hojks

Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä ekaluokkalaisellemme HOJKS, ja nyt mietin minkälaisia käytännön apukeinoja voisi ehdottaa koululle pojan avuksi. Ongelmana pojalla siis levottomuus, häslääminen, sosiaaliset suhteet, uhmaaminen, tottelemattomuus, sääntöjen noudattamisen vaikeus, yms. Millä pikkukonsteilla voidaan esim. helpottaa ADHD-lapsen keskittymistä ja paikoillaan istumista? Jotain vinkkejä olen täältä löytänytkin, mm. korotettu tuoli ja jokin pikku lelu lapsen käteen näperreltäväksi. Minkälaisia apukeinoja teillä muilla on mietitty lasten avuksi?
1248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

voi olla liikkumisen sallimisesta luokassa. Jos lapsella on diagnosoitu AD/HD on mielestäni todella tylsää vaatia lasta istumaan paikoillaan 45 minuuttia. Itse erityisopettajana sallin liikkumisen. Tiedän, että tämä jakaa mielipiteitä melko paljon, sillä osa opettajista ja vanhemmista kokee, että tällaiset "erivapaudet" vain koettelevat luokan suhdetta. On väärin sallia toiselle vapauksia ja toiselle ei. Itse näen asian toisin. Jo varsin pienet lapset, siis myös lapset alkuopetuksen piirissä, ymmärtävät todella paljon,jos heille vain viitsitään asioita selittää. Lapset kyllä hyväksyvät erilaisuuden, jos me aikuiset omalla esimerkillämme osoitamme, että on ihan ok, että toiset toimivat hieman eri tavalla kuin toiset. Liikkumiseen tunnilla voisi luoda ennalta sovittuja mahdollisuuksia. Lapsi voisi vaikkapa siirtää työskentelypaikkaansa luokassa tai jaloitella hetken aikaa, jos keskittyminen on tuskallista.

Kun lasta ei väen vängällä pakoteta istumaan paikoillaan 45 minuuttia (tämä on varsin haasteellista myös "tavallisille" lapsille), hänellä on aidosti parempia mahdollisuuksia keskittymiseen. Lapsi ja opettaja voivat keskenään sopia myös merkistä, jolla lapsi osoittaa opelle sen, että keskittyminen juuri kyseisellä hetkellä on kovin vaikeaa. Näin lapsi oppii kontrolloimaan omia keskittymättömyyden hetkiään ja tunnistamaan niitä. Opettaja ei saa vaatia tällaiselta lapselta liikaa, mutta ei myöskään liian vähän. Toivottavasti lapsesi opettaja on rautainen ammattilainen ja ennen kaikkea sensitiivinen kasvattaja:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iuyhgb kirjoitti:

Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä ekaluokkalaisellemme HOJKS, ja nyt mietin minkälaisia käytännön apukeinoja voisi ehdottaa koululle pojan avuksi. Ongelmana pojalla siis levottomuus, häslääminen, sosiaaliset suhteet, uhmaaminen, tottelemattomuus, sääntöjen noudattamisen vaikeus, yms. Millä pikkukonsteilla voidaan esim. helpottaa ADHD-lapsen keskittymistä ja paikoillaan istumista? Jotain vinkkejä olen täältä löytänytkin, mm. korotettu tuoli ja jokin pikku lelu lapsen käteen näperreltäväksi. Minkälaisia apukeinoja teillä muilla on mietitty lasten avuksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu