Ei olla tehty minkäänlaista tutkimusta siitä, mitä adoptio maksaa yhteiskunnalle.
Kehtaan väittää, että nykyisen adoptiobuumin lopullinen lasku tulee olemaan miljoonia. Harva adoptoitu tulee lunastamaan häneen padotut valtavat odotukset. Ja kun adoptiokriteerit ovat huomattavasti löysentyneet ollaan tilanteessa, jossa yhä useampi vanhempi tulee huomaamaan, että adoptio ei sittenkään ollut hänen valintansa.
Jo ilman näitäkin niinsanottuja "tuuliviirejä" väitän, että kansainvälinen adoptio on yhteiskunnalle kallis kustannus. MM Ruotsissa tehdyt tutkimukset viimeisen 20-vuoden ajalta kertovat adoptiolasten olevan merkittävässä syrjäytymisvaarassa. Esim psykiatrian aiheuttamat kulut yhteiskunnalle nousevat varmasti vähintään kolminkertaisiksi verrattuna kantaväestöön. Jo nyt yhteiskunta maksaa(tosin pientä)taloudellista tukea adoptiovanhemmille. Kun ottaa huomioon suorastaan rappiolle joutuneet adoptiokriteerit, ja kaikki muutkin lapseen menevät kustannukset(terveydenhoito, koulutus lapsilisät jne)niin väitän, että kansainvälisen lapsikaupan tukemisessa veronmaksajat jäävät pahasti miinuksen puolelle. Jo 20-vuoden takaa adoptoiduilla on todettu olevan huimasti enemmän esim mielenterveys ongelmia, identtitenttikriisejä, masennusta, psyykkisiä sairauksia, ja esim suurempi uhka ajautua rikollisuuteen ja työttömyyteen kuin valtaväestöllä. Kannattaa myös muistaa, että tämä tapahtui vielä silloin, kun adoptiossa oli edes jonkinmoiset kriteerit. Mikä tulee olemaan nykyisiin avoperheisiin, yksinhuoltajakoteihin, ja jopa homoseksuaalien luo adoptoitujen adoptiolasten kohtalo, sekä hintalappu siitä yhteiskunnalle ja veronmaksajille...kannattaisiko sittenkin miettiä, kuinka hirveän paljon maailmaaparantavaa ja "ekologista" tuo kansainvälinen adoptio sittenkin on?
Kehtaan väittää, että nykyisen adoptiobuumin lopullinen lasku tulee olemaan miljoonia. Harva adoptoitu tulee lunastamaan häneen padotut valtavat odotukset. Ja kun adoptiokriteerit ovat huomattavasti löysentyneet ollaan tilanteessa, jossa yhä useampi vanhempi tulee huomaamaan, että adoptio ei sittenkään ollut hänen valintansa.
Jo ilman näitäkin niinsanottuja "tuuliviirejä" väitän, että kansainvälinen adoptio on yhteiskunnalle kallis kustannus. MM Ruotsissa tehdyt tutkimukset viimeisen 20-vuoden ajalta kertovat adoptiolasten olevan merkittävässä syrjäytymisvaarassa. Esim psykiatrian aiheuttamat kulut yhteiskunnalle nousevat varmasti vähintään kolminkertaisiksi verrattuna kantaväestöön. Jo nyt yhteiskunta maksaa(tosin pientä)taloudellista tukea adoptiovanhemmille. Kun ottaa huomioon suorastaan rappiolle joutuneet adoptiokriteerit, ja kaikki muutkin lapseen menevät kustannukset(terveydenhoito, koulutus lapsilisät jne)niin väitän, että kansainvälisen lapsikaupan tukemisessa veronmaksajat jäävät pahasti miinuksen puolelle. Jo 20-vuoden takaa adoptoiduilla on todettu olevan huimasti enemmän esim mielenterveys ongelmia, identtitenttikriisejä, masennusta, psyykkisiä sairauksia, ja esim suurempi uhka ajautua rikollisuuteen ja työttömyyteen kuin valtaväestöllä. Kannattaa myös muistaa, että tämä tapahtui vielä silloin, kun adoptiossa oli edes jonkinmoiset kriteerit. Mikä tulee olemaan nykyisiin avoperheisiin, yksinhuoltajakoteihin, ja jopa homoseksuaalien luo adoptoitujen adoptiolasten kohtalo, sekä hintalappu siitä yhteiskunnalle ja veronmaksajille...kannattaisiko sittenkin miettiä, kuinka hirveän paljon maailmaaparantavaa ja "ekologista" tuo kansainvälinen adoptio sittenkin on?
Vastaukset 14
Vanhimmat
lisäisin kuitenkin sen, että myös me suomalaista syntyperää olevat ottolapset tarvitsemme usein mielenterveyshuoltoa. vaikka me emme koekaan rasismia, niin itse adoptiotausta ja sen hyvöäksyminen saavat aikaan sellaisia tunteita ja katkerutta, joiden purkamiseen tarvitaan psykiatrista ammattiapua.
itse olen jossain määrin kansainvälistä adoptiota vastaan. perusteluni on kuitenkin eri, kuin nuo sinun mainitsemasi. minua ottolapsena loukkaa kansainvälisen adoption valtaväestölle antama käsitys, eli se, että haluttaisiin tarjota huonoista oloista tulevalle lapselle hyvä koti. adoption tarkoituksen pitäisi olla ennen kaikkea se, että halutaan saada lapsi.
meni nikki ja otsikko edellisessä viesissä sekaisin
Noora: Se jos ulkopuoliset pitävät adoptiota ( ja nehän pitävät sekä kotimaista että kv) hyväntekeväisyytenä ei tarkoita sitä, että adoptiovanhemmat tekisivät näin. Tilanne on aivan päinvastoin. En tunne yhtään sellaista adoptiovanhempaa joka pitäisi itseään hyvänä ihmisinä koska adoptoi, ja tunnen sentään aika monta. Sinä itsekkin syyllistyt nyt yleistykseen ja aiheutat taas lisää vääriä ennakkoluuloja. Ei nimittäin pidetä mekään siitä, että tämmöisiin asenteisiin kohtaa ja niitä sitten saa oikoa.
Eikös se ole vähän sama asia Noora hyvä, jos tavoittena on saada lapsi itselleen hinnalla millä hyvällä. Se millä, asiaa perustellaan, on sivuseikka. Ja muutenkin sinulle Noora:älä vertaa kaikkia adoptoituja kotimaanadoptoituihin, koska esim Suomessa vain noin 10% adoptoituidta on valkoisia, ja tässä pieni linkki, miksi. Kysynnän ja tarjonnan lakienhan mukaan mitä kysytympi tavara(ja valkoinen, terve sylilapsi on todella painonsa arvoinen kullassa)niin sitä suurempi on hinta! Rahahan tätä maailmaa pyörittää, ja kaikki tässä elämässähän on viimekädessä bisnestä;=)
http://www.roembus.org/english/news/international_media/2002/irish_times_%2024-05-2002.htm
etteivät itse ottovanhemmat ajattele niin :) onneksi.
silti olen niin vihoissani, kun ne, joilla ei ole omakohtaista kokemusta adoptiosta , eivät tiedä asiasta kylliksi. aina lehti- tai televisiohaastatteluissa painotetaan niin paljon kansainvälistä adoptiota ja mainitaan vain ohimennen syy, miksi pari alkujaan päätti hankkia ottolapsen. niillä ihmisillä, joita adoptio ei henkilökohtaisesti kosketa, on täysin vääränlainen käsitys asiasta ja tiedotusvälineet vain edesauttavat tuon käsityksen lisääntymistä.
lähes poikkeuksetta ottolapsitaustani tullessa puheeksi keskusteluissa uusien tuttavuuksien kanssa, saan osakseni suunnilleen sääliä ja vanhempani taas poikkeuksellista arvostusta, ihailua siitä miten nämä ovat tehneet epäitsekkään teon, pelastamalla lapsen huonoista olosuhteista ja antamalla tälle kaiken sen, mitä biologisetkin lapset saavat osakseen. harva ymmärtää sitä, että vanhempani eivät pystyneet samaan biologista lasta ja he toivoivat lasta niin hartaasti, että päätyivvät adoptioon.
lisäksi tiedotusvälineissä unohdetaan yleensä kokonaan kotimainen adoptio ja ihmetystä muiden ihmisten keskuudessa tuottaa sekin, että miten minä voin olla ottolapsi, vaikka näytän ihan suomaliaselta.
kun sait viestilläsi minut pohtimaan tarkemmin asiaa, niin minua ehkä pohjimmiltaan ärsyttääkin se, miten paljon kansainvälinen adoptio saa julkisuutta, eikä niinkään itse kansainvälinen adoptio.
"harva ymmärtää sitä, että vanhempani eivät pystyneet samaan biologista lasta ja he toivoivat lasta niin hartaasti, että päätyivvät adoptioon."
Oletko tyllerö kulta tullut ajatelleeksi, että edustat pientä magrinaalia. Suomalaisia adoptoituja on kaikista Suomeen adoptoiduista luultavasti alle 10% Minä puhuinkin ulkomaan adoptoiduista, ja siihen liittyvästä kansainvälisestä lapsikaupasta! Ei kaikki edes suomessa pyöri vain teidän suomalaisten ympärillä!
eikös kansainvälisenkin adoption idea ole siinä, että halutaan saada lapsi, vai olenko väärässä?
Tyranni: kun sinut on adoptoitu ei ole ollut läheskään samoja kriteereitä kuin nyt on. Tänä päivänä tsekataan enemmän perheen sisäisiä voimavaroja kuin ulkokultaisuutta. Se jos vanhemmat ovat hartaita uskovaisia ei tee heistä välttämättä hyviä adoptiovanhempia.
"Kaikki mulle nyt heti" hedonisteihin. Ja adoptioluvut ovat nyt suurempia kuin koskaan, joten mielestäni tilanne on kaikkea muuta kuin parantunut!
Kenen rahoista olet huolissasi?
Mitä edes tiedät adoptiosta?
Mitä valtavia odotuksia muka adoptiovanhemmat asettavat lapsille? Miten niin kalliiksi yhteiskunnalle? Adoptiovanhemmat ei juuri saa tukia. Paitsi jonkun pienen summan kelalta lapsen jo tultua. Muuten vanhemmat maksavat itse koko summan joka on n.5-15 tuhannen välillä maasta riippuen.
Kuka tahansa voi tässä maassa syrjäytyä oli sitten adoptoitu tai ei.
Eikö muka biologinenlapsi mielestäsi maksa mitään? Ja nuo vasta niitä tukia saavatkin joilla on biologinenmuksu.
Ja adoptio ei ole mitään lapsikauppaa!
Onko se lapsikauppaa jos lapselle etsitään vanhemmat, kun lapsi on toisella puolella maapalloa lastenkodissa jonne hänen vanhemmat ovat kenties jo synnytyslaitoksella antaneet hänet tai ovat muuten hylänneet tämän.
Ja toisella puolella on perhe joka kaipaa omaa lasta mutta ei sitä muuten saa kuin adoption kautta. Ja rahat joita adoptioperheet maksaa menee täysin kuluihin jotka adoptiosta syntyy kuten käännöskulut, matkat, joilla täytyy asua viikkojakin kohdemaan hotellissa ja paljon muita kuluja. Oletko kade kun olet kiinostunut siitä mihin toiset rahojaan laittaa?
Adoptiovanhemmat ei ole tuuliviiriä. vaan kenties valmiimpia vanhempia kuin biologiset. Sillä tavallinen raskaushan kestää n.9kk ja sitten lapsi on siinä. Mutta adoptiolapsi ei tule noin nopeasti vaan siihen menee vuosiakin.
Pelkästään kotimaan adoptio voi kestää viisikin vuotta. Ja ulkomaan adoptio parikin vuotta.
Ja lisäksi tässä maassa on laiki ainakin vielä joka estää avopareilta ja homoseksuaaleilta adoption. Joten Ainakin vielä adoptio käy vain aviopareilta ja yksinhakijoilta.
Puhuinkin niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat yhteiskunnalle lapsen HYVIN todennäköisestä syrjäytymisestä, sillä nykyajan hektiset "kaikki mulle nyt heti" adoptiokanditaatit ovat kaikkea muuta kuin "kypsiä" Tässä pientä esimakua, mutta uskon, että mm Suomessa tilanne on 20-vuoden päästä monin kerroin pahempi, mutta hei, onneksihan me asumme pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Sossu maksaa=)
http://encyclopedia.adoption.com/entry/psychiatric-problems-of-adopted-persons/294/1.html
en henkilökohtaisesti usko siihen, että adoptiolakia tultaisiin kovin helposti höllentämään. homoparit tuskin saavat adoptio-oikeutta ainakaan ihan lähitulevaisuudessa ja itsehän me voimme vaikuttaa siihen asiaan valitsemalla järkeviä kansanedustajia (ja heihinkin voi vaikuttaa aina vaikka meilaamalla oman henkilökohtaisen näkemyksensä).
jos sossun rahoista on kysymys, niin aina voi miettiä mitä kaikkea muuta sossu maksaa ja kenelle. jos menee helsingin rautatieasemalle ja viettää pääovien läheisyydessä koko päivän, huomaa, että sama somalimiesten porukka hengaa siinä aamusta iltaan. kukaan ei voi ainakaan väittää, että nämä kävisivät työssä (kun on kerran aikaa viettää koko päivä asemalla kaveriporukassa uusia kännyköitä vertaillen). nuo saanevat kaiken suomen sosiaaliturvan perusteella, vaikkei näillä liene kaikilla edes pysyvää oleskelulupaa maahamme.
kansainvälinen adoptio ei kuitenkaan taida olla tällä haavaa maamme merkittävimpiä kansantaloudellisia ongelmia.
Tyypillistä demarilogiikkaa;kun sossu maksaa noitten muitten pummien rellestämisen, niin tietenkin sen pitää maksaa myös minun adoptiolapseni aiheuttamat kulut! Ja sitten kysytään, miksi adoption takia aiheutuu niin paljon ongelmia!
Tyranni, Lost soul, Tiina jne. Mikä milloinkin. Tee palvelus ja lopeta tämän saman asian jauhaminen erinäisillä keskustelupalstoilla. On käynyt harvinaisen selväksi, että kanssasi ei kukaan voi keskustella, ei edes toinen adoptoitu. Hae itsellesi apua jostakin muualta kuin näiltä palstoilta.