Melkoisen monet uusperheet ovat lähinnä säälittäviä kokoonpanoja. Pulmia riittää pienen alkuhuuman jälkeen siinä missä muillakin, mutta niiden olemassaoloa vain ei haluta myöntää eikä nähdä. Uuden ihanan onnen autuutta mainostetaan aina siihen asti, kunnes ero tulee.
Kaikkein säälittävimpiä ovat ne viisikymppiset miehet ja pari-kolmekymmentä vuotta nuoremmat naiset, jotka toisensa "löytävät". Useimmiten mies on varakas ja kas kummaa - nainen rakastuu. Muutaman vuoden kuluttua mies näyttää raihnaiselta papparaiselta ja nainenkin ikäistään vanhemmalta ja täysin kypsältä. Julkisesti tosin oman suhteen ainutlaatuisuutta muistetaan kehua - taas aina eroon asti.
Kuvitelma siitä, että uusperhe onnen tuo aina, on lapsellinen. Sama arki tuee kaikissa suhteissa eteen. Uuden kumppanin kanssa suhteeseen vain jaksaa jonkin aikaa panostaa. Ehkä myös omasta ulkoasusta tulee huolehdittua silloin enemmän.
Jos suomalaiset huolehtisivat itsestään ja parisuhteestaan paremmin jo sen ensimmäisen kanssa, uusperheitä olisi paljon vähemmän. Todennäköisesti myös lapset ja nuoret olisivat tasapainoisempia.
Kaikkein säälittävimpiä ovat ne viisikymppiset miehet ja pari-kolmekymmentä vuotta nuoremmat naiset, jotka toisensa "löytävät". Useimmiten mies on varakas ja kas kummaa - nainen rakastuu. Muutaman vuoden kuluttua mies näyttää raihnaiselta papparaiselta ja nainenkin ikäistään vanhemmalta ja täysin kypsältä. Julkisesti tosin oman suhteen ainutlaatuisuutta muistetaan kehua - taas aina eroon asti.
Kuvitelma siitä, että uusperhe onnen tuo aina, on lapsellinen. Sama arki tuee kaikissa suhteissa eteen. Uuden kumppanin kanssa suhteeseen vain jaksaa jonkin aikaa panostaa. Ehkä myös omasta ulkoasusta tulee huolehdittua silloin enemmän.
Jos suomalaiset huolehtisivat itsestään ja parisuhteestaan paremmin jo sen ensimmäisen kanssa, uusperheitä olisi paljon vähemmän. Todennäköisesti myös lapset ja nuoret olisivat tasapainoisempia.
Vastaukset 26
Vanhimmat
asiat on mitä tahansa arkisia asioita. Uusikot vaan tekevät miehen exvaimosta ja lapsista niin suuren numeron jos kaikki ei mene niinkuin he itse haluavat.
Ydinperheessä osataan hoitaa asiat ihan omalla tavalla, mutta uusikot ottaa pultin vähästäkin asiasta, mikä on ihan normaalia ydin perheessä.
Se että lapsilla on esim. likaiset vaatteet, on jo uusikoista kamalaa! Likaset vaatteet on ydin perheessä arkisia asioita, ja kun tarpeeksi likaset ovat niin laitetaan pesuun ja uudet päälle. Ei sen kummempaa.
Mutta kun uusikot eivät ole tottuneet lapsiperheen asioihin, he kuvittelevat että pieni lapsi selviää päivän putipuhtaissa vaateissa. Se on yksi esimerkki.
Jos lapsi soittaa isälle, tai ex vaimo ex miehelle, sekin on kamlaa.
Sekin on kamalaa jos ex vaimo on väleissä miehen vanhempien ja sisarusten kanssa, exät ei kuulu heidän elämään... heh.. ihan kuin pitäisi erota koko suvusta jos eroo miehestä.
Ongelmaia nyksät löytää kun heillä ei ole ollut itsellään aiemmin hyvää suhdetta eikä ole ollut lapsia. Toisinaan jos nyksällä on lapsia itsellään, on ne loistoykislöitä verrattuna miehen lapsiin. Siitäkin saa tahallisen riidan ja ongelmia aikaseksi.
Mutta miehen lapset ja exä on niin suuri uhka tälle uusikolle, että ongelmia pitää hakemalla hakea.
Juu ei uusikko onnea tuo, se vaah hankaloittaa miehen exän ja lasten välistä suhdetta.
... tuo "Ei uusiota ole" -nimimerkin juttu. Parjaamasi "nyxät" eivät suinkaan ole sen enempää turhannipottajia kuin armaat ydinperheäidit. Mutta kun lapsipuoli vaan ei ole aito oma lapsi. Sitä kohtaan ei ole samanlaisia tunteita kuin omaa lasta kohtaan. Tämä on ihan biologinen fakta. Oman lapsen sotkuja ja toilauksia sietää paremmin koska taustalla on (melkein) kaiken anteeksi antava rakkaus. Lapsipuoli sen sijaan on enimmäkseen vain ylimääräistä huolta ja riesaa aiheuttava puolivieras pentu. Ja kun tuo lapsipuoli tulee murkkuikään, sen on helppo syyttää äitipuolta kaikista kinasteluista, kotiintuloajoista, tiskivuoroista ym. Etenkin kun lapsi käy oman äitinsä luona vain joka toinen viikonloppu - sehän tietää loputonta hemmottelua ja rajoista luistamista. Ydinperheen autuutta taas on turha hehkuttaa: jos se on niin täydellistä, mistä avioerot tulevat, mistä perheväkivalta? PS: opet tele yhdys sanat en nen kuin kir joit telet seu raa van ker ran.
on tämä kumma palsta. Sen sijaan että täällä uusperheelliset vaihtaisivat ajatuksia ja kokemuksia täällä
uusperheettömät jeesustelee siitä miten ydinperhe on kaiken autuaaksi tekevä.
Väitänpä että yksikään ihminen joka ei eroa jos hän voi suhteessaan hyvin. Onko sellainen perhemuoto sitten taivaat avaava missä vähintään yksi osapuoli tukehtuu joka päivä tyytymättömyyteensä.
Tälläiset jeesustelut jättää ainakin allekirjoittanut väliin ja laskee tietämättömyyden piikkiin.
Oletteko te uusperheelliset jotenkin tiukkapipoisempia kuin muut??
Mitään teille ei kärsi kommentoida. Jo yksittäinen sanakin, jonka teille heittää, näyttää saavan teidät raivoihinne. Onko nin, että olette jossakin välissä todenneet itsenne erehtymättömiksi ja kaikin puolin muutenkin täydellisiksi ihmisiksi, jotka eivät VOI tehdä mitään muuta kuin oikeita ratkaisuja elämässään ja niistä koituu siis pelkkää hyvää ihan koko ihmiskunnalle???
Ainakaan minä en missään osassa kirjoitustani ollut kieltämässä eroja. Ymmärrän täysin avioerot ja uuden onnen löytämisen.
Kaikissa asioissa kuitenkin voisi käyttää myös järkeä. Kuvitelma siitä, että yksikään suhde olisi aina silkkaa onnea ja autuutta 24/7 on naivi ja älytön. Samoin se, että heti eron jälkeen kykenee uuteen tasapainoiseen suhteeseen, tuntuu epäuskottavalta. Tietenkin, jos ero ja suhteen katkeaminen on tosiasiallisesti tapahtunut jo aiemmin, tilanne saattaa olla eri. Tai, jos paria vaihtaa tuosta vain, lennosta. Enpä kuitenkaan lähtisi elämääni rakentamaan sellaisenkaan suhteen varaan, jossa toinen lennosta hylkää niin puolisonsa kuin pienet lapsetkin. Vastuuntunnottomuuskin on aina merkki jostakin.
Kuten totesin, ihmisillä ja suhteilla menisi paremmin jos suhteen eteen tehtäisiin töitä. Kuvitelma siitä, että uusi kumppani on AINA parempi kuin entinen, on vain kuvitelmaa. Arki astuu aina esiin jossakin vaiheessa.
En ole karkera. Oma suhteeni on tasapainossa ja asiat OK. Kai jokainen normaali ihminen saa ihmetellä, jos meno lapsiperheissä alkaa olla hurjempaa kuin amerikkalaisissa saippuasarjoissa?
Vai eikö ihmetystä saa lausua? Onko se heti sitä "jeesustelua" ja "katkeruutta", jos ihmettelee aikuisten ihmisten täydellistä kyvyttömyyttä vastuullisuuteen?
Jos kirjoituksesi alkaa : "Melkoisen monet uusperheet ovat lähinnä säälittäviä kokoonpanoja"
ja kirjoitat sen uusperhepalstalle niin mitä muuta se on kun jeesustelua ja provoamista.
Jos sulla on kaikki hyvin etkä edes elä uusperheessä niin millähän eväillä tulet tänne arvostelemaan.
En minäkään tunne kuin oman uusperheeni jossa KAIKKI voivat paremmin kuin vanhoissa liitoissaan.
kun ne joutuu elämään tuollaisten katkerien kotkien kanssa.
Ja muuten, Opettele Kirjoittamaan !
kun ex vaimo on niin suuri uhka.
siis millä tavalla ex on uhka ???????????
Meillä ex ei ole uhka mutta rasite KYLLÄ
ei miehelle itselleen. Puhu itsesäsi, älä käytä me sanaa.
sä kumma epeli kun tiedät mikä mua rasittaa.
Mua ei rasita miehen SUKU, siis ei lapset ei vanhemmat ei sisarukset eikä muukaan suku.
Ainoa joka rasittaa on miehen ex ja sehän ei ole miehen sukua.
miehen ex kuuluu sukuun halusitpa ta et. Sinä et kuulu.
Miten sinä voit mennä sanomaan itsellesi täysin vieraan ihmisen
elämästä yhtään mitään?
Kirjoittaja varmaan itse parhaiten tietää käyttääkö ME-sanaa vai puhuuko YKSIKÖSSÄ?
Sinä et sitä voi mitenkään sanoa hänelle.
Meille on myös meidän uusperheessä mieheni ex-vaimo rasite,
ei uhka mutta viikottainen rasite omine ongelmineen.
Ja tosiaan MEILLE, koska aviomiehenikin kärsii ex-vaimonsa tasapainottomuudesta suuresti.
Aviomieheni suku on rikkaus, samoin kuin omas sukuni.
Jos miehen ex-vaimo kuuluu sukuun,
niin silloinhan nykyinenkin vaimo kuuluu sukuun....
Lookisuutta peliin....
Minä en omasta mielestäni koskaan kuulunut mieheni sukuun, kuulun vain omaan sukuuni. Puolison suku tulee aina mukana mutta mielestäni siihen ei "kuuluta". Ja kun puolisosta tulee ex niin silloin sukukin ehkä katoaa elämästä samalla tavalla kuin ex. Mutta ei ex-vaimo ja -mies enää todellakaan "kuulu sukuun". Minä olen ystävä ex-mieheni siskon kanssa ja kyläilemme toistemme luona ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Mutta en pidä kuitenkaan yhteyttä ex:n muihin sisaruksiin joiden kanssa en avioliittomme aikanaan juuri ollut yhteyksissä. Lapset pitävät yhteyttä isänsä kautta isän sukulaisiin jos isä niin haluaa.
jos miehestä erotaan! Lapsille mummit, ukit enot ym tädit, serkut ovat tärkeitä ja kuuluneet alusta asti heidän elämään. Olisihan se kamlaa, jos heistä pitäisi myös erota jos isä lähtee. Siinämenisi monta rakasta ihmistä samalla kertaa.
Monesti myös miehen ex vaimo on hyvä ystävä anopin ja miehen sisarusten kanssa, joten miski heistä pitää erota?? Käsittämätöntä.
Se vaan on katkerien uusnaisten toive, jotta ex vaimo ei ole uhkana hänelle. Eikä uusnaisen kuulu päättää siitä, kuka saa olla miehen suvun kanssa tekemisissä, kyllä sen päättää ihan muut, kuin uusnainen.
homma hoituu niin että, minä huolehdin siitä että lapset tapaavat minun puolen suklaisia.
ja ex-mieheni huolehtii siitä, että lapset tapaavat hänen puolen sukulaisiaan.
Toki minulle jäi ex-mieheni suvusta muutama erittäin hyvä ystävä (mm. ex-anoppi) joihin pidän itse yhteyttä.
Uuden puolisoni sukulaisiin olen tutustunut pikkuhiljaa paremmin ja paremmin, ja
sieltä on myös hyviä ystäviä.
Ex-mieheni on ystävä joidenkin minun sukulaisteni kanssa ja pitää omalta osaltaan
heihin yhteyttä.
Minua ei yhtään närästä, että ex-mieheni nykyinen kumpani on myös ystävä anoppinsa kanssa, eikä häntä närästä että minä olen.
Mutta minä en ole kuulunut sen kummemmin ex-mieheni sukuun ennen enkä nytkään, yhteiset lapsemme kuuluu.
Kuulun vain omaan verisukuuni.
Ystävyys ei lopu mihinkään eroon, se on ihan persoona kysymys, kuka pitää ja kehenkin yhteyttä eronsa jälkeen.
Me olemme sovussa, jos satumme exät ja nyxät yhtäaikaa esim. lasten mummolaan,
se ei ole ongelma meille.
helvetin tavalla miehen ex-vaimo kuuluu miehen sukuun.
Kun mies ottaa eron akastaan päättyy sukulaisuussuhde.
se vaimo sitä päätäkkään.
Sen päätti mies kun otti eron akasta.
Asioissa on aina niin monta puolta. Voihan toki olla niinkin, että sen "exän" ongelmat ovat alkaneet siitä, että oma puoliso yhtäkkiä lähti litomaan ja niskoille jäi koko liuta ongelmia. Ei ole ollenkaan helppoa määritellä, mistä mikäkin ongelma alkoi ja mikä mihinkin on syynä.
Tosimaailmassa kuvitelma siitä, että vaikkapa jonkin eron syyt voi helposti löytää vain yhdestä osapuolesta, on mustavalkoinen. Ihmissuhteet ovat aina monimutkaisia ja syitä löytyy useimmiten molemmista osapuolista. Se, että mies jättää esim. juuri syntyneen lapsensa ja vaimonsa uuden ihastuksen takia, kuulostaa raukkamaiselta. Toisaalta, jos ongelmia on, ratkeavatko ne sillä, että hankitaan lapsia... Hankalia kysymyksiä. Ihmiset ovat hormoniensa vietävissä olipa ikä mikä tahansa. Rakastunut aikuinen ei ole sen järkevämpi kuin teini-ikäinenkään, kun tiukka paikka tulee eteen. Järjellä ei asioita silloin ratkota.
En sano, että kaikilla uusperheillä menisi huonosti. Ei tietenkään. Kovin monenlaista on kuitenkin tullut nähtyä ja kuultua. Melkoisia seikkailuita monet varsinkin ongelmien puhjetessa tekevät. Aina yhtä yllättävältä tuntuu se, miten helposti jotkut eroavat ja miten äkkiä uuteen suhteeseen rynnätään. Toisaalta taas monet suorastaan sairailta suhteilta vaikuttavat tapaukset eivät pääty, vaikka yhdessä pysyminen olisi lähes masokistista ja pelkkää piinaa. Ihmismieli on mutkikas.
Olen itse ollut vaimoni kanssa kaikkiaan yhdessä parikymmentä vuotta joista aviossa hieman yli kymmenen. Se lienee nykyaikana jo kohtuullinen saavutus. En sano, että elämäni olisi täydellistä; omat ärsytykset ja ongelmat kaikilla on. Näiden Uusperhe-keskustelujen seuraaminen on kuitenkin välillä aika traagista. Monilla ei näytä oikein logiikka riiittävän siihen, että uusperhe ei ole yksikkö, jonka pyörittäminen onnistuu tuosta vain. Kun lapsia on sinulle ja minulle ja muille, vaaditaan pitkää pinnaa. Jos erot entisiin eivät ole kunnolla hoidettuja, vaikeuksia voi olla riittävästi. Ei siis piäisi olla kenellekään epäselvää tai odottamatonta, että ennemmin tai myöhemmin jokin asia alkaa 'ärsyttää ja silloin se ihana uuden rakkauden onni ja autuus saattaa jopa pieneksi hetkeksi unohtua.
Kaikissa keskusteluissa esiintyy monenlaisia mielipiteitä. Se on keskustelun luonne. Jos joku kuvittelee, että vaikkapa uskonnollisissa keskusteluissa keskustellaan vain positiiviseen sävyyn uskonnosta, kannattaa asioita hieman tutkiskella. Sama koskee myös tätä osiota. Ilman mielipide-eroavuuksia ei ole keskustelua.
kun kolmas tulee väliin, ja useasti se on syy eroon.
Aika usein kolmas osapuoli on lopulta se joka eron aiheuttaa. Mutta siinä vaiheessa ero ikäänkuin roikkuu ilmassa sillä ei kolmas osapuoli ilmesty tyhjästä vaan ihmismieli on odottavalla kannalla ja kun sopiva "kohde" tulee kohdalle niin se on menoa. Tai ainakin kuvittelen asian menevän näin. Itse olen liiaksi järki-ihminen ja vaikeissakin elämänvaiheissa ja -tilanteissa olen ajatellut aina järjellä enkä ole ollut tunteiden vietävissä. Ja siitä syystä en voi ymmärtää ihmisiä jotka toimivat näin. Ex:ni toimi juuri näin ja en edelleenkään voi ymmärtää miksi liiton piti loppua näin ikävällä tavalla.
Eroon tarvitaan aina kaksi kuten parisuhteeseenkin. Yhteiselämä vaatii paljon ja mikään suhde ei pysy kunnossa jos sitä ei hoida. Päivittäiset keskustelut, läheisyys ja toisen huomioonottaminen on tärkeitä ja näiden avulla liitto pysyy ehkä kasassa elämän ruuhkavuosina. Nämä kaikki asiat olen oppinut kantapään kautta ja uskon että jos vielä joskus asun jonkun kanssa yhdessä niin olen paljon viisaampi kuin ensimmäisessä avioliitossani. Olen oppinut elämään yksin ja löytänyt sen onnen itsestäni. Kukaan muu kuin minä itse ei voi tehdä minua onnelliseksi. Se onnellisuus on lähdettävä minusta itsestäni ja kun olen sinut itseni kanssa niin pystyn antamaan myös toiselle ihmiselle paljon. Nyt, melkein 3 vuotta eron jälkeen olen siihen valmis. Ja uskallan jopa ajatella että jonain päivänä asun uusperheessä.
Wilma sen jo sanoikin, että kolmas osapuoli on usein se joka lopullisen eron aiheuttaa. Onhan se ero voinut roikkua ilmassa jo pitempään, mutta monestiko todellisuudessa vain toisen mielessä. Pettäjät usein sanovat, että liitto on ollut karilla jo vuosia... Ihanko molempien mielestä? Vaiko vain tämän pettäjän? Äärimmäisen paljon on pettämiseroja, jotka ovat tulleet petetylle täysin yllätyksenä. Jos arki ei ole pettäjän mielestä ollut ruusuilla tanssimista, niin onko se silloin yhtä helvettiä. Ei, elämä ei todellakaan ole mustavalkoista!
Useimmiten myös petetty ja jätetty jossain vaiheessa hyväksyy eron tietäen että vikaa oli MOLEMMISSA. Jätetty löytää itsestään myös huonoja puolia, jotka ILMEISESTI olivat syy eroon. Mutta miten ne liittyvät pettämiseen? Eron syythän ovat VAIN syitä eroon...!
Ja vielä Wilmalle: älä hätiköi elämässäsi, mutta älä myöskään pelkää! Ole rohkea itsesi!
Monet uusperheet ovat oikeasti säälittäviä.
Ulosppäin näytetään onnea ja aututta ja alta löytyy pelkkää ongemaa ja riitoja ja lasten sopeutumisvaikeuksia. Kaikki pulmat ovat luonnollisesti niiden exien syytä ja nyt uuden kanssa kaikki on niiiin ihanaa...
monessakos uusperheessä sä oot asunut kun pystyt moista soopaa kirjoitamaan.
Voi hitto että tää jaksaa.
Samaa mieltä!
että olet itsesi kanssa samaa mieltä.