Hyvä kannettava minulle...

Katjjaa-

Saan luultavasti syntymäpäivälahjaksi vähän ennen helmikuun puoltaväliä kannettavan. Käytän konetta lähinnä musiikin kuunteluun, netissä surffailuun, leffojen katseluun, tiedon hakemiseen sekä joidenkin pelien pelaamiseen. Säilytän myös koneella todella paljon kuvia ja musiikkia, siis tuhansia kuvia ja parituhatta biisiä löytyy myös ja lisää tulee aina kun tulee ostettua jokin levy tai jos kaveri lähettää hyvän biisin. Myöskin koulutöitä teen koneella jonkin verran. Olen 15v, eli ensi vuonna menen lukioon, ja luulisin että sieläkin tulee konetta tarvitsemaan koulutöissä.

Tarvitsen siis hyvän kannettavan joka toimii, on tarpeeksi tehokas, eikä hidas. Näytön pitäisi myös mielellään olla kohtalaisen kokoinen, koska elokuvia ei ole kiva katsella ihan pieneltä näytöltä. Kuljettaisin kannettavaa luultavasti vain mökille ja jos menen yöksi kaverille tai sukulaisille. Kannettavan pitäisi myös olla kohtuuhintainen, en tarkoita että halvin mahdollinen, mutta ei myöskään kallein mitä saa.

Eli osaisiko kukaan sanoa minulle sopivaa kannettavaa? Menen kyllä tässä jossain vaiheessa myös johonkin liikkeeseen kyselemään kannettavista, mutta olisi varmaan hyvä jos edes jotain tietäisin etukäteen.

Kiitos kaikille jotka viitsivät neuvoa minua =)

4

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksi ehdotus

      Ostopaikan saat valita ihan itse, tuolla voit tarkistella.
      Tekniikka on huippua.
      Hinta ei paha.
      Ja Asukset Intelin alustalla on hyviä.
      http://www.tietokonekauppa.fi/tuotetiedot.php?koodi=22571

    • Pelittääja ei pelitä

      Kritikkiä,koneen ostossa.Ja kuka maksaa koneen?.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      45
      950
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe