kuinka onnistuu yksinkertaisesti?
metsätila metsästyskieltoon
44
6097
Vastaukset
- ensiksi
etsit jostakin tuollaiset parisataatuhatta euroa.Seuraavaksi etsit myytävän tilan,summalla et vielä kummoista maa-aluetta saa,mutta kuitenkin.Kaupan ja lainhuutojen jälkeen jätät paikallislehden toimitukseen ilmoituksen,jossa ilmoitat alueesi olevan metsästyskiellossa.
Siinäpä sitten kyttäilet maatilkkuasi ihan kiusallasi.
Onnea ja menestystä!- hyvä hyvä
mutta jo joku metsästäjä ryntäsi sössöttämään suuria viisauksiaan. Itse olen jo tuon "jäynän" metsästäjille tehnyt. Tilallani on metsästyskielto ja pysyy. Mutta pari syksyä sitten mailleni ilmestyi pari pienpetoloukkua. No poistin ne "siististi" tehtäväänsä suorittamasta ehjänä (tosin ensin meinasin pistää ne tuhannen palasiksi). Alueella on metsäkanalinnuista alkaen, minkkeihin ja muihin pienpetoihin, eikä pienpetojen olemassa olo ole vaikuttanut kanalintujen olemassa oloon. Usein mailleni kuitenkin eksyy ajavia koiria naapurin mailta. Mutta ne voi aina "opastaa" muualle. Suosittelen ehdottomasti, että laitat maasi metsästyskieltoon. Kannatta olla tarkkana kun nämä alueita itselleen etsiskelevät tulevat delekaationa vierailemaan. Perusteet, että saisivat lisää maita toiminnallen ovat joskus aika erikoiset ja vailla pohjaa. Jos ei ole mailleen antanut metsästysoikeutta, niin ei sitä tarvitse lehdissä kuuluttaa, että mailleni ei saa tulla metsästämään. Suomessa metsästysoikeus perustuu maanomistamiseen ja näin ollen maanomistajan lupaan. Joten jos metsästäjät liikkuvat maillasi ilman lupaasi, ovat he laittomilla jäljillä.
Tosin tämä "laiton metsästäminen" näyttää olevan aika yleistä.
Nimimerkille: ensiksi
Tässä tämä vastaus nyt valmiina v....iltavaksi. - metsästäjä 666
hyvä hyvä kirjoitti:

Tässä tämä vastaus nyt valmiina v....iltavaksi.päättää asiasta mitenkä haluaa. Metsästyksen kieltäminen omilla maillaan ei ole minkäänlaista kiusantekoa, vaan henkilökohtainen päätös. Asiasta ei tarvitse mihinkään ilmoittaa, koska ennenkuin toisen maalla saa ylipäätään metsästää pitää siihen olla maanomistajan lupa. Metsästäjät eivät asiaa koe kiusantekona koska metsästys ei ole mikään jokamiehen oikeus, seura neuvottelee vuokrasopimukset ja aina on maita jotka eivät ole metsästysvuokralla.
- ensiksi
hyvä hyvä kirjoitti:
mutta jo joku metsästäjä ryntäsi sössöttämään suuria viisauksiaan. Itse olen jo tuon "jäynän" metsästäjille tehnyt. Tilallani on metsästyskielto ja pysyy. Mutta pari syksyä sitten mailleni ilmestyi pari pienpetoloukkua. No poistin ne "siististi" tehtäväänsä suorittamasta ehjänä (tosin ensin meinasin pistää ne tuhannen palasiksi). Alueella on metsäkanalinnuista alkaen, minkkeihin ja muihin pienpetoihin, eikä pienpetojen olemassa olo ole vaikuttanut kanalintujen olemassa oloon. Usein mailleni kuitenkin eksyy ajavia koiria naapurin mailta. Mutta ne voi aina "opastaa" muualle. Suosittelen ehdottomasti, että laitat maasi metsästyskieltoon. Kannatta olla tarkkana kun nämä alueita itselleen etsiskelevät tulevat delekaationa vierailemaan. Perusteet, että saisivat lisää maita toiminnallen ovat joskus aika erikoiset ja vailla pohjaa. Jos ei ole mailleen antanut metsästysoikeutta, niin ei sitä tarvitse lehdissä kuuluttaa, että mailleni ei saa tulla metsästämään. Suomessa metsästysoikeus perustuu maanomistamiseen ja näin ollen maanomistajan lupaan. Joten jos metsästäjät liikkuvat maillasi ilman lupaasi, ovat he laittomilla jäljillä.
Tosin tämä "laiton metsästäminen" näyttää olevan aika yleistä.
Nimimerkille: ensiksi
Tässä tämä vastaus nyt valmiina v....iltavaksi.on vastattava,että provoon vastataan provolla.Vain sinunlaisesi tosikko ainoastaan voi kuvitella viestiketjun aloittajan olevan todellinen tiedon kyselijä.Täältä tiedon kaatopaikaltahan sitä todellista tietoa tullaan hakemaan.Ehkäpä sinä sitä haetkin,tiedä sitten.
Toiseksi hieman raapustukseesi.Ilmoitat "opastavasi" "maillesi" eksyvän ajavan koiran muualle.Kuinkahan tuon oikeasti tekisit?Oletko kenties kyttäilemässä "maasi" rajalla,josko ajokoira olisi tulossa kohti?Oikeasti ajavaa koiraa et mailtasi saisi kiinni "ohjattavaksi" muualle.
Julistat vielä paatoksellisesti,miten metsäkanalinnut ja pienpedot minkit mukaanlukien asustelevat "maillasi" rauhallisesti käsi kädessä.
Vain täysin luonnosta erkaantunut,tai sitten elämää oppimaton voi kuvitella moista ja vielä kirjoittaa sitä ns.tietona.Suosittelenkin,että sunnuntaina pyhäkoulussa kysyt opettajalta,elävätkö kaikki eläimet oikeasti käsikädessä,niinkuin oppikirjasi kuvissa.
Kunhan joskus kasvat aikuiseksi ja mahdollisesti saat jopa työpaikankin,voit harkita sitä maapalstan ostoa.Selvitä kuitenkin ennen sitä,mitä hyötyä on pienpetojen pyynnistä.
Äläkä etsi aina kaikkea tietoa keskustelupalstoilta! - hyvä hyvä
ensiksi kirjoitti:
on vastattava,että provoon vastataan provolla.Vain sinunlaisesi tosikko ainoastaan voi kuvitella viestiketjun aloittajan olevan todellinen tiedon kyselijä.Täältä tiedon kaatopaikaltahan sitä todellista tietoa tullaan hakemaan.Ehkäpä sinä sitä haetkin,tiedä sitten.
Toiseksi hieman raapustukseesi.Ilmoitat "opastavasi" "maillesi" eksyvän ajavan koiran muualle.Kuinkahan tuon oikeasti tekisit?Oletko kenties kyttäilemässä "maasi" rajalla,josko ajokoira olisi tulossa kohti?Oikeasti ajavaa koiraa et mailtasi saisi kiinni "ohjattavaksi" muualle.
Julistat vielä paatoksellisesti,miten metsäkanalinnut ja pienpedot minkit mukaanlukien asustelevat "maillasi" rauhallisesti käsi kädessä.
Vain täysin luonnosta erkaantunut,tai sitten elämää oppimaton voi kuvitella moista ja vielä kirjoittaa sitä ns.tietona.Suosittelenkin,että sunnuntaina pyhäkoulussa kysyt opettajalta,elävätkö kaikki eläimet oikeasti käsikädessä,niinkuin oppikirjasi kuvissa.
Kunhan joskus kasvat aikuiseksi ja mahdollisesti saat jopa työpaikankin,voit harkita sitä maapalstan ostoa.Selvitä kuitenkin ennen sitä,mitä hyötyä on pienpetojen pyynnistä.
Äläkä etsi aina kaikkea tietoa keskustelupalstoilta!näitä besservissereitä, jotka tietävät maanomistus asiani paremmin kun minä itse. Piti oikein lainhuutotodistuksesta tarkastaa asian laita, vaan niinpä siellä tuttu nimi luki, voi voi. Mitä tuohon ajavan koiran "ohjaamisen" tulee, niin kokeileppa, se on on aika helppoa tuo ohjaus, ei siinä tarvii rajoilla kyttätä, vaan silloin kun kohdalle osuu, niin käännetään suuntaan koiralle kotia kohti. Puheet siitä, että ajava koira ei kiinnostuisi muistakin hyvistä asioista voi jättää omaan arvoonsa. Toisaalta tämän viesti kirjoitaminen tuntuu typerältä toistolta, mutta kun näyttää tuolla metsästyspuolella olevan tuo jänkkääminen oikein mielipuuhaa niin täytyy tuohon edelliseen viestiini vielä palata tuossa pienpeto asiassa. Nimim. No. oikein sanoin käsi kädessä kanalintujen ja minkkien asustelevan maillani (huomasitko ei sittaatteja maillani sanassa). Eivät asu käsikädessä, vaan samalla alueella. Mutta siitä on turha tässä tämän enempää keskustella, koska sinä näytät tietävän mitä maillani tapahtuu paremmin kuin minä.
Hyvää tuossa nimim. No, vastauksessa oli se, että jällen tuo metsästäjienosasto sai kyseenalaista mainosta, vittuilla ja halveksia sen porukan tyypit osaavat eivät mitään muuta. Kiitos ja kumarrus vaan sinulle, jälleen opin lisää metsästäjien... - Aseet auroiksi
hyvä hyvä kirjoitti:
näitä besservissereitä, jotka tietävät maanomistus asiani paremmin kun minä itse. Piti oikein lainhuutotodistuksesta tarkastaa asian laita, vaan niinpä siellä tuttu nimi luki, voi voi. Mitä tuohon ajavan koiran "ohjaamisen" tulee, niin kokeileppa, se on on aika helppoa tuo ohjaus, ei siinä tarvii rajoilla kyttätä, vaan silloin kun kohdalle osuu, niin käännetään suuntaan koiralle kotia kohti. Puheet siitä, että ajava koira ei kiinnostuisi muistakin hyvistä asioista voi jättää omaan arvoonsa. Toisaalta tämän viesti kirjoitaminen tuntuu typerältä toistolta, mutta kun näyttää tuolla metsästyspuolella olevan tuo jänkkääminen oikein mielipuuhaa niin täytyy tuohon edelliseen viestiini vielä palata tuossa pienpeto asiassa. Nimim. No. oikein sanoin käsi kädessä kanalintujen ja minkkien asustelevan maillani (huomasitko ei sittaatteja maillani sanassa). Eivät asu käsikädessä, vaan samalla alueella. Mutta siitä on turha tässä tämän enempää keskustella, koska sinä näytät tietävän mitä maillani tapahtuu paremmin kuin minä.
Hyvää tuossa nimim. No, vastauksessa oli se, että jällen tuo metsästäjienosasto sai kyseenalaista mainosta, vittuilla ja halveksia sen porukan tyypit osaavat eivät mitään muuta. Kiitos ja kumarrus vaan sinulle, jälleen opin lisää metsästäjien...Aikoinaan tein saman tempun, eli en antanut maitani näille "lahtareille", alkoi kauhea vyörytys ja uhkailu metsästys-seuran silmäätekevien puolelta, etteivät saa pysymään jäseniään pois mailtani, jollei ainakin hirvien lahtaukseen lupaa liikene. Pidin pääni häirinnästä huolimatta, pistin oikein kieltotaulujakin maitteni rajoille, nämä "jalon harrastuksen" omaavat, kaatelivat niitä välillä nurin ja tuhosivat piruuttaan, partiointia mulla riitti. Suoranaista vaaraa ja haittaa aiheuttivat torrakon ulkoiluttajat hevosten pidolle,paukutellessaan rajojen tuntumassa. Lopulta kyllästyin jatkuvaan haitantekoon, varsinkin, kun näillä pirulaisilla oli sananvaltaa kyseisen periferian tiemaksujen suhteen. Muuttohan siitä tuli, seuraavakaan omistaja ei tosin halunnut antaa pyssypelleille maitaan,kun evästin lyijyn vaaroista jne. Meleeni jäi vielä muistuttelut, että koirat saavat ajaa, oliko puoli tuntia?, tai jotain sinnepäin lain mukaan minunkin tiluksillani, huolimatta metsästyskiellosta. Jotenkin tuntuu, että koko häirikkölaji on vähän kuin "valtio valtiossa" periaatteella.
- lehmiö
Aseet auroiksi kirjoitti:
Aikoinaan tein saman tempun, eli en antanut maitani näille "lahtareille", alkoi kauhea vyörytys ja uhkailu metsästys-seuran silmäätekevien puolelta, etteivät saa pysymään jäseniään pois mailtani, jollei ainakin hirvien lahtaukseen lupaa liikene. Pidin pääni häirinnästä huolimatta, pistin oikein kieltotaulujakin maitteni rajoille, nämä "jalon harrastuksen" omaavat, kaatelivat niitä välillä nurin ja tuhosivat piruuttaan, partiointia mulla riitti. Suoranaista vaaraa ja haittaa aiheuttivat torrakon ulkoiluttajat hevosten pidolle,paukutellessaan rajojen tuntumassa. Lopulta kyllästyin jatkuvaan haitantekoon, varsinkin, kun näillä pirulaisilla oli sananvaltaa kyseisen periferian tiemaksujen suhteen. Muuttohan siitä tuli, seuraavakaan omistaja ei tosin halunnut antaa pyssypelleille maitaan,kun evästin lyijyn vaaroista jne. Meleeni jäi vielä muistuttelut, että koirat saavat ajaa, oliko puoli tuntia?, tai jotain sinnepäin lain mukaan minunkin tiluksillani, huolimatta metsästyskiellosta. Jotenkin tuntuu, että koko häirikkölaji on vähän kuin "valtio valtiossa" periaatteella.
...ja niitä on noudattaminen! Ellei EU muuta säädä!
Metsästys tulee aina säilymään maapallolla. Jos jotain rajoitteita saadaankin aikaseksi
tavallisen rahvaan harrastuksen kieltämiseksi niin yhteiskunnan eliitti säilyttää oikeutensa
aivan varmasti. Näinhän se on mennyt.
Vertaa vaikka erään valtion ketunmetsästys, Itävallan kuuluisa karhu jne jnejne
Minusta nykyinen metsästyskulttuuri on kaikesta huolimatta oikeilla linjoilla - vaikka parannettavaa varmaan löytyisikin.
Puolin ja toisin. - Aseet auroiksi
lehmiö kirjoitti:
...ja niitä on noudattaminen! Ellei EU muuta säädä!
Metsästys tulee aina säilymään maapallolla. Jos jotain rajoitteita saadaankin aikaseksi
tavallisen rahvaan harrastuksen kieltämiseksi niin yhteiskunnan eliitti säilyttää oikeutensa
aivan varmasti. Näinhän se on mennyt.
Vertaa vaikka erään valtion ketunmetsästys, Itävallan kuuluisa karhu jne jnejne
Minusta nykyinen metsästyskulttuuri on kaikesta huolimatta oikeilla linjoilla - vaikka parannettavaa varmaan löytyisikin.
Puolin ja toisin.Ajattelisit olevan maansa tienesteillään ostaneella maanomistajalla, joka ei halua kyseistä kulttuuria mailleen eettisistä, moraalisista, eikä ympäristönsuojelullisista ja kotieläinten (esim.hevoset) niiden pitoon liittyvistä syistä? Olkoon herra tai narri ja erityisesti muistaen, että "maat ovat lainassa lapsiltamme", tai ainakin tulevilta ihmissukupolvilta, ei mene jakeluun millään painostus kyseiseltä taholta. Näissä lähes sisäsiittoisissa syrjäseudun kylissä on joskus vaikeeta saavuttaa rehellisyydellä asiallista lopputulosta, erilaisuus ja ajattelu tuomitaan, kun äly ei riitä havaitsemaan ristiriitaa omien tekemisten kohdalla!
- maanomistaja
Aseet auroiksi kirjoitti:
Ajattelisit olevan maansa tienesteillään ostaneella maanomistajalla, joka ei halua kyseistä kulttuuria mailleen eettisistä, moraalisista, eikä ympäristönsuojelullisista ja kotieläinten (esim.hevoset) niiden pitoon liittyvistä syistä? Olkoon herra tai narri ja erityisesti muistaen, että "maat ovat lainassa lapsiltamme", tai ainakin tulevilta ihmissukupolvilta, ei mene jakeluun millään painostus kyseiseltä taholta. Näissä lähes sisäsiittoisissa syrjäseudun kylissä on joskus vaikeeta saavuttaa rehellisyydellä asiallista lopputulosta, erilaisuus ja ajattelu tuomitaan, kun äly ei riitä havaitsemaan ristiriitaa omien tekemisten kohdalla!
Kyllä meidän kulmilla on maita vuokralla kahdella seuralla ja osa ei ollenkaan, eikä kukaan painosta millään lailla jos joku ei maitansa vuokralle anna. Suomessa on hyvin yleistä että vuokramaat koostuvat pienistä tilkuista, keskimäärin 10-20ha/ vuoktanantaja. Vuoktanantajia onkin sitten kymmeniä, mistä mets.seuran maat koostuvat. Yhden vuokranantajat maat eivä siinä mitään merkitse, kukaan isommin kaipaa yhden vuokraajan 10 tai 20ha:ta, ei niin että pitäisi alkaa häiritä yksilöä joka ei metsäänsä vuokraa. Toki Suomeen mahtuu monenlaista häirikköä, mutta yleisesti ottaen en usko tuollaista tapahtuvan.
- Aseet auroiksi
maanomistaja kirjoitti:

Valehteleminen, kyllä totuus on joskus tarua ihmeellisempi. Monentasoista "onnellisten ihmisten" kylää on matkalle mahtunut.
- maanomistaja
Aseet auroiksi kirjoitti:
Valehteleminen, kyllä totuus on joskus tarua ihmeellisempi. Monentasoista "onnellisten ihmisten" kylää on matkalle mahtunut.
kyllä meihin ihmisiin lukeutuu niin monensorttista sakkia, näkeehän tuon jo Jahti-lehden lakipalstalta, siellä kun pääosin kysellään tyhmien ihmisten toilailuista.
Uskon kuitenkin että pääsääntöisesti tuo ei olekovvin yleistä, ehkäpä sekin riippuu vähän missäpäin Suomea asutaan, ainakin täällä Uudellamaalla sopii niin metsästäjät kuin oikeat luonnonsuojelijat pääsääntöisesti samaan kylään. Asioista ollaan usein eri mieltä, mutta ne on osattu pitää erillään henkilösuhteista. - Matta 75W
Aseet auroiksi kirjoitti:
Valehteleminen, kyllä totuus on joskus tarua ihmeellisempi. Monentasoista "onnellisten ihmisten" kylää on matkalle mahtunut.
tuo "monentasoista kylää matkalle mahtunut",eli oletko riitaantuvaa sorttia kun kylämaisemat noin vaihtuu ? (en metsästä).
- Aseet auroiksi
Matta 75W kirjoitti:
tuo "monentasoista kylää matkalle mahtunut",eli oletko riitaantuvaa sorttia kun kylämaisemat noin vaihtuu ? (en metsästä).
Oikeudenmukaisuudesta, ei sen enempää ja juurillani tässä kuluttelen päiviäni. Kolmesta kylästä kahdessa, yhtä päällekäypää toimintaa. Ympäri Suomea kierrellessä olen kuullut vastaavista tapahtumista. Käsittääkseni se en ole minä joka riitelee, haastajia kyllä metsästyksen harrastajistakin löytyy, senverran kiusantekoa olen kokenut. Eikö se osoita jotain, jos ainoaksi keinoksi jää muutto, kun ei jaksa sitä turhaa häiriköintiä?
- Mä täs
Aseet auroiksi kirjoitti:
Aikoinaan tein saman tempun, eli en antanut maitani näille "lahtareille", alkoi kauhea vyörytys ja uhkailu metsästys-seuran silmäätekevien puolelta, etteivät saa pysymään jäseniään pois mailtani, jollei ainakin hirvien lahtaukseen lupaa liikene. Pidin pääni häirinnästä huolimatta, pistin oikein kieltotaulujakin maitteni rajoille, nämä "jalon harrastuksen" omaavat, kaatelivat niitä välillä nurin ja tuhosivat piruuttaan, partiointia mulla riitti. Suoranaista vaaraa ja haittaa aiheuttivat torrakon ulkoiluttajat hevosten pidolle,paukutellessaan rajojen tuntumassa. Lopulta kyllästyin jatkuvaan haitantekoon, varsinkin, kun näillä pirulaisilla oli sananvaltaa kyseisen periferian tiemaksujen suhteen. Muuttohan siitä tuli, seuraavakaan omistaja ei tosin halunnut antaa pyssypelleille maitaan,kun evästin lyijyn vaaroista jne. Meleeni jäi vielä muistuttelut, että koirat saavat ajaa, oliko puoli tuntia?, tai jotain sinnepäin lain mukaan minunkin tiluksillani, huolimatta metsästyskiellosta. Jotenkin tuntuu, että koko häirikkölaji on vähän kuin "valtio valtiossa" periaatteella.
"Meleeni jäi vielä muistuttelut, että koirat saavat ajaa, oliko puoli tuntia?, tai jotain sinnepäin lain mukaan minunkin tiluksillani, huolimatta metsästyskiellosta. Jotenkin tuntuu, että koko häirikkölaji on vähän kuin "valtio valtiossa" periaatteella. "
Usein tällaiset mysteerit selviävät, kun niitä ei ajattele kiukkuisena, eikä vain omalta kannaltaan, vaan ikään kuin ulkopuolisen silmin. Hevosmiehenä sinä varmaat osaisit ajatella itsesi sen ajavan koiran osaan. Pitäisikö sen koiran tuntea tilarajat ja tietää metsästysvuokrauksen tämänhetkisen tilan?
Siksi laissa on maininta, että vieraalla maalla liikkuva metsästyskoira pitäisi PYRKIÄ saamaan sieltä pois, kun se on ollut väärällä puolella rajaa sen puoli tuntia.
Jos olisit joskus metsästänyt koiralla, niin tietäisit, että se ei ole ihan niin helposti tehty. Varsinkaan, jos koira on hakulenkillä eli ei anna ääntä.
Toisekseen myös viralliset luonnonsuojelujärjestöt puhuvat pienpetojen pyytämisen puolesta, koska pienpetojen vaikutukset (maassa pesivien) lintujen pesinnän onnistumiseen on kiistaton. Tai siis sitä ei kiistä kukaan muu kuin sinä äsken.
Kolmanneksi: Onko maillasi männyn tai koivun taimikkoa? - Anonyymi
Aseet auroiksi kirjoitti:
Ajattelisit olevan maansa tienesteillään ostaneella maanomistajalla, joka ei halua kyseistä kulttuuria mailleen eettisistä, moraalisista, eikä ympäristönsuojelullisista ja kotieläinten (esim.hevoset) niiden pitoon liittyvistä syistä? Olkoon herra tai narri ja erityisesti muistaen, että "maat ovat lainassa lapsiltamme", tai ainakin tulevilta ihmissukupolvilta, ei mene jakeluun millään painostus kyseiseltä taholta. Näissä lähes sisäsiittoisissa syrjäseudun kylissä on joskus vaikeeta saavuttaa rehellisyydellä asiallista lopputulosta, erilaisuus ja ajattelu tuomitaan, kun äly ei riitä havaitsemaan ristiriitaa omien tekemisten kohdalla!
Omassa metsässä voi pitää lehmiä tai lampaita tai hevosia vapaana, ei sinne metsästäjiä tarvita hiippailemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omassa metsässä voi pitää lehmiä tai lampaita tai hevosia vapaana, ei sinne metsästäjiä tarvita hiippailemaan.
Metsästyksen vastustajat vaan eivät poikkeuksetta omista metsää aariakaan.
- Anonyymi
hyvä hyvä kirjoitti:
mutta jo joku metsästäjä ryntäsi sössöttämään suuria viisauksiaan. Itse olen jo tuon "jäynän" metsästäjille tehnyt. Tilallani on metsästyskielto ja pysyy. Mutta pari syksyä sitten mailleni ilmestyi pari pienpetoloukkua. No poistin ne "siististi" tehtäväänsä suorittamasta ehjänä (tosin ensin meinasin pistää ne tuhannen palasiksi). Alueella on metsäkanalinnuista alkaen, minkkeihin ja muihin pienpetoihin, eikä pienpetojen olemassa olo ole vaikuttanut kanalintujen olemassa oloon. Usein mailleni kuitenkin eksyy ajavia koiria naapurin mailta. Mutta ne voi aina "opastaa" muualle. Suosittelen ehdottomasti, että laitat maasi metsästyskieltoon. Kannatta olla tarkkana kun nämä alueita itselleen etsiskelevät tulevat delekaationa vierailemaan. Perusteet, että saisivat lisää maita toiminnallen ovat joskus aika erikoiset ja vailla pohjaa. Jos ei ole mailleen antanut metsästysoikeutta, niin ei sitä tarvitse lehdissä kuuluttaa, että mailleni ei saa tulla metsästämään. Suomessa metsästysoikeus perustuu maanomistamiseen ja näin ollen maanomistajan lupaan. Joten jos metsästäjät liikkuvat maillasi ilman lupaasi, ovat he laittomilla jäljillä.
Tosin tämä "laiton metsästäminen" näyttää olevan aika yleistä.
Nimimerkille: ensiksi
Tässä tämä vastaus nyt valmiina v....iltavaksi.Sinulla on todellakin oikeus kieltää metsästäminen maillasi. Tai eihän sitä tarvitse erikseen kieltää vaan et tee metsästysalueen vuokrasopimusta seuran kanssa joka maittesi ympärillä metsästävät. Se on jokaisen oma valinta. Minä olen maani vuokrannut ja sillä perusteella myös seuraan valittu.
Näitä vuokraanattomia plänttejä on lähes jokaisen seuran mailla ja ne otetaan huomioon metsästystä suunnitellessa. Suomessa valtaväestö kuitenkin suhtautuu metsästämiseen positiivisesti ja maita riittää vaikka omiasi et vuokraa. Lisäksi on valtion maat joilla etenkin seuraan kuulumattomat saavat luvan hankittuaan metsästää. - Anonyymi
hyvä hyvä kirjoitti:
näitä besservissereitä, jotka tietävät maanomistus asiani paremmin kun minä itse. Piti oikein lainhuutotodistuksesta tarkastaa asian laita, vaan niinpä siellä tuttu nimi luki, voi voi. Mitä tuohon ajavan koiran "ohjaamisen" tulee, niin kokeileppa, se on on aika helppoa tuo ohjaus, ei siinä tarvii rajoilla kyttätä, vaan silloin kun kohdalle osuu, niin käännetään suuntaan koiralle kotia kohti. Puheet siitä, että ajava koira ei kiinnostuisi muistakin hyvistä asioista voi jättää omaan arvoonsa. Toisaalta tämän viesti kirjoitaminen tuntuu typerältä toistolta, mutta kun näyttää tuolla metsästyspuolella olevan tuo jänkkääminen oikein mielipuuhaa niin täytyy tuohon edelliseen viestiini vielä palata tuossa pienpeto asiassa. Nimim. No. oikein sanoin käsi kädessä kanalintujen ja minkkien asustelevan maillani (huomasitko ei sittaatteja maillani sanassa). Eivät asu käsikädessä, vaan samalla alueella. Mutta siitä on turha tässä tämän enempää keskustella, koska sinä näytät tietävän mitä maillani tapahtuu paremmin kuin minä.
Hyvää tuossa nimim. No, vastauksessa oli se, että jällen tuo metsästäjienosasto sai kyseenalaista mainosta, vittuilla ja halveksia sen porukan tyypit osaavat eivät mitään muuta. Kiitos ja kumarrus vaan sinulle, jälleen opin lisää metsästäjien...Se vain on metsästyksen häirintä tai estäminen lain vastaista. Metsästys katsotaan alkaneeksi kun koira on irti ja koiralla on oikeus jatkaa ajoa tai hakua alueellasi puoli tuntia jos se sinne metsästysalueelta riistan perässä tulee . Tämän jälkeen koiran ohjaajan on haettava koira pois. Kuten tuossa joku kirjoittikin niin ajavan koiran kiinniotto ei sitten olekkaan ihan niin helppoa kuin äkkiseltään voisi ajatella. Haussa tai ajossa olevan koiran häiritseminen on metsästyksen estämistä ja siitä on säädetty metsästylaissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omassa metsässä voi pitää lehmiä tai lampaita tai hevosia vapaana, ei sinne metsästäjiä tarvita hiippailemaan.
Tämä on hyvä ajatus, ruokintapiste suurpedoille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on todellakin oikeus kieltää metsästäminen maillasi. Tai eihän sitä tarvitse erikseen kieltää vaan et tee metsästysalueen vuokrasopimusta seuran kanssa joka maittesi ympärillä metsästävät. Se on jokaisen oma valinta. Minä olen maani vuokrannut ja sillä perusteella myös seuraan valittu.
Näitä vuokraanattomia plänttejä on lähes jokaisen seuran mailla ja ne otetaan huomioon metsästystä suunnitellessa. Suomessa valtaväestö kuitenkin suhtautuu metsästämiseen positiivisesti ja maita riittää vaikka omiasi et vuokraa. Lisäksi on valtion maat joilla etenkin seuraan kuulumattomat saavat luvan hankittuaan metsästää.Asiallista kommentointia . Yhden kysymykseen esittäisin entä jos et tiedä mille metsästys seuroille vuokraus on tehty. eikä edellinen omistajakaan osannut sanoa. tulee vaan mieleen montako sataa seuraa suomessa, selitä niitä sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiallista kommentointia . Yhden kysymykseen esittäisin entä jos et tiedä mille metsästys seuroille vuokraus on tehty. eikä edellinen omistajakaan osannut sanoa. tulee vaan mieleen montako sataa seuraa suomessa, selitä niitä sitten.
Mikäs se semmoinen maanomistaja on, joka ei tiedeä, kenelle maitaan vuokrailee?
Melkoisen huolimatonta toimintaa tuommoinen.
Eräänä päivänä joku vielä rakentaa kerrostalon maillesi ja väittää vuokranneensa alueen 200 vuodeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsästyksen vastustajat vaan eivät poikkeuksetta omista metsää aariakaan.
Ihan niinkuin olisin törmännyt usein samaan lauseeseen 2024 kaverilla sama levy pyörii🙌🙌🙌🙌
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan niinkuin olisin törmännyt usein samaan lauseeseen 2024 kaverilla sama levy pyörii🙌🙌🙌🙌
Tottahan tuo höpäjää.😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsästyksen vastustajat vaan eivät poikkeuksetta omista metsää aariakaan.
Sama kommentti löytyy vuodelta2022 olet uskollinen väitteelesi annan säälistä sulle mitali👑
- Anonyymi
Kaikkein pahinta on nykyinen hirvenpyynti koiralla. Koiralla tutka, ja sitä seurataan autossa istumalla. Kun arvellaan, mihin päin jatkaa, niin ajetaa liikennettä vaarantaen "passiin".
- Anonyymi
Parempi hirvi padassa, kuin auton konepellillä.
- Anonyymi
Sehän on metsästyskiellossa niin kauan kuin omistaja antaa oikeuden muualle. Jos ei anna niin ei metsästetä.
- Anonyymi
Älä pilaa näitten vänkäämistä tiedolla.🤔🤔🤔
- Anonyymi
Raivaat pelloksi niin ei metsitetä.
- Anonyymi
Pellot on kohta tarpeen, kun ruoka kallistuu ja vähenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pellot on kohta tarpeen, kun ruoka kallistuu ja vähenee.
Asia mitä vihreät ovat ajaneet. Siis hintojen nousun ja varmistamalla ruoan loppumisen ajamalla maatalous alas.
- Anonyymi
Perustat tilasta luonnonsuojelualuee niin et itsekään saa metsästää alueella.
- Anonyymi
Meidän metsästysseura on vain noin 11 000 hehtaaria ja meidänkin alueelta löytyy maita joita omistaja ei ole syystä taikka toisesta halunnut vuokrata. Vuokraajien kanssa on sovittu, että metsästäjät pitävät metsiä silmällä jos on esim. tuulenkaatoja tms. ja ne ilmoitetaan seuran hallitukselle, joka ilmoittaa metsän omistajalle.
- Anonyymi
Miksi.eihän luonnon ystävä tuulenkaatoja korjaa.Lahopuutahan metsiin nimenomaan kaivataan
😁😁😁 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi.eihän luonnon ystävä tuulenkaatoja korjaa.Lahopuutahan metsiin nimenomaan kaivataan
😁😁😁Metsä on toisille myös tulonlähde, eikä pelkkä viherpiiperön luonnonpalvontapaikka.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsä on toisille myös tulonlähde, eikä pelkkä viherpiiperön luonnonpalvontapaikka.
Ulkomaanpellet maksaa enemmän semmoisesta sertifioidusta metsästä kaadetusta puusta joka on todistettavasti kotoisin ötököiden paratiisista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomaanpellet maksaa enemmän semmoisesta sertifioidusta metsästä kaadetusta puusta joka on todistettavasti kotoisin ötököiden paratiisista.
Näin on. Takavuosina saksalaisen kirjakauppaketju alkoi vaatia selvitystä puun alkuperästä ja paperintekijöiden oli pakko taipua. Kaupalla oli kymmeniä miljoonia asiakkaita ja vaatimus tuli ihan vaan sieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomaanpellet maksaa enemmän semmoisesta sertifioidusta metsästä kaadetusta puusta joka on todistettavasti kotoisin ötököiden paratiisista.
Kävin Prahan eläintarhassa katselemassa norsuja. Siellä oli paperitehdas, jossa sai ihan ihan omin käsin tehdä paperia ja painaa paperille norsun kuvan. Ja mistä se paperi tehtiin? No tietysti norsunpaskasta. Taatusti ekologisempi tuote kuin joku väkertäjien nakertama laho kuusi tai muu kaktus.
- Anonyymi
Hui
- Anonyymi
Täällä taas kaikennäköistä provokaatiota ja spekulaatiota! ESITÄN KAKSI JURIDISTA FAKTAA:
1) Metsätila, kuten muukin yksityinen omaisuus nauttii perustuslaillista yksityisen omaisuuden suojaa. Tähän kuuluu myös maanomistajan oikeus päättää metsästyksestä. Näin tulee myös olla. Jos et ole antanut lupaa metsästää alueellasi, sitä ei kukaan siellä myöskään saa harjoittaa.
Pieni poikkeus löytyy esimerkiksi haavoittuneen hirven jäljittämisestä ja sen lopettamisesta. Tämä toimenpide on sallittu, mutta siitä on välittömästi ilmoitettava maanomistajalle.
2) Metsästyskoirilla on metsästyslain 8 luvun 53 § 2 momentin perusteella 30 minuutin ”työrauha”. Edellä mainittu tarkoittaa, että jos koira ajon tai haukun johdosta siirtyy toisen omistamalle maa-alueelle maanomistajan on annettava koiran toimia rauhassa puoli tuntia. Vastaavasti, jos koira ei puolessa tunnissa palaa ”luvallisille alueille”, metsästäjän on haettava koiransa pois.
NÄIN ASIAT OVAT JA NÄIN NIIDEN TULEE JATKOSSAKIN OLLA!- Anonyymi
Onko kuitenkin niin, ettämo:n on annettava puolen tunnin työrauha koiralle ja erityisesti koiran omistajalle koiran poistamiseen luvattomalta alueelta.
Puolen tunnin jälkeen maanomistajakin voi halutessaan liittyä koiran kiinniottoon.
Ts. koiran omistajan tulee aloittaa koiran poisto luvattomalta alueelta heti tapahduttua, eikä vasta puolen tunnin kuluttua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kuitenkin niin, ettämo:n on annettava puolen tunnin työrauha koiralle ja erityisesti koiran omistajalle koiran poistamiseen luvattomalta alueelta.
Puolen tunnin jälkeen maanomistajakin voi halutessaan liittyä koiran kiinniottoon.
Ts. koiran omistajan tulee aloittaa koiran poisto luvattomalta alueelta heti tapahduttua, eikä vasta puolen tunnin kuluttua.Lakitekstiä:
. Jollei koiran omistaja tämän ajan kuluessa hae koiraa pois, alueen omistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus keskeyttää ajo tai haukku sekä poistaa alueelta koira tai ottaa se talteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kuitenkin niin, ettämo:n on annettava puolen tunnin työrauha koiralle ja erityisesti koiran omistajalle koiran poistamiseen luvattomalta alueelta.
Puolen tunnin jälkeen maanomistajakin voi halutessaan liittyä koiran kiinniottoon.
Ts. koiran omistajan tulee aloittaa koiran poisto luvattomalta alueelta heti tapahduttua, eikä vasta puolen tunnin kuluttua.No ei. "ON ANNETTAVA AJON TAI HAUKUN HÄIRIINTYMÄTTÄ JATKUA..."
Metsästyslaki 28.6.1993/615, 53§: ( https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615#a615-1993 )
"53 § Koiran pitäminen toisen alueella
Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella.
Maanomistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus poistaa alueelta 1 momentin vastaisesti siellä oleva koira tai ottaa se talteen. Jos koiran avulla metsästettäessä ajo tai haukku poikkeaa vieraalle alueelle, alueen omistajan tai metsästysoikeuden haltijan on kuitenkin annettava ajon tai haukun jatkua häiriintymättä puolen tunnin ajan. Jollei koiran omistaja tämän ajan kuluessa hae koiraa pois, alueen omistajalla tai metsästysoikeuden haltijalla on oikeus keskeyttää ajo tai haukku sekä poistaa alueelta koira tai ottaa se talteen.
Edellä 1 momentissa sanottu ei koske 51 §:n 2 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuja tapauksia."
- Anonyymi
🦅🦅🦅👗🦅🦅🦅🦅
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631483Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä261348Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701298Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2161170- 1271096
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201031Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271027- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että281942IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel306934