Hienoa luontoa ja hienoja ihmisiä

On toki pallollamme olemassa joitain paikkoja, joissa luonnon ystävä (kuten minä) viihtyisi. Nyt puhutaan alueista, joissa mielipuolisen ja ahneen ihmisporsaan ylivalta on heikkoa. Siellä asuu fiksuja ihmisiä. Puhutaan vaikkapa Alaskan eteläpuolella olevasta Kodiakin saaresta.

Suomen pinta-ala on 338 424 neliökilometriä. Kodiakin saaren pinta-ala on 8975 neliökilometriä ja siellä asustelee (ympärillä olevat saaret huomioiden) noin 3500 kodiakin karhua. Kodiakin karhu on massiivinen (jopa yli 1000 kg) ja aivan ylivertaisen hieno, ylevä luontokappale. Tästä pienellä laskutoimituksella saadaan, jotta Suomessa voisi Kodiakin saaren karhutiheyteen verrattuna olla jopa 130 000 karhua.

Mikä sitten mättää?

Heh heh, no pelkurikuraperseapinan ja ahneen ihmisporsaan hysteria.

Kodiakin saarella ei turhaa panikoida. Siellä muutama petojen raatelemaksi joutunut ihminen ei hirveästi hetkauta. Sitä sattuu, kuten sattuu vaikkapa liikenneonnettomuuksiakin. Ihmiset tuolla ovat erittäin fiksuja, suhteellisuudentajun säilyttäneitä erämaassa kulkijoita. Tätä ei voi verratakaan Suomen tilanteeseen. Täällä kännipäiset hysteerikot vain meuhkaavat rapuloissaan petoja pelkäen.

Kodiakin saarella tosiaan asustelee ihmisiä ja ihmisten suhteellinen lukumäärä petoihin verrattuna on häviävän pieni verrattuna Suomeen. Silti itku ja parku petojen määrästä on Suomessa ylivertaisen suurta verrattuna Kodiakin saaren luontoa kunnioittaviin ihmisiin. Miksiköhän täällä velliperseet vaikeroivat? Noh, tähän yritän antaa vastausta Susianalyysissani.

Voin antaa ajankohtaista lisätietoa Kodiakin saaren tilanteesta, jos joku sitä minulta erikseen pyytää. Olen taas pikkuisen kiireinen.

18

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ekopost

      joo mutta siellä on kalastus ja ravun pyynti ihmisten elinkeinona.ei vaikkapa porotalous jossa maksajaksi joutuu yksityinenhenkilö. ja aivan vakavissasiko väität ,että jos siellä karhu tappaa ihmisen,niin siittä ei nouse hälyä eikä omaiset sure,vaan tanssien ja laulajen vievät poloisen hautaan,kyllä kuule joutuu sielläkin karhu kiväärin kiikarin ristikkoon,jos sen tekee.te analyytikko ette vissiin tajua ,että myös me metsästäjät seuraamme uutisia maailmalta.eikä ne siellä saarella ole mitään petojen ystäviä,niin kuin annat ymmärtää.zurutta ampuvat jos tulevat liian lähelle kyliä ja ihmisiä.ps. myös lukenut kyseisestä saaresta

      • usein sanonut, mitä mieltä olen irrallaan olevista poroista. Ne joutaisivat ilman muuta susien raatelemiksi. Pitäisivät poropaimenet karjansa aidatulla alueella. Lisäksi valtion massiivisista petokorvauksista tulisi luopua.

        En minä väitä, etteikö kuolemaa siellä surtaisi ihan samalla lailla kuin täälläkin. Turha hysteria petojen osalta vain on pientä Suomeen verrattuna. Toki Kodiakin saarellakin jollain lailla rajoitetaan karhukantaa. Vuosittain siellä metsästetään noin 180 kodiakin karhua. Erona Suomeen on mm se, jotta täällä räkä poskella rehvastellaan kaadetun karhun ympärillä hätäpaskan hajuisen hien valuessa samalla selkärankaa pitkin. Kodiakin saarella taas lähinnä kyynel silmässä ammutaan noita hirmuisia ja yleviä petoja.


      • ekopost
        Susianalyytikko kirjoitti:

        usein sanonut, mitä mieltä olen irrallaan olevista poroista. Ne joutaisivat ilman muuta susien raatelemiksi. Pitäisivät poropaimenet karjansa aidatulla alueella. Lisäksi valtion massiivisista petokorvauksista tulisi luopua.

        En minä väitä, etteikö kuolemaa siellä surtaisi ihan samalla lailla kuin täälläkin. Turha hysteria petojen osalta vain on pientä Suomeen verrattuna. Toki Kodiakin saarellakin jollain lailla rajoitetaan karhukantaa. Vuosittain siellä metsästetään noin 180 kodiakin karhua. Erona Suomeen on mm se, jotta täällä räkä poskella rehvastellaan kaadetun karhun ympärillä hätäpaskan hajuisen hien valuessa samalla selkärankaa pitkin. Kodiakin saarella taas lähinnä kyynel silmässä ammutaan noita hirmuisia ja yleviä petoja.

        kirjoitat:pitäisivät poropaimenet poronsa aitauksessa!kuinka paljon siittä koituisi luonnolle haittaa? kyllä ihmiset saavat syödä tarpeeksi navetta lihaa. valtion tulisi nostaa enneminkin petokorvausta.kirjoitat myös ,että saarelaiset ampuvat kyynel silmissä ylväitä petoja,taas puhuit ristiin,kun ekana mainitsit että elävät sopu soinnussa karhujen kanssa,niin nyt jo ampuvat niitä.koeta jo päättää mitä tekevät? sillä minä kyllä tiedän mitä ne tekevät ja kuinka suuret karhupeijaiset pitävät


    • Urho_Jägermeister

      Minun on hyvin hankala päättää miten viesteihisi tulisi suhtautua. Tapasi kirjoittaa on hyvin loukkaava ja suorastaan kerjää osakseen asiatonta räksytystä. Räksytys taas laskee palstan kirjoittelun tasoa, kun asialliset viestit hukkuvat roskan sekaan. Tunnut myös usein jankuttavan samoja asioita. Siitä tosin on syytetty minuakin. Kääntöpuolella sitten on se, että tekstisi ovat ajoittaisesta yksitoikkoisuudestaan huolimatta usein hauskoja. Monesti niissä on myös viljalti asiallista sisältöä, joka varmaankin välittyisi paremmin toisella tyylillä esitettynä.

      Ps. Harjoittamasi kirjoitustyyli on kyllä kirjoittajalle hyvin viihdyttävä ja palkitseva. Sen tiedän operoituani samantapaisella tyylillä joskus itsekin.

      • poropaimenten ja muiden tolleroitten suorittama salametsästys vaan on niin raukkamaista. Näille pallinaamoille on turha yrittää järkevästi puhua. Sama kuin lausuisi runoja muurahaiselle.


      • ekopost
        Susianalyytikko kirjoitti:

        poropaimenten ja muiden tolleroitten suorittama salametsästys vaan on niin raukkamaista. Näille pallinaamoille on turha yrittää järkevästi puhua. Sama kuin lausuisi runoja muurahaiselle.

        mikä sinä olet muuten arvostelemaan toisten ihmisten ammattia,niin kuin poromiehiä.10 viime vuoden aikana salakaadetuista pedoista 98% on muun ammatti ryhmän tekimiä,kuin poromiehet.eli 2% ja sinä yleistät koko ammattikunnan.voisiko sanoa että yksi juoppo opettaja,niinkaikki oletta viinan orjia


    • Harry Callahan

      Teremenoa Kodiakin saarelle..

      • muuttaisinkin, niin kyllähän se netti kuiteskin toimii sielläkin. Voitaisiin jatkaa tätä keskustelua ongelmitta ja saisittepahan ainakin ajankohtaista tietoa paikan päältä.


      • muurin sisältä
        Susianalyytikko kirjoitti:

        muuttaisinkin, niin kyllähän se netti kuiteskin toimii sielläkin. Voitaisiin jatkaa tätä keskustelua ongelmitta ja saisittepahan ainakin ajankohtaista tietoa paikan päältä.

        Päästetä noin vain ilman saattajaa lähtemään.
        Kodiakille meno on vielä vaikeampaa...


      • verkkahousumies
        Susianalyytikko kirjoitti:

        muuttaisinkin, niin kyllähän se netti kuiteskin toimii sielläkin. Voitaisiin jatkaa tätä keskustelua ongelmitta ja saisittepahan ainakin ajankohtaista tietoa paikan päältä.

        paljon helpompaa kirjoittaa luonnosta jostain helsingin keskustan yksiöstä.katsella telkkarista dokumentteja ja kuvitella olevansa luonnon asiantuntija.


      • niin varmaan
        Susianalyytikko kirjoitti:

        muuttaisinkin, niin kyllähän se netti kuiteskin toimii sielläkin. Voitaisiin jatkaa tätä keskustelua ongelmitta ja saisittepahan ainakin ajankohtaista tietoa paikan päältä.

        keräyksellä saadaan sulle menolippu karhunsyötiksi


      • hoidontarvetta
        Susianalyytikko kirjoitti:

        muuttaisinkin, niin kyllähän se netti kuiteskin toimii sielläkin. Voitaisiin jatkaa tätä keskustelua ongelmitta ja saisittepahan ainakin ajankohtaista tietoa paikan päältä.

        karhumiehen kopio onko ihmisten kanssa eläminen ja sivilisaatio sinunkin vihollisesi.Nettiriippuvuutesi antaa ymmärtää ettei sinulla ole muita ihmisiä ympärilläsi kuin bittiavaruudesta löytämäsi kontaktit.


      • fotopicture
        hoidontarvetta kirjoitti:

        karhumiehen kopio onko ihmisten kanssa eläminen ja sivilisaatio sinunkin vihollisesi.Nettiriippuvuutesi antaa ymmärtää ettei sinulla ole muita ihmisiä ympärilläsi kuin bittiavaruudesta löytämäsi kontaktit.

        http://www.kodiakguideservice.com/gallerykodiak/index.htm


      • roskapostista
        hoidontarvetta kirjoitti:

        karhumiehen kopio onko ihmisten kanssa eläminen ja sivilisaatio sinunkin vihollisesi.Nettiriippuvuutesi antaa ymmärtää ettei sinulla ole muita ihmisiä ympärilläsi kuin bittiavaruudesta löytämäsi kontaktit.

        taisi tekstit kolahtaa olemattomaan otsalohkoon.


      • naureskelija

    • Hunting!!!!

      If bear hunting is your passion, Kodiak Guide Service also offers brown bear hunting , black bear hunts and grizzly bear hunts in the Alaskan peninsula. Seasons differ from the bear season on Kodiak. If you can imagine it, we can pretty much make it happen. Contact us today for references and pricing.

      http://www.kodiakguideservice.com/kodiakhunts/kodiakBearHuntsAlaska.html

    • paskaakin

      paskan kirjoittamisesta tällä palstalla.

      • mutta eipä tämä

        anaalilyyli sitä helpolla saa. äiti ei anna rahaa meiltä ostaa, eikä "muurin takaa" poiskaan pääse.
        tietsikka sillä on siksi, ettei aina ehdi syömään muiden hoidokkien housuista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      253
      8118
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      269
      5318
    3. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1835
    4. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      76
      1760
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      187
      1308
    6. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      76
      1271
    7. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1157
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      214
      1020
    9. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      131
      1007
    10. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      104
      955
    Aihe