Yhteiskunta on ruma

Vietän paljon aikaa kävellen yksin metsässä ja mietiskelen siellä. Saatan istua puun alla jotain kaksi tuntia ja huomata yhtäkkiä että olenkin nukkunut pitkään.
Tulin juuri äsken pitkältä kävelyltä. Olin kierrellyt metsässä ja ajattelin asioita kaikessa rauhassa keskellä rikkomatonta rauhaa ja hiljaisuutta.
Kun tulin takaisin kotiin, minua alkoi kuvottaa koko elinympäristö, jossa asun. Näin kaikessa muovissa, keinokuidussa, metallissa, betonissa ja asfaltissa jotakin vikaa. Kaikki näytti metsän puhtauden, raikkauden ja aitouden jälkeen valjulta ja rumalta. Ihmiset raahasivat täysiä ostossäkkejä autoihin kaupoista ja kaikki näyttivät happamilta ja tyytymättömiltä. Keneltäkään ei liiennyt minulle yhtään hymyä eikä kukaan katsonut ketään kasvoihin.
Minusta tuntuu kuin jokainen päivä, jonka elän yhteiskunnassamme, koulussa tai kaupungissa myrkyttäisi minua sisältä päin. En voi käsittää miten joku arvostaa enemmän rahaa, materiaa ja kunniaa kuin luontoa, vapautta ja itsekunnioitusta. Haluaisin polttaa kaiken materian mitä omistan ja muuttaa pois kaupungista. Voisin kuvitella eläväni kulkurina jossakin kaukana ihmisistä ja saasteista. En jaksa mennä opiskelemaan ja töihin. Inhoan papereiden täyttämistä, allekirjoittamista, rahan haalimista, töitä ja sosiaalista kanssakäymistä.
Ajatelkaa nyt, elämä on vain pelkkää suorittamista; Ensin mennään esikouluun, sitten ala-asteelle -> yläasteelle -> lukioon tai ammattikouluun -> yliopistoon tai ammattikorkeakouluun -> töihin -> perhe ja lapset -> eläke...
Inhottaa että pitää kokoajan haalia omaisuutta ympärille ja rakentaa ja rakentaa ja rakentaa. Ketä varten me täällä rakennetaan? Loppujen lopuksi emme kuitenkaan osaa nauttia kaikesta keräämästämme materiasta.
Olen myös huomannut, että onnelliset ihmiset tuomitaan hyvin usein. Miten suurin osa ihmisistä suhtautuisi henkilöön, joka tanssisi onnellisena pitkin katuja tai hymyilisi ihan reilusti koko kasvoillaan. Sellaisia ihmisiä jotka näyttävät onnellisuutensa pidetään outoina, poikkeavina ja typerinä.
Minua vituttaa yhteiskunnan normit ja typerät säännöt.

Onko muita jotka tuntevat samoin?
3340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Usko pois, et ole yksin.

Äänestä

Itse toivoisin olevani sopivan rikas. Ei siksi, että rahalla olisi minulle mitään itseisarvoa tai että haluaisin elää ns. luksuselämää. Sopivan suurella pankkitilillä voisin irtautua tästä oravanpyörästä. Ei enää pakollisia opiskeluja, ei pakollisia sosiaalisia kuvioita, ei pakollisia töitä: voisin tietyllä tapaa erakoitua. Silloin ei tarvitsisi stressata opiskelu- tai työasioista ja voisin opiskella asioita omaksi ilokseni enkä jonkin tutkinnon vuoksi. Voisin käyttää kellon ympäri kaiken aikani niin kuin tahtoisin. Juuri stressittömyys ja vapaus olisivat suuria edellytys elämästä nauttimiselle. En halua elää 60 vuotta suorittajan elämää, kun nyt jo 14 vuoden jälkeen ahdistaa.

Mitään ylisuurta rahamäärää en tarvitsisi, koska en tarvitse mitään hienoa ja suurta asuntoa, autoa ollenkaan eikä minulla muutenkaan ole mitään tarvetta haalia turhaa rojua. Keskimäärin tonni/kuukausi tai kenties allekin luultavasti riittäisi oikein hyvin. Enää pitäisi keksiä, miten hankin riittävästi rahaa. Täytyyhän unelmat toteuttaa. Pitkä työura olisi henkinen itsemurha.

Äänestä
  • en tiiä mitä ihmisiä oot nähny, mutta meillä päin ihmiset kyllä hymyilee jos niille hymyilee, harva näyttää happamalta ja tyytymättömältä. Eikä kaikki haali jatkuvasti rikkautta ympärilleen, ja suurin osa osaa kyllä nauttia rahoistaan ja omaisuudestaan. Yleistit aika rajusti.
    Mikä sua estää polttamasta kaikkee omaisuuttasi? Mikä sua estää muuttamasta metikköön elämään ku saastanen elukka? Teepä se kokeeks ja tuu sitte jostai nettikuppilasta (ku siis poltit kans tän konees) kertomaa tuntuuko olo onnelliselta talvipakkasilla jonku nuotion äärellä värjötellessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


--hanna-- kirjoitti:

Vietän paljon aikaa kävellen yksin metsässä ja mietiskelen siellä. Saatan istua puun alla jotain kaksi tuntia ja huomata yhtäkkiä että olenkin nukkunut pitkään.
Tulin juuri äsken pitkältä kävelyltä. Olin kierrellyt metsässä ja ajattelin asioita kaikessa rauhassa keskellä rikkomatonta rauhaa ja hiljaisuutta.
Kun tulin takaisin kotiin, minua alkoi kuvottaa koko elinympäristö, jossa asun. Näin kaikessa muovissa, keinokuidussa, metallissa, betonissa ja asfaltissa jotakin vikaa. Kaikki näytti metsän puhtauden, raikkauden ja aitouden jälkeen valjulta ja rumalta. Ihmiset raahasivat täysiä ostossäkkejä autoihin kaupoista ja kaikki näyttivät happamilta ja tyytymättömiltä. Keneltäkään ei liiennyt minulle yhtään hymyä eikä kukaan katsonut ketään kasvoihin.
Minusta tuntuu kuin jokainen päivä, jonka elän yhteiskunnassamme, koulussa tai kaupungissa myrkyttäisi minua sisältä päin. En voi käsittää miten joku arvostaa enemmän rahaa, materiaa ja kunniaa kuin luontoa, vapautta ja itsekunnioitusta. Haluaisin polttaa kaiken materian mitä omistan ja muuttaa pois kaupungista. Voisin kuvitella eläväni kulkurina jossakin kaukana ihmisistä ja saasteista. En jaksa mennä opiskelemaan ja töihin. Inhoan papereiden täyttämistä, allekirjoittamista, rahan haalimista, töitä ja sosiaalista kanssakäymistä.
Ajatelkaa nyt, elämä on vain pelkkää suorittamista; Ensin mennään esikouluun, sitten ala-asteelle -> yläasteelle -> lukioon tai ammattikouluun -> yliopistoon tai ammattikorkeakouluun -> töihin -> perhe ja lapset -> eläke...
Inhottaa että pitää kokoajan haalia omaisuutta ympärille ja rakentaa ja rakentaa ja rakentaa. Ketä varten me täällä rakennetaan? Loppujen lopuksi emme kuitenkaan osaa nauttia kaikesta keräämästämme materiasta.
Olen myös huomannut, että onnelliset ihmiset tuomitaan hyvin usein. Miten suurin osa ihmisistä suhtautuisi henkilöön, joka tanssisi onnellisena pitkin katuja tai hymyilisi ihan reilusti koko kasvoillaan. Sellaisia ihmisiä jotka näyttävät onnellisuutensa pidetään outoina, poikkeavina ja typerinä.
Minua vituttaa yhteiskunnan normit ja typerät säännöt.

Onko muita jotka tuntevat samoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu