kiperä kysymys?

Kuulun riskiryhmään ja sain sikarokotteen jo marraskuun alussa, siinä ryhmässä, joka päättyy 64 vuotiaisiin. Olen syntynyt marraskuussa 1945 ja vielä tälläkin hetkellä olen 63 vuotias. Kun olin pistettävänä, siellä kävi joku sanomassa rokottajalle, että 1945 on viimeisin syntymävuosi, joka rokotteen saa. No, siinä ei ollut ongelmaa. MUTTA, entäs jos keväällä käydään uusintakierros. Ja samat ryhmät. Ja vaikka keväällä olen vielä 64 vuotias, mutta syntymävuoden mukaan olen 65 vuotias. Silloin kai kuulun riskiryhmään 65- ja risat. Eli niihin, joita ei vielä tällä hetkellä ole rokotettukaan. Jos uusintakierros tulee, olisi oikein, että ryhmäjakoa päivitettäisiin. Esimerkiksi alle 65-vuotisiin ja sitten tämä vielä rokottamaton ryhmä (65) alkaisi vuodesta 66. Silloin järjestys olisi samanlainen kuin nyt.
11198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

TÄH ???

Äänestä

Tuntuu aika pahalta lukea tuota kirjoitustasi, kun meitä on niin paljon vielä, jotka eivät ole edes sitä ensimmäistä rokotetta saaneet eli ei tässä oikein uusintoja ajattee vieä.

Äänestä

se on pahaksi ihmiselle :)

P.s. Eiköhän se rokotusjärjestys mene syntymävuoden mukkaan edelleenkin, sanotaa ikävuosista sitten keväälläkin mitä hyvvään.

Äänestä

ikä mikä on sopiva.

Äänestä

Siitä voit lähteä

Äänestä

... vanha loru entten tentten teelikamentten, eelin keelin klot, viipula vaapula vot. Sen voi kukin tulkita mielensä mukaan. Viipuloita vaan aloittajallekin, jonka toivon löytävän jostakin oikean ongelman.

Äänestä
  • entten tentten...vaan minä ekana..senhän tästä sai kuvan.

    Äänestä

  • se rokotus pitänyt antaa! Niin lapsellisia olette, kuulusitte nyt rokotettaviin ryhmiin, terveet lapset. Enpä ole ikinä tuollaista lorua kuullut, ehkä en sitten koskaan ole ollutkaan lapsi. Te taas olette muuttuneet lapsiksi jälleen! Tiesittekö, että se kielii Alzheimerin taudista!

    Äänestä

  • lapsia olette kirjoitti:

    se rokotus pitänyt antaa! Niin lapsellisia olette, kuulusitte nyt rokotettaviin ryhmiin, terveet lapset. Enpä ole ikinä tuollaista lorua kuullut, ehkä en sitten koskaan ole ollutkaan lapsi. Te taas olette muuttuneet lapsiksi jälleen! Tiesittekö, että se kielii Alzheimerin taudista!

    Vastauksessasi ei ollut päätä, ei hntää, saatika sitä keskivartaloakaan.

    Äänestä

Etkö lue lainkaan lehtiä? Infoa tulee joka tuutista, joten kyllä sinunkin olisi pitänyt huomata, että tämä rokote suojaa myös sen tulevan (jos sitä nyt edes tulee).
Hättäilemällä ei tule kuin kusipäitä penskoja, sanottiin ennenvanhaan. No, siitä asiasta sinun ei kai tarvitse kantaa huolta?

Äänestä
  • Se sikavirus kun on muuntunut sitten keväällä, eikä tämä rokotus enää siihen pure! Rokotetta täytyy päivittää. Tosin se muuntunut virus ei sitten tartu ihan niin hyvin kuin tämä nykyinen, viranomaisten mukaan. Virus iskee keuhkoissa alemmaksi ja on paljon vaarallisempi kuin nykyinen virus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olisi oikein kirjoitti:

Kuulun riskiryhmään ja sain sikarokotteen jo marraskuun alussa, siinä ryhmässä, joka päättyy 64 vuotiaisiin. Olen syntynyt marraskuussa 1945 ja vielä tälläkin hetkellä olen 63 vuotias. Kun olin pistettävänä, siellä kävi joku sanomassa rokottajalle, että 1945 on viimeisin syntymävuosi, joka rokotteen saa. No, siinä ei ollut ongelmaa. MUTTA, entäs jos keväällä käydään uusintakierros. Ja samat ryhmät. Ja vaikka keväällä olen vielä 64 vuotias, mutta syntymävuoden mukaan olen 65 vuotias. Silloin kai kuulun riskiryhmään 65- ja risat. Eli niihin, joita ei vielä tällä hetkellä ole rokotettukaan. Jos uusintakierros tulee, olisi oikein, että ryhmäjakoa päivitettäisiin. Esimerkiksi alle 65-vuotisiin ja sitten tämä vielä rokottamaton ryhmä (65) alkaisi vuodesta 66. Silloin järjestys olisi samanlainen kuin nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu