ja arkipäivää.

    Tosiasiahan on, että Kaisa ei kirjoituksineen,
    valitettavastu tämän maan kansalaisten kannalta,
    ole todellakaan ainoa henkilö, joka julkisuuteen on kirjoittanut
    näitä mielestäsi "erikoisia" tai "keksittyjä" viranomaistoimintakuvauksiaa ja -tapahtumia!

    Mikään esimerkiksi sinun listassasi mainitsemista syistä ei oikeuta yhtäkään lastensuojelun viranomaisena työskentelevän henkilön suorittamaa huostaanottoa.

    Väsynys ja avun tarve lapsiperheessä velvoittaa,
    lapsiperheen kunnasta apua pyytäessä,
    kunnan SOSIAALIVIRANOMAISEN, ei siis lastensuojeluviranomaisen,
    järjestämään perheeseen
    Sosiaalihuoltolain mukaista kotiapua
    siis konkreettista työtä tekevän kodinhoitajan!

    Sairaus, vamma jne (mainitsemasi masennus esimerkiksi) eivät myöskään edellytä yhtään huostaanottoa tässä maassa
    eivätkä asianmukaisesti sosiaaliviranomaisten toimiessa
    edes lastensuojelun asiakkuuttakaan.
    Sosiaalihuoltolaki kun velvoittaaa kunnan sosiaaliviranomaisen järjestämään lapsiperheelle myös edellä mainituissa tilanteissa konkreettista työtä tekevän kodinhoitajan.
    Ja päihdepalveluita, perheneuvolapalveluita järjestetään voimassa olevien lakien mukaisesti myös aivan muiden viranomaisten toimesta kuin lastensuojeluviranomaisten huostaamisten kautta!

    Kuntaviranomaiset ovat tässä maassa toimineet jo pidemmän aikaan paikallistasolla eli kunnissa ja kaupungeissa
    lainvastaisesti eli rikollisesti
    mutta sehän ei tätä huostahulluuden riivaamaa maata edes kiinnosta.

    On mieltäylentävämpää hokea,
    korostaakseen omaa ylemmyyttään kanssaihmisiin nähden,
    kuinka huonoja kanssaihmiset ovatkaan eikä kenenkään perheen lapsia oteta syyttä huostaan. jne.

    Vaikka kaikki julkisuuteen tulevat tapahtumat ja tosiasiat puhuvat
    lastensuojeluviranomaisena esiintyvien epäpätevien huostahulluuden riivaamien henkilöiden
    todella
    surkeasta, laittomasta, epämmattimaisesta, rikollisesta, kyvyttömästä viranomaistoiminnasta
    niin
    siltikin aina löytyy näitä haukionkala -hokijoita "...Tosiaasia on ettei suomessa oteta yhtään lasta ilman syytä huostaan. Jokin syy on aina olemassa...".

    Hokemiset on hoettu
    ja julkisuus on ainoa keino pysäyttää nämä laittomasti toimivat paikalliset lastensuojelun viranomaisina esiintyvät henkilöt.

    housuissa= pedofiili. Heti pois virasta!!!

    Äänestä

  • jos sairastuu, niin väsyy, jos lapset sairastelee väsyy. Oletko itse täydellinen ? Itse fyysisen sairauden vuoksi, olin väsynyt monen kuukauden antibioottikuuri jne. en edes pystynyt kävelemään kunnolla, lapset huostaan, oliko oikein ? Apua ei kotiin tullut kuin perhetyöntekijöiden muodossa, jotka vahtivat että siivoan, vaikka seinistä piti pitää kiinni että pystyssä pysyn. Silti kävin lasten kanssa ulkona joka päivä, sain pidettyä vaunuista kiinni. Mutta kiitos, että toit kantasi julki, toivottavasti sait hyvän mielen.

    Äänestä

  • on oikeus mielestäsi toimia rikollisesti
    (väsymys, masennus, sairaus, päihteet jne ovat mielestäsi syitä lasten huostaanottoon)
    niin mitä lakeja viranomaiset,
    ja siis minkä hallinnonalaln viranomaiset
    voisivat tässä yhteiskunnassa seuraavaksi
    sinun mielestäsi rikkoa?

    Onko sinun mielestäsi oikein se, että viranomaiset rikkovat voimassa olevia lakejamme?

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    on oikeus mielestäsi toimia rikollisesti
    (väsymys, masennus, sairaus, päihteet jne ovat mielestäsi syitä lasten huostaanottoon)
    niin mitä lakeja viranomaiset,
    ja siis minkä hallinnonalaln viranomaiset
    voisivat tässä yhteiskunnassa seuraavaksi
    sinun mielestäsi rikkoa?

    Onko sinun mielestäsi oikein se, että viranomaiset rikkovat voimassa olevia lakejamme?

    lakia ja helposti. Joku masentunut ja ongelmainen sossu on kyllästynyt elämäänsä ja päättää huostaanottaa jonkun lapsen (näyttääkseen työtiimilleen, että hän kyllä osaa). Hänen ei tarvitse sanoa kuin Lapsen etu, niin siinä on. Avot! Sana HUOLI varmistaa maaliin pääsyn. Taas on yksi elämäänsä kyllästynyt yläluokkainen johtajasherran vaimo tuhonnut lukuisten ihmisten elämän. Ja drinkki illalla lohduttaa!

    Äänestä

  • minä osaan huostata kirjoitti:

    tähän uuden lastensuojelulain korjaamisasiaan
    niin valitettavasti ei voi välttyä siltä ajatukselta että
    kunnat ovat säästäneet ja oikein tosissaan säästäneet
    ottamalla peruspalveluita tarvitsevia lapsia ja nuoria huostaan
    (mitä ei siis omassa kunnassa ole haluttu järjestää, ostaa ostopalveluina jne säästösyistä)
    ja on heilautettu huostaanotettu, sijoitettu lapsi tai nuori toisen kunnan palveluiden hakijaksi ja mahdollisesti myös siis saajaksi.

    Eli lapsen tai nuoren oma kotikunta ei ole lapsen tai nuoren tarvitsemia peruspalveluita
    SÄÄSTÄMISEN VUOKSI lapselle tai nuorelle tarjonnut, antanut, järjestänyt
    ja lapselle tai nuorelle on haettu sijaishuoltopaikka, jossa sitten ehkä sijoituskunta tai -kaupunki on näitä lapsen tai nuoren tarvitsemia palveluita saanut sijoitettuna, huostaanotettuna ollessaan.

    http://www.lskl.fi/showPage.php?page_id=4&offset=5&news_id=207
    ................
    Esimerkiksi lastensuojelun järjestämisestä ja lastensuojelun kustannuksista vas-taavaa kuntaa (16 ja 16a-c §) sekä väliaikaista määräystä (83 §) koskevat esitykset sel-kiyttävät lakia ja ovat kannatettavia. Perusopetuksen järjestämisestä aiheutuvien kus-tannusten osalta sijoituskunnalla tulisi olla oikeus ns. täyteen korvaukseen aiheutuneista kustannuksista.
    .........................
    Ilmoitusvelvollisuuden täsmentäminen ja laajentaminen (25 §) selkeyttävät voimassa olevaa lakia.
    Lastensuojeluilmoitusten antajien piirin laajentamista, ilmoituksen tekemisen velvoittavuuden tiukentamista ja kynnyksen madaltamista tulee kuitenkin tarkastella yhteydessä lain 8§:ssä määriteltyihin velvoitteisiin.
    Peruspalvelujen piirissä annettavan tuen tulee olla ensisijaista lastensuojeluun ohjaamiseen nähden.
    Toisin sanoen ilmoitus-kynnyksen madaltaminen ei saa merkitä sitä, lastensuojeluilmoituksen entistä herkemmän käytön avulla lasten ja perheiden peruspalvelut väistävät velvollisuutensa ko. lainkohdassa tarkoitettuun tukeen.
    Ilmoitusten määrän huomattava kasvu lain voimaantulon jälkeen viittaa siihen,
    että näin on saattanut useissakin tapauksissa käydä. ...........
    Erityisen huolenpidon järjestämisen edellytykset on jo voimassa olevan lain mukaan viri-tetty korkealle. Hallituksen esityksen ehdotettua lisäedellytystä,
    että terveydenhuollon palvelut eivät sovellu käytettäväksi erityisen huolenpidon sijaan voidaan pitää kannatet-tavana.
    Sen sijaan erityisen huolenpidon rajaaminen koskemaan 12 vuotta täyttäneitä on huonosti perusteltu (61 §; 72 §). Ei voida pitää lain vikana, jos sitä on sovellettu tilanteissa
    joissa lievempien rajoitustoimenpiteiden käyttö olisi ollut mahdollista ja lapsen edun mu-kaista.

    Lastensuojelulaissa säädetään yksityiskohtaisesti erityisen huolenpidon järjestämisen edellytyksistä ja toteutuksesta (LsL 71-73 §).
    Lainsäädännössä tulisi selkiyttää myös kunnan velvollisuus järjestää erityistä huolenpitoa ja turvata sen vaatimat resurssit.
    Eri-tyisen huolenpidon järjestämättä jättäminen ei taloudellisiin syihin vedoten ei pitäisi olla mahdollista..........

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    pykälä, ainut vaan, etteivät kaikki jaksa alkaa edes valittamaan ja hakemaan oikeutta, varsinkaan esim. rankkojen syöpähoitojen jne. yhteydessä, sen jälkeen kun lapsetkin on huostaanotettu. Ja yksi on sitä mieltä, ettei lasten vanhemmat saa sairastua eikä väsyä. Mistä sitä ihminen saa tai edes USKALTAA apua hakea ? Ei mistään, soskusta laitetaan perhetyöntekijät vahtimaan, että vanhemmat siivoaa ja tekee lapsille ruokaa, ei vahingossakaan saa valmisruokaa koskaa syödä (meillä oli papereissa, jopa maininta kun oltiin pizzaa haettu lauantain, ei olisi saanutkaan). Eli vanhemmat ajetaan ahtaalle ja pitää vaan jaksaa ja jaksaa yksin, vaikka mitä sairauksia olisi perheessä. Lapsetkin sairastelee ja siinä kun sisarukset alkavat peräikkäin esim. vesirokkoa sairastamaan, niin kyllä menee viikkoja neljän seinän sisällä.

    Äänestä

  • Missä on karva? Minne se joutui? Oliko karva kihara? Oliko se paksua hiusta vai ohutta? Oliko se ihmisen karva? oliko karva kissan karva? Oliko karva pyörinyt pesukoneessa? Oliko karva ollut kauan lapsen housuissa?

    Voiko karva-asinatuntijamme vastata kysymykseen?

    Äänestä

  • karvainen karvaisuus kirjoitti:

    Missä on karva? Minne se joutui? Oliko karva kihara? Oliko se paksua hiusta vai ohutta? Oliko se ihmisen karva? oliko karva kissan karva? Oliko karva pyörinyt pesukoneessa? Oliko karva ollut kauan lapsen housuissa?

    Voiko karva-asinatuntijamme vastata kysymykseen?

    Lääkäri hävitti kyseisen todistuskappaleen pelätessään että karva tutkitaan rikoslaboratoriossa ja asia käy hänelle kiusalliseksi. Ei ole tietoa siitä että onko kyseistä karvaa ollut edes olemassa.

    Äänestä

  • pelkkä lukija kirjoitti:

    Lääkäri hävitti kyseisen todistuskappaleen pelätessään että karva tutkitaan rikoslaboratoriossa ja asia käy hänelle kiusalliseksi. Ei ole tietoa siitä että onko kyseistä karvaa ollut edes olemassa.

    mielikuvituselämäänsä jyväskyläläisen karva-asiamiehen päässä. Jos mielikuvituksellinen asia olisi jo unohtunut, karva-asiamies muistutti, että "oli se karvakin".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

EI OO TOTTA! kirjoitti:

Uskomatonta, sairasta ja aivan sanoinkuvaamatonta!

http://kaisaruokamo.blogspot.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu