Meidän 10-vuotiaalla kissaneidillä on pikkuhiljaa alkanut tulla pieniä ihmeellisyyksiä kävelytyyliin, ja kysynkin mielipidettänne mitä pitäisi tehdä.. Välillä se ontuu (eniten sillon kun nousee nukkumasta) hieman oikeaa jalkaansa, mutta yleensä sitä ei juuri edes huomaa. Se ei arista jalkaa kun puristelen, eikä se ole turvonnut tai mitään, eli ei siellä ainakaan mitään murtumia kai ole. Ja sitten, en tiedä liittyykö tämä mitenkään tähän ja kuvittelenko koko jutun, mutta näyttää niinkuin se olisi viime aikoina (viime vuosina) alkanut kävelemään silleen jalkaterät ulospäin harottaen, silleen jätkämäisesti! Tuli vain kauhea ajatus mieleen, että ei kai sillä ole joku lonkkavika?
Tiedän, lääkärihän se näihin kysymyksiin vastaisi, mutta kissani on ruennut pelkäämään kuollakseen eläinlääkäriä nyt vanhemmiten, se hyökkää raivona kiinni muutamassa minuutissa kun lääkäri alkaa kopeloida. Siksi mietin, että jos tuo ei olisi mitään vakavaa, niin en turhaan kiusaisi kissaa viemällä sitä lääkäriin. Mutta toisaalta tietenkin vien jos tulen siihen tulokseen että kissani yhtään kärsii ja sille olisi jotain tehtävissä. Mitä olette mieltä? Vielä sen verran, että kissa on ihan sisäkissa näin talvisin, kesällä käydään toisella puolen Suomea mökkeilemässä jossa kissa on vapaana (viimeksi käytiin pari kuukautta sitten). Ja kissani on myös suht lihava, se alkoi paisua kun muutettiin n. kolme vuotta sitten ja siitä tuli lähes täysin sisäkissa, ja olen viimeiset pari vuotta ostanut sille enimmäkseen Hill'sin light-ruokaa ja sitäkin säännöstellyt, mutta ei näytä paljon auttavan.. :(
Jaloissa/lonkissa vikaa?
10
5416
Vastaukset
- miau-
Sinuna soittaisin eläinlääkärille, lääkäri osaa kissaa näkemättäkin arvioida tulisiko eläinlääkärikäynti tarpeeseen. Koska kyseessä ei vielä ole kovin vanha kissa, tuo kuulostaa kyllä oudolta. Suosittelen selvittämään asiaa ennen kuin tilanne menee pahemmaksi, vanhemmiten vaiva saattaa oikeasti pahentua.
- sinicat
on 10-vuotias kollipoika, joka alkoi ontumaan vuosi sitten. Takajalkaa ontui, ja vein lääkäriin. Otettiin röntgenkuvat joissa näkyi että selkärangan kaksi viimeistä nikamaa on yhteen painuneet, näistä aiheutui tuo ontuminen. Kipulääkkeen anto alkoi silloin. Nyt syksyllä ontuminen paheni ja aivan kuin petti alta välillä vasen takajalka. Taas lääkäriin, uudet kuvat. Näissä kuvissa selvisi että kissallani oli molemmissa takajaloissa polvissa nivelrikot ja vasemman takajalan kintereessä myös. Leikata ei tälläistä voi, joten kipulääke jokapäiväiseksi ja sitten vein kissani neljä kertaa viikon välein lääkärin luo pistokselle. Pistoksena annettiin lääkettä joka vaikuttaa niveliin. Ihmisellekin annetaan esim. polven nivelrikkoon ns. kukonhelttauute-pistoksia, tämä samantapaista. Ne on mielestäni auttaneet, kissani on virkeämpi ja liikkuvaisempi eikä enää mene piiloon nukkumaan niinkuin aiemmin. Lääkäri kovin ihmetteli miten vuodessa voi tuollaiset muutokset tulla.... seniori poika on muttei vielä vanhus...katsotaan miten kauan pärjäilee.
- Sissin äiti
Kiitos vastauksista, hui kun säikähdin tuota nikamien yhteenpainumista ja nivelrikkoa! Kamalaa.. Toivottavasti kissasi voi nyt hyvin ja lääkkeet tepsii niin että se voi viettää vielä vuosia kissanpäiviä! Minä seuraan vielä hetken tuota meidän Sissin kävelyä, kun nytkin näyttää että se ei ontuisi, mutta vien kyllä lääkäriin jos se ontuminen jatkuu! Hirvittää vaan se lääkäriin meno kun tuo on siellä niin peloissaan ja hyökkää taatusti taas lääkärin kimppuun.. Voinkohan sanella ehdot että rauhottavat tuon ennen kuin alkavat kopeloimaan ja tutkimaan.. Jos ne röntgenitkin kuitenkin pitää ottaa, niin samahan se olisi heti rauhottaa (minut voisivat samalla rauhottaa, alan yleensä välittömästi itkemään kun vien Sissin lääkäriin enkä tiedä onko jotain vakavaa..!)..
Tämä kissan "äitiys" on niin ristiriitaista, suurimman osan ajasta on niin onnellinen ja iloinen että saa elää tuollaisen kanssa, ja toisaalta välillä tulee näitä isoja huolia kun ei tiedä mikä kissalla on ja mikä olisi sille parasta ja ihan ahdistaa.. - ollutjoo
Sissin äiti kirjoitti:
Kiitos vastauksista, hui kun säikähdin tuota nikamien yhteenpainumista ja nivelrikkoa! Kamalaa.. Toivottavasti kissasi voi nyt hyvin ja lääkkeet tepsii niin että se voi viettää vielä vuosia kissanpäiviä! Minä seuraan vielä hetken tuota meidän Sissin kävelyä, kun nytkin näyttää että se ei ontuisi, mutta vien kyllä lääkäriin jos se ontuminen jatkuu! Hirvittää vaan se lääkäriin meno kun tuo on siellä niin peloissaan ja hyökkää taatusti taas lääkärin kimppuun.. Voinkohan sanella ehdot että rauhottavat tuon ennen kuin alkavat kopeloimaan ja tutkimaan.. Jos ne röntgenitkin kuitenkin pitää ottaa, niin samahan se olisi heti rauhottaa (minut voisivat samalla rauhottaa, alan yleensä välittömästi itkemään kun vien Sissin lääkäriin enkä tiedä onko jotain vakavaa..!)..
Tämä kissan "äitiys" on niin ristiriitaista, suurimman osan ajasta on niin onnellinen ja iloinen että saa elää tuollaisen kanssa, ja toisaalta välillä tulee näitä isoja huolia kun ei tiedä mikä kissalla on ja mikä olisi sille parasta ja ihan ahdistaa..ja odottamalla se vain pahenee, pistohoito muutenkin ainoastaan hidastaa taudin etenemistä, rikko ei parane.
- kissanomistaja myös
Mä olen ostanu mun kissalle lemmikkieläinkaupasta (joistain apteekeista löytyy myös) Seraquin -nimistä ravinnelisää ja se on kyllä vähän auttanu eli ei ole enää ihan niin kipeä. Kissa hyppää kyllä ja kävelee mutta pitää toista jalkaa aina suorana kun on makuulla.
- Sissin äiti
Vastaan tähän omaan viestiini ihan siksi jos joku samassa tilanteessa oleva lukee ja ottaa opikseen. Lääkärissä on käyty, ja nivelrikkohan sieltä oikeasta lonkasta löytyi, ja vasemmassakin oli alkavaa. Monilla kissoilla on nivelrikkoa, ja se, että kissa ontuu, on jo aika paha. Lihavuus pahentaa rikkoa hirveästi ja kaikista tärkein hoito meidänkin Sissillä on LAIHDUTUS. Lisäksi kaksi kertaa päivässä kuusi viikkoa ravintolisää (joka auttaa niveliä), jonkä jälkeen annosta vähennetään. Loppuelämä tulehduskipulääkettä, jonka saa vissiin jossain vaiheessa pitkäkestoisena piikkinä, tällä hetkellä annan nesteenä joka päivä. Kipu säteilee lonkasta vähän joka puolelle, ja kissalla on ollut ties kuinka kauan jalka ja selkä kipeä, se vain ei osaa sanoa sitä, tuosta ontumisesta vasta huomasin. Toki pitäisi osata lukea muitakin merkkejä, joita näin jälkeenpäin vasta tajuaa.. Sissi on ehkä ollut vähän alakuloinen ja enemmän vain maannut kuin ennen, mutta luulin että se on vain iän tuomaa rauhallisuutta. Tosi paha mieli että olen päästänyt tilanteen näin pitkälle. Olen koittanut syöttää sille pari vuotta light-ruokia, mutta en tiennyt että ne eivät ole laihdutusruokia, vaan hyvää painoa ylläpitäviä. Lääkäriltä saa varsinaista laihdutusruokaa, ja sen lisäksi ei saa syöttää MITÄÄN, ei herkkunappeja, ei kalaa, ei kermaa. Luulisin kuitenkin että kun tavoitepaino on saavutettu, saa kai sitä sillontällön, esim pari kertaa kuussa, jotain herkkua antaa?
Nivelrikkoa ei voi parantaa, se on ja pysyy. Siitä syystä on hyvin tärkeää huolehtia koko kissan elämän ajan monipuolisesta ruuasta ja ehkäistä lihavuus, ettei koko tautia tulisi. Mikäli oireita kuitenkin tulee, niihin on suhtauduttava vakavasti ja tutkituttaa tilanne lääkärissä! Ilmeisesti mikäli Sissi laihtuu tavoitepainoonsa ja pysyy siinä, mikäli annan sille kipulääkettä sekä syötän niveliä vahvistavaa ravintolisää sen loppuelämän, Sissin elämä normalisoituu ihan ookooksi (mitä nyt pakkosyötän sille päivittäin noita lääkelitkuja), eikä tuo nivelrikko vaivaa sitä. Se on tosi lohduttavaa ja kannustavaa, en mitään muuta toivo enempää kuin että saisin "korvattua" Sissille aiheuttamani kärsimykset. Jospa se tästä :)- kissat
Kissallani on myös nivelrikko. Ilmenee juuri onttumisena ja hyppy vaikeutena.
Eläinlääkäriasemilla on myös nivellilletukevia ruokia esim. SPECIFIC Skin & Joint Support. Kolmen kilon pussi noin. 27€ ja pussi on tosi riittävä. Ruassa on niveliätukevia vitamiineja ja omega 3:ta. Meilläkin kaksi kissaa syö siitä noin kuukauden, toki saavat muutakin ruokaa.
Edellä mainittua ruokaa todellakin kannattaa kokeilla! - sinicat
kissat kirjoitti:
Kissallani on myös nivelrikko. Ilmenee juuri onttumisena ja hyppy vaikeutena.
Eläinlääkäriasemilla on myös nivellilletukevia ruokia esim. SPECIFIC Skin & Joint Support. Kolmen kilon pussi noin. 27€ ja pussi on tosi riittävä. Ruassa on niveliätukevia vitamiineja ja omega 3:ta. Meilläkin kaksi kissaa syö siitä noin kuukauden, toki saavat muutakin ruokaa.
Edellä mainittua ruokaa todellakin kannattaa kokeilla!Kerroin tuolla aiemmin 10-vuotiaasta kollistani jolla nivelrikko... sen verran vielä että Mara-katti on saanut myös noita Specifixin raksuja, vaan kun herralle ei ne kelpaa. Lihava tämä kissa ei ole, toisin kuin veljensä, ja tosi liikkuvainen ja aktiivinen kissa on ollut aina. Nuo pistokset ei tosiaan koskaan paranna nivelrikkoa eikä mikään muukaan lääke. Rikko on ja pysyy loppuelämän. Ainut apu on kipulääkitys ja nuo pistokset on mielestäni auttaneet jonkun verran koskapa nyt Mara juoksentelee välillä kilpaa veljensä kanssa. Tuota se ei tehnyt pitkään aikaan ennen noita pistoksia.
Kissa, kuten varmaan koirakin, osaa peitellä kipuaan tosi pitkään. On vaikeaa huomata kipuja ja vaivoja ennenkuin ne ovat jo melkoisen pahoja. Emme saa syyttää itseämme huomaamattomuudesta, (tosin itsekin olen niin tehnyt) sillä varmaan me kaikki kissan kanssa elävät hoidamme ja rakastamme karvaisia kakaroitamme :) On ne niin ihania!!!
- EskoAho
"Olen koittanut syöttää sille pari vuotta light-ruokia, mutta en tiennyt että ne eivät ole laihdutusruokia, vaan hyvää painoa ylläpitäviä." :D :D :D
Koska vähä-älyiset ihmiset lisääntyvät viisaampia nopeammin, voimme nähdä tämän kaltaista idiotismia tulevaisuudessa yhä enemmän. Sääliksi käy eläimiä jotka joutuvat tällaisten ihmisten vastuulla elämään. Lemmikit pitäisi tästä syystä mielestäni kieltää kokonaan.- Anonyymi
Kyllä minä niin mieleni pahoitin… Kannattaa käydä
pääkoppaa tutkituttamassa kun kerkee.Suosittelen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185