Olen lopettelemassa Sofi Oksasen kirjaa Puhdistus. Se on kuvaus Eestin naisten kokemaa häpeää menneisyydestä. Puhumattomuutta ja totuuden kieltämistä, menneen heittämistä pois tietoisuudesta.
Samanlaista laiminlyöntiä, välinpitämättömyyttä tapahtuu kaikkialla muuallakin myös meillä. Kadulla vastaan tulevaa katsotaan ikäänkuin ohi, tai pää painetaan alas tai sivulle, että vastaantulevien katseita ei tarvitse kohdata. Katseita jotka mittaavat meitä vai mittaavatko? Mittaammeko heitä? Luulemmeko vain?
Onko vastaan tulevien ohi katsominen sitä, että halveksimmeko joitakin ihmisryhmiä? Entäpä onko ohi katsominen sitä, että emme haluaisi tulla itse tunnistetuksi massasta? Tänään tuttu huomenna jo vieras.
Tuntuuko tutulta?
Samanlaista laiminlyöntiä, välinpitämättömyyttä tapahtuu kaikkialla muuallakin myös meillä. Kadulla vastaan tulevaa katsotaan ikäänkuin ohi, tai pää painetaan alas tai sivulle, että vastaantulevien katseita ei tarvitse kohdata. Katseita jotka mittaavat meitä vai mittaavatko? Mittaammeko heitä? Luulemmeko vain?
Onko vastaan tulevien ohi katsominen sitä, että halveksimmeko joitakin ihmisryhmiä? Entäpä onko ohi katsominen sitä, että emme haluaisi tulla itse tunnistetuksi massasta? Tänään tuttu huomenna jo vieras.
Tuntuuko tutulta?
Vastaukset 29
Vanhimmat
liian suureksi. Siellä heimon jäsenet eivät enää tunne tosiaan. Siksi katse ei kohtaa. Mutta kyllä se joskus kohtaa ja siinä silmänräpäyksessä saattaa saada aavistuksen inhimillisyydestä.
Olen pohtinut tuota ohi katsomista sehän antaa meille sielunrauhan olla huomaamatta esim. kyteviä ongelmia ympäristössämme. Emme sekaannu ongelmiin lakaisemme ne matona alle me poistamme katseellamme itsemme ulos tosiasioista. Aivan kuten täältä ne keskustelut, joissa käsitellään arkoja yhteiskunnallisia epäkohtia mm. maahanmuutoa. Se on kielletty asia se on rasismia, on siis katsottava ohi. Samanlailla kun katsomme ohi näitä erilaisia ihmisiä kaduilla ja kassajonoissa. He ovat meille ilmaa, mutta todellisuutta ja läsnä.
me ihmiset olemme keskenämme sukua. Tähän ketjuun en kuitenkaan tuo argumentteja siitä, että miksi niin ajattelen, koska silloin keskustelu laajenee evoluutioteoriaan. Epäilen, että maaperä tällä palstalla ei ole otollinen asian käsittelemiseen.
Olen kaupunkilaissyntyinen ja tiedän, mistä puhut, mutta kun olen asunut 15 vuotta maalla, niin kuvani ihmisistä on muuttunut, sillä täällä sentään tervehditään vastaantulijoita.
tällainen kirjoitus. Ainakin taloudellisesti maahanmuuttajat ovat Suomessa kohtuullisen hyvässä asemassa, mikäli tuohon uutiseen on luottamista.
http://plaza.fi/kotimaa/suomi-turvapaikanhakijoiden-tuissa-eun-anteliain
Muistutuksesi lienee tarpeeton ja evoluutioteoriaan tuskin kannattaa tukeutua tämän aloituksen siivittämänä.
Maaperä tällä forumilla ei ole todellakaan otollinen käsitellä ympäristöä ja sen muutoksia tässä ajassa.
Asun pikkukaupungissa, synnyin tänne joskin liuhottelin aikani maailmalla siellä sun täällä ennenkuin palasin takasin juurilleni. Tunnen paikkakunnan perusväestön ja kun lähden kylille reissu yleensä venyy laskettua kauemmaksi, koska tapaan tuttuja lähes joka kulmassa. Vaihdamme omia kuulumisiamme se on sellaista perusväestön mukavaa jutustelua ja maailman menon taivastelua.
Jos asut maalla jossa ei ole kuin kantaväestöä on ilmapiiri leppoisaa ja perusväestö hallitsee katukuvaa. Meillä alkaa olla toisinpäin siksi katseeni etsii tuttuja kiinnekohtia ja menee tarvittaessa ohi.
Tuon tosiasia tuli jokin aika sitten meille suomalaisille tiedoksi ja sen seurauksia on nyt mielenkiintoista tutkailla. Uutinen on ollut useamman maan lehdistössä ja enkä epäile sen luotettavuutta.
Mietin vain minkälainen on se psyykkinen tunne kun kantaväestö katsoo ohi. Raha ei ratkaise kuin tilapäisesti senhän me tiedämme itsekin. Rahalla saa katon pään päälle, ruokaa ja vaatetuksen. Rahaa ja sen tuomaa onnea ei kukaan lähde etsimään toiselta puolen maailmaa jos ei ole pakko.
vähän samanlainen, kun paikkakunnalla sijaitsee iso museoalue taiteilijoineen ja käsityöläisineen. Osa asukkaista on tullut muualta ja osa on kantaväestöä. Nämä elävät kokonaan eri elämää. Omalla kohdallani tilanne on sellainen, että sukkuloin sujuvasti näiden kahden välissä. Kuulun käsityöläis/taiteilijaporukkaan olennaisena osana, mutta olen hankkiutunut tuttavaksi myös kantaväestön kanssa kuulumalla kaikkiin mahdollisiin yhdistyksiin ja kerhoihin, sekä olen mukana kunnallispolitiikassa. Tunne olevani kotonani täällä, koska täällä olen sekä henkisesti, että fyysisesti turvassa.
Varmaan maahanmuuttajat olisivat itse parempia vastaamaan siihen miltä ohikatsominen tuntuu, tai miltä kohtikatsominen. Jotenkin en jaksa uskoa että heistä ainakaan kaikki haluaisivat sääliä ja ylenpalttista myötätuntoa. Kait heilläkin ylpeytensä on ?
Illalla pubissa meitä oli kokoontunut useampi henkilö saman pöydän ääressä ja keskustelimme tuosta perjantaina julkaistusta tilastosta. Suomi maksaa moninkerroin enemmän erilaisia tukija kuin muut euroopan maat turvapaikanhakijoilleen. Seurueemme keskustelu rönsyili ja sen teki mielenkiintoiseksi se, että edustimme useampaa poliittista puoluekantaa. Mielipiteet jakautuivat, mutta yhteisenä ongelmana koimme, että raha houkuttelee tulijoita enemmän kuin turvalliseksi koettu maa, sillä esim. Italiassa maksetaan turvpaikanhakijoille vain asuminen ja ruoka.
Meillä maksetaan viisihenkiselle perheelle noin 1277 e/kk plus asumiskulut ja terveydenhoito. Terveydenhoitoon kuluu arvaamattoman suuria summia. Niitä ei ole eritelty tilastoissa.
Itse tutkailin terveydenhoitooni kuluneita laskuja kuukauden ajalta. Laskuja on odottamassa maksua noin 190 e ja odotan vielä 52 euron laskua ja olen maksanut yhden 25,60 euron laskun ja kaikki yhden kuukauden sairaskuluja plus tietenkin lääkkeet. Minä kantaväestöön kuuluvana maksan ne itse omasta pienestä kukkarostani.
Tuo ohi katsominenhan on yleismaailmallinen ominaisuus olemmehan samaa heimoa kaikkialla maailmassa vain aikojen alussa ilmaston myötä erilaistuttu. Kaikilla on ylpeytensä niin meillä kantaväestöllä kuin tänne tulevilla siirtolaisilla, mutta on myös meitä kuin myös heitäkin, joita tekemättömät työt eivät paina ja sääli, myötätunto ja ylpeys on vieras käsite.
kun katson tahallani, enkä varmana käännä katsettani .... oikein tuijotan... kun kohtaan arabimiehen katseen varsinkin muslimin. Heillehän naisihminen joka katsoo silmiin on joko helppo nakki tai sitten pelottava. Kumpikohan lienen kun kukaan heistä ei ole pysähtynyt juttelemaan. :) Mitä sitten lukevatkaan katseestani, sen tietää vain sisäinen ääneni.
Meillä kaikilla on tapamme katsella maailman menoa. Arabialaiset miehet ovat hyvännäköisiä tosin elämän tavat voivat olla meille sopimattomia.
Katseitakin voi lukea kuin avointa kirjaa ja silloin on mielenkiintoista tuijottaa suoraan vastaantulevan silmiin ja odottaa kumpi luo katseensa ekana maahan ; )
tuijotuksesta,tai suorasta katseesta.Ja se koskee juuri näitä tummia ihmisiä ja heidän katsettaan.Johtuneeko siitä että olen blondi ja kontrasti tumman ja vaalean osalta on huomattava.
Ja sitten on päiviä jolloin en välitä tippaakaan,katsokoon ken haluaa.
Yleensä en tarkkaile ihmisiä kulkiessani ja saatan mennä tuttujenkin ohi heitä näkemättä,tarkoittamatta sitä kuitenkaan.Mietiskelen ja uppoudun omaan maailmaani ja kuljen vaan.
perhe kaupungista ja rouva ihmetteli, kun täällä maalla tuijotetaan ihmisiä.
Ehkä se oli vain uteliaisuutta outoa ihmistä kohtaan, mutta hän koki sen häiritsevänä.
Myönnän kyllä, että täällä etenkin alkuasukkaat tuijottavat totuttua pitempään.
Tämänkin on vähän makukysymys, kukin ottaa katsomisen tavallaan.
Itse pyrin välttämään tuntemattomien "tuijottamista", ohi mennen voivat katseet kyllä
kohdata, mutta en jää seuraamaan katseellani.
Ketään en halveksi vaikka en silmiin katsoisikaan jokaista ohi kulkijaa.
Tuttujen kanssa asia on toinen, silloinhan oikein hakee sitä katsetta, hymyä ja kontaktia.
Haen massasta tuttuja katseita, hymyjä.
Peter oli kaupassa asioimassa. Eräs vanhempi nainen lysähti kassajonossa maahan, suomalaiset jonossa kääntivät katseensa ohi. Peter toimi, etsi katseellaan ulkolaisen miehen, maahanmuuttajan, jonka kanssa he nostivat naisen maasta tuolille istumaan, tuolille jonka turvamies toi, mutta vasta kun Peter pyysi apua.
Kaksi ulkolaista auttamassa suomalaista vanhusta.
nyt on ulkolaisen velvollisuus. Palvella. :)
Olisikos se kuitenkin avoimutta ja inhimillisyyttä joka meiltä suomalaisilta joskus unohtuu. Oma Peterjeni on aivan ihana paijaaja. Auttaminen ei ole hänelle velvollisuutta vaan molemmille iloa tuottavaa huomaavaisuutta.
voi olla myös korrektiutta, ei haluta tunkea toisen "reviirille". Tuijottaminen ei ainakaan ole kovin kohteliasta?
Itsestäni olen huomannut että silloinkun en ole seurallisella tuulella, katson mieluummin horisonttiin kuin vastaantulijaan, jos hän on tuiki tuntematon.Haluan olla rauhassa.
Kun sitten olen hyvällä päällä tulee tutkailtua vastaantulijan ilmeitä ja kasvonpiirteitä.
Vetäydyn itsekin joskus kuoreeni rapu kun olen ja silloin suljen vastaantulevat ohi katseestani. Haluan olla rauhassa, tuntematon, vaikeati lähestyttävissä. Onneksi se ei hallitse elämääni vaan on pieni osa luonnettani.
tunnu tutulta, koska katselen vastaantulijoita. Melkein joka ikinen heistä saa mielikuvitukseni liikkeelle ainakin hetkiseksi.
Hieman erakkoluonteena tunnustan kuitenkin että se ottaa joskus voimille ja vaatii patterien latausta yksinäisyydessä.
Matkustellessani maailmalla nautin terassien antamasta laillisesta tirkistelystä ja seuraan innolla ohikulkevia heidän eleitään, ilmeitään, vaatetustaan ja nautin näkemästäni. Sama pätee tietenkin kirkonkylän terassilla lämpimänä kesäpäivänä sillä sinnehän tullaan nayttäytymään ja tiirailemaan toinen toisiamme ; )
Jos lähden ajatuksissani liikkeelle, olen ajatuksissani enkä huomaa edes tuttuja saati tuntemattomia. Voin kait silloin jopa katsoa ohi koska johonkin sen katseen aina suuntaan.
Toisinaan taas katselen ihmisiä ihan mielenkiinnolla, enkä todellakaan ohi vaan suoraan.
Joskus on kiire kulkiessani jonnekin määrätyksi ajaksi ja silloin en kerkiä pysähtymään, vaikka sivusilmällä näkisin jonkun hakevana katselevan ympärilleen.
Joskus olen hyvällä tuulella ja naureskelen päässäni pyöriville asioille ja kun joku ihminen vastaan tullessaan katsoo pitkään huomaan ettei hymyillen saa kulkea ja väännä naamani peruslukemille väkisin ja luulen että se saa ihmiset tuijottamaan lisää, kun mutristelen suutani etten hymyilisi.
Tapasin eilen keskellä liikennevaloristeyksen keskikorokkeella ihmisen, lähimmäisen, vaihdoimme kuulumisiamme, kerroin omani ja siinä samassa hän kaappasi minut halaukseen ja rukoili. Emme katsoneet ohi vaan suoraat toisiamme silmiin.
Hyviä hetkiä, ne on tarpeellisia ja niistä kannattaa pitää kiinni.
Toisinaan on tilanteita jolloin ei todellakaan katsota ohi.
toivottavasti tänään jaksan jo hiukan paremmin kuin eilen...toipumisvaiheesi on pitkä...Jaksamista siis edellen...
Kanssasi samaa mieltä, emme voi poistaa rasmia vain puhumalla ja kirjoittamalla siitä..Täällä Stadissa kun tuo maahanmuuttajien isompi buumi ehkä ajoittui tuonne -90 luvulle ja siihen alkuun. Nooh, täällä jo ihmiset tottuneet kaikenlaisiin kansalaisuuksiin ehkä paremmin kuin pienimmillä paikkakunnila...missä tämä muutoprosessi tulee vasta nyt sitä mukaa kuin uusia maahanmuutajia sapuuu Suomeen...kaikkiako kun ei tänne Stadiinkaan sijoiteta;)) Nooh, itse asuimme tuolloin Itä-Helsingissä eli Vuosaaressa...siellä oli silloin ehkä jo noin 40 eri kansalaisuutta ja asukasluku nousi tuonne n.40.000 asukkaaseen koska tämä vanha lähiö alue myös kovalla kiirellä rakennetttiin aivan uuteen uskoon...
Eilen itse kun kävin Itäkeskuksen uimahallissa pitkään aikaan...siellä uimahallissa sit vastaani tuli muslmiäiti täsissä pukeissa mutta, hänen suloinen pikkutyttönsä oli uima-asussa...Nooh...enpä minä voinut mutsina muuta kuin hymyillä tälle innokkaalle pikkutytölle...kova kiire altaaseen...ja hänen äitinsä kipitti perässä, pyyhe kainalossa..Tietäen jotain edes jotain muslmikulttuurista, en paljon...minua ei ihmetyttänyt itseäni tämä miksi tällä äidillä oli vaatteet päällä...Tuo kohtaaminen sitten: Kun minua itseäni hymyilytti myös tuon minulle täysin tuntemattoman äidin kasvoille nousi hymy...Ei sanoja, ei yhteistäkieltä...tilanne oli vaan oli minä ymmärsin häntä äitinä...itsekin kun olen ollut tosi vilkkaan pikku kundin mutsi...
Näin se menee...muutos lähtee myös meistä jokaisesta itsestämme...
Kiitos sinulle hyvän aiheen nostamisesta keskusteeluun...aihe on tarpeellinen Suomalainen yhteiskunta muuttuu....ja tehkäämme siitä kaikille hyvä..asua ja olla.
tsau: Friidu
vitsi toivotin itselleni..sössö mikä sössö..;))
Korjaus tuohon alkuun...
tsau: Friidu
Tänään voin hyvin ja tunnen olevani mukana menossa ; ) En ole tyyppiä, joka valittaa ja kitisee, pois se minusta. Iltapäivällä lähden lenkille joka on about 5 -6 kilometria, kävelemme verkalleen.
Meillä Korvessa on nykyisin noin 48000 asukasta (jos en pahasti väärin muista). Työttömyysaste on korkea ja nuoret jättävät paikkakunnan ja lähtevät pois suurempiin cityihin jatko opiskelemaan tai valmistuttuaan paikallisisista oppilaitoksista. Arjen katukuvaa värjää voimakkaasti maahanmuuttajat ja eläkeläiset. Onhan meillä nuorisoakin ja opiskelijoita, mutta kuten jo sanoin he suuntaavat pois täältä heti valmistuttuaan. Esikoisenikin opiskelee/työskentelee siellä Hesassa ja Peterin tytär muuttaa pian keskiseen Suomeen. Kuopukseni hakee armeijan jälkeen jatkamaan opintojaan muualle paikkakunta on vielä auki.
Integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan on onnistunut mm. kiinalaisilla, vietnamilaisilla, Jugoslavian eri alueilta tulleilla sekä yritteliäillä Irani- ja Irakilaisilla. Yrittäjyys on keskittynyt siten, että meillä on hyvä tarjonta mm. kiinalainen ravintola, pizzerioista ja kebabravintoloista. Vietnamilaiset ovat kaupustelijoita ja heillä on kojukauppoja toreilla ja markkinoilla. Hyvä niin ne pärjäävät, jotka yrittävät tulla toimeen omillaan ja samalla sulautuvat kantaväestöön.
Entisenä yrittäjänä tiedän myös yritystukijärjestelmän vahvat ja heikot kohdat. Kun yksi yksi yritys putoaa pois kilpailun töhinasta, nousee oitis uusia tilalle. Kera auttaa, mutta sehän onkin riskirahasto.
Toivon tämän ketjun pysyvän asiassa silloin meillä on edellytys keskustella rakentavasti mm. maahanmuutto ongelmista ilman sarvia ja hampaita.
Hui kauhistus olin jo varma, että aloitukseni oli heitetty rasistisena bittitaivaaseen. Onneksi se oli vaan vajonnut alalukemiin ; )
No, tietämättömyyden vyyhti alkaa irrota ihmisten silmistä ja he uskaltavat katsoa suoraan silmiin ja tosiaisoihin. Seitsemän uutiset kertoivat sen, jonka olen jo kauan tiennyt, mutta asiasta kolmanteen. Olimme Peterjen kanssa pubissa ja kivaa oli. Ei sitä jaksa maata sairaana saati toipilaana ja kipuja valitella ei, pitää elää ja nauttia elämästä, ihanista live kontakteista ja mielenkiintoisista keskusteluista, joita tänäänkin kohdallemme sattui ja miksi ei sattuisi olemmehan aika erikoinen peri, minä ja Peter Panje.
Tuntuu tutulta. Mun mielestä on mielenkiintoista katsoa se pieni hetki vastaantulevaa. Kaikki katsovat, jotkut kauempaa, jolloin kohdatessa ei sitten enää 'tarvitse'.
Dekoltee juttuja tietenkin katson, ne kun on katsottavaksi oikein laitettu.
Kokeilin eilen tavaratalossa tätä katseen teoriaa. Kun katsoin suoraan suomalaiseen ikäiseeni naiseen sain omituisen silmien valkuaisten muljahduksen takaisin, siirryin vanhempiin miehiin ja sain iloisia silmäyksiä takasin, ulkolaiset olivat keskivertoina iloisemman oloisia kohdatessaan katseeni.
Tykkään itse sooloilla ja nauttin dekoltee-jutskoista. En tietenkään ole sotkeutunut jatkuvasti sen harhaan vaan olen myös normaali suomalainen jurrikka, joka katsoo maahan eikä välitä ottaa katsekontakteja nimenomaan kun on sillä päällä ; )