Kiitos ja anteeksi....

...Noilla sanoilla päätti esiintymisensä kansantaiteilija Jaakko Teppo. Armoitettu humoristi ja riimittelijä.

Noihin sanoihin haluan myös minä päättää lyhyen vierailuni täällä. Näillä runopalstoilla on paljon hienoja ja tunteikkaita runoja ja runoilijoita.

Tämä ei kuitenkaan ole minun paikkani.
Tänne tulin, koska halusin tavoittaa jokin aika sitten kadottamani ystävän, jota tulin kai loukanneeksi tahtomattani yhdellä harkitsemattomalla, väärin rakennetulla ja -ajoitetulla viestillä.

Kyseessä ei ollut rakkaussuhde, vaan hyvä ystävyys. Syy yhteyden katkeamiseen voi olla joku muukin.
Oli, miten oli ja oli syy mikä tahansa. Olen ystäväni päätöstä kunnioittanut, enkä enempää harmia ole halunnut tuottaa yrittämällä hantä tavoittaa.

Asia on minua painanut ja vaikka en täältä ole voinut häntä tunnistaa, niin tiedän, että olen saanut hänelle sanottua pienen osan siitä, mitä tahdoinkin. Pienen, mutta minulle tärkeän.

Nuo riimini, jotka saattoivat monistakin tuntua henkilökohtaisesti heille tarkoitetuilta olen kuitenkin kätkenyt pieniä "tunnisteita", jotka ovat täsmäsuunnattuja.

Poistun siis foorumilta "kaimani" Jaskan sanoin

" Kiitos ja anteeksi"

Jac_
6400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirjoitat upeita runoja paikkasi on täällä !!! Haikailemassa ystävääsi tai mitä vain.
Pleace , älä mene pois. Ethän.
Mutta jos,,, KIITOS koskettavista runoistasi.

Ps. Stil, I hope so ... you are here a gain.

Äänestä

jättää tämän lehdistötiedotteen antamattakin ja runoja suttaamatta.

Runot, joiden lukuhetkestä kiitokseni.

Äänestä

Pienen hetken viivähdit vierelläin
sain vain kappaleen kanssasi kulkea
mut kannan mukana sanojasi yömmessäin
ikuisuuden kuvaajaas silmissäin

Kasasin oman kuvani sinusta sydämeen
liimasin muistoistain muutaman siivun
lainasin puuttuvat palaset omistain
kokosin ihanan unelman onnestain

Kiittäen ja kumartaen runojen rustaajalle T: yksi lukija

Joskus on aika vain kiittää
ja poistua hiljaa pois
joskus voi anteeksi pyytää
jos aihetta sellaiseen ois

Äänestä

mielestäni on outoa, että joku yritää täällä tavoittaa kadonutta ystävää..
mikset vain soita hänelle ja pyydä anteeksi.
Vielä kamalampaa on minusta tehdä runot niin että joutuisi lukea rivien välistä sitä anteeksi antoa...
kaikesta huolimatta oikein mukavaa jatkoa sinulle olen pitänyt runoistasi:)

Äänestä

runosi ovat kaunista luettavaa, vaikka en ehkä tällaista nimetöntä viestintää hyväksykään. Toivotaan, että viestisi on tavoittanut kohteensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jac_ kirjoitti:

...Noilla sanoilla päätti esiintymisensä kansantaiteilija Jaakko Teppo. Armoitettu humoristi ja riimittelijä.

Noihin sanoihin haluan myös minä päättää lyhyen vierailuni täällä. Näillä runopalstoilla on paljon hienoja ja tunteikkaita runoja ja runoilijoita.

Tämä ei kuitenkaan ole minun paikkani.
Tänne tulin, koska halusin tavoittaa jokin aika sitten kadottamani ystävän, jota tulin kai loukanneeksi tahtomattani yhdellä harkitsemattomalla, väärin rakennetulla ja -ajoitetulla viestillä.

Kyseessä ei ollut rakkaussuhde, vaan hyvä ystävyys. Syy yhteyden katkeamiseen voi olla joku muukin.
Oli, miten oli ja oli syy mikä tahansa. Olen ystäväni päätöstä kunnioittanut, enkä enempää harmia ole halunnut tuottaa yrittämällä hantä tavoittaa.

Asia on minua painanut ja vaikka en täältä ole voinut häntä tunnistaa, niin tiedän, että olen saanut hänelle sanottua pienen osan siitä, mitä tahdoinkin. Pienen, mutta minulle tärkeän.

Nuo riimini, jotka saattoivat monistakin tuntua henkilökohtaisesti heille tarkoitetuilta olen kuitenkin kätkenyt pieniä "tunnisteita", jotka ovat täsmäsuunnattuja.

Poistun siis foorumilta "kaimani" Jaskan sanoin

" Kiitos ja anteeksi"

Jac_

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu