Mittavakoti

Ollaan suunnittelemassa omakotitalon rakentamista ja ollaan mietitty tota mittavakotia. Onko kellään kokemuksia, kuulisin mielelläni (sekä hyviä että huonoja).
183660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Me käytiin katsomassa paria kohdetta edustajan kanssa ja ilman ennenkuin päädyttiin ja sieltä sai hyviä tietoja. Meillä meni projekti kaikin puolin normaalisti. Pieniä juttuja tietinkin tuli, mutta ne hoidettiin tehtaan puolesta hyvin. Pystytys oli säävalmiiksi, josta sitten jatkoimme puolison isän (timpuri) kanssa valmiiksi. Mielestämme Mittava oli hyvä ratkaisu meille ja voimme sitä eteenpäin suositella.

Äänestä

sisältä? Vinoa seinää, kulmaa, erkkeriä yms turhaa vääntöä. Vilkaisin eilen nopeasti ja totesin että ei meille.

t 2 taloa rakentanut

Äänestä
  • no se talo mikä meille tulee niin on sellainen mistä olen aina haaveillut eikä tarvinnu hirveästi muutoksia tehä :) ei oo vinoa seinää, ei erkkeriä eikä muutenkaan turhia vääntöjä, normaali perinnetalo. I love it! Toiset tykkää toiset ei. Onneksi on olemassa muitakin vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • ottaa valmismallistosta taloa. Tekevät Mittavallakin asiakkaan omista kuvista/suunnitelmista talopaketin ja saa eri valmiusasteella.

    Äänestä

Se on käytännössä kasa lautoja ja rakennustarvikkeita tontin nurkalla.

Jos et ole ammattikirvesmies, niin kantsii ehkä pohtia vähän korkeamman valmiusasteen kohteita. Jopa osa ammattilaisista tekee niin, harva viittii ruveta enää ruveta nysväämään taloa ihan tikuista pystyttämällä.

Mittavakoti näyttää laskelmissa varmaan halvemmalta kuin muut mutta jos otat valmiusasteen, ajansäästön ja muut kustannuksiin vaikuttavat tekijät huomioon niin erot kutistuvat mitättömiksi tai jopa päinvastaisiksi. Vertailemiseen tosin tarvitaan yleensä rakentamisen ammattilainen, amatöörirakentajille se on liian vaikea pähkinä.

Helpoin tapa vertailla on että pyydät talon puuvalmiiksi (pintatyöt jää sulle) tai avaimet-käteen-valmiiksi. Silloin eri talojen väliset erot ovat minimaaliset ja vertailu on reilua.

Äänestä
  • Päädyttiin sitten mittavakotiin. Katotaan nyt mitä tuleman pitää. Ja pyydettiin tarjoukset kaikilta samanlaisella valmiusasteilla ja mittavakoti oli edullisin. Asiaan vaikutti myös myyjän käytös :)
    Rakentaminen alkaa Maaliskuussa.
    Ihan mielenkiinnolla kysyn sulta "talomestari" että mikä SUN mielestä on paras vaihtoehto rakentaa??

    Äänestä

  • Ap kirjoitti:

    Päädyttiin sitten mittavakotiin. Katotaan nyt mitä tuleman pitää. Ja pyydettiin tarjoukset kaikilta samanlaisella valmiusasteilla ja mittavakoti oli edullisin. Asiaan vaikutti myös myyjän käytös :)
    Rakentaminen alkaa Maaliskuussa.
    Ihan mielenkiinnolla kysyn sulta "talomestari" että mikä SUN mielestä on paras vaihtoehto rakentaa??

    Kyllä on asiat teillä mallillaan kun talon ostossa vaikuttaa myyjän käytös. Ja valinta vielä mittava. Oisit lukenu aiempia ketjuja mittavasta. Oletteko te rakentaneet aiemmin? Tiedättekö te että se teidän ostos on ainoastaan pari autollista tarvikkeita ja villat? Vai otitteko myös pystytyksen? Jos otitte pystytyksen, niin palkatkaa hyvät ihmiset myös oma kirvesmies tai oma vastaavanne sinne työmaalle KOKO pystytysajaksi valvomaan!
    Toki se on halpa, mutta ei edes sen rahan arvoinen.

    Äänestä

  • nyt säälittää kirjoitti:

    Tuollainen precutti kun laitetaan vielä paalutettavalle tontille ja pistetää kaikkein halvinta joka kohtaan mm sähköpatterit seinille, niin siinä sitä on enskertalaisille melko tyly kokonaisuus.

    Äänestä

  • sutta ja sekundaa kirjoitti:

    Tuollainen precutti kun laitetaan vielä paalutettavalle tontille ja pistetää kaikkein halvinta joka kohtaan mm sähköpatterit seinille, niin siinä sitä on enskertalaisille melko tyly kokonaisuus.

    Tiedetään kyllä että tontille tulee vain "kasa lautaa". Olemme kyllä tutkineet tätä asiaa ja kyselly asiantuntijoilta näkemyksiä. ja onhan se totta että precut vie enempi aikaa ja vaivaa mutta meidän valintamme silti on se :)
    Ja mitä lämmityksiin tulee niin ei sinne mitään vesipatterita ole tulossa :D eikä muutenkaan mitään "kaikkein halvinta"
    Aika jännä miten negatiivinen asenne teillä on..
    Minäpä kertoilen kuulumisia tänne rakennusprojektin aikana miten menee..
    Niin ja onko teillä omakohtaisia kokemuksia kun olette vahvasti päättäneet mollata mittavan?
    Millaisia taloja itse olette rakentaneet?

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    niitä nyt ensikerran katselinkin. Meillä molemmat talot on itse suunniteltu (1puu- ja 1 kivitalo), toisessa apuna arkkari kun oli hankala tontti rakennettavana. Kolmatta tässä parhaillaan etsitään ja mietitään mutta todennäköisesti päädytään samaan kuin aiemminkin, suunnitellaan itse ja tilataan elementit talotehtaalta. Ei vaan mitat ja mieltymykset käy yksiin vaikka satoja valmiita malleja on pähkäilty.

    Äänestä

  • 2 taloa rakentanut kirjoitti:

    Viime huhtikuussa muutimme Mittavakotiimme. Talo on täysin oman suunnitelman pohjalta tehty, Mittavalla ei ollut pienintäkään ongelmaa sitä toteuttaa. Pystytys säältä suojaan Mittavan porukan toimesta. Loistavat tyypit, jotka jopa kävivät esittäytymässä ennen kuin projekti alkoi. Hinta täysin kilpailukykyinen, vastaava mestari tutki tarjoukset, jotka siis kaikki samojen pohjapiirustusten mukaan pyydetty. Oma timpuriporukka jatkoi, ja jälki on ensiluokkaista. Olemme onnekkaita, tiedän, kun ei koko aikana ollut mitään mainittavaa vastoinkäymistä. Talon rakentaminen on pitkä ketju, jossa jokaisella osalla on merkitys.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    Tiedetään kyllä että tontille tulee vain "kasa lautaa". Olemme kyllä tutkineet tätä asiaa ja kyselly asiantuntijoilta näkemyksiä. ja onhan se totta että precut vie enempi aikaa ja vaivaa mutta meidän valintamme silti on se :)
    Ja mitä lämmityksiin tulee niin ei sinne mitään vesipatterita ole tulossa :D eikä muutenkaan mitään "kaikkein halvinta"
    Aika jännä miten negatiivinen asenne teillä on..
    Minäpä kertoilen kuulumisia tänne rakennusprojektin aikana miten menee..
    Niin ja onko teillä omakohtaisia kokemuksia kun olette vahvasti päättäneet mollata mittavan?
    Millaisia taloja itse olette rakentaneet?

    tuossa joku kyseli että otetaanko pystytys mittavalta vaiko ei niin vastaus on että ei otettu. palkkasimme oman kirvesmiehen ja teemme itse myös niin paljon kun vain ehdimme.
    tällä hetkellä maatyöt etenee kovaa vauhtia. :)
    ei ole valittamisen sanaa vielä tullu mittavasta, hyvin ovat meitä muistaneet ja joustaneet aikataulussa ja muutoksissa.

    Äänestä

  • Edelleen uusavuttomat "rakentajat" (lue:käyn tontilla siivoamassa, on TOSI rankkaa) haukkuvat precut toimituksia. Elementti on ilman muuta helpompi, mutta usein myös kalliimpi. Kalliimpi siksi, koska omalle työlle en laske hintaa. Suurin piirtein kaikkien talojen seinät yms tehdään samalla tyylillä, toisissa tehdään tehtaalla, toisissa paikan päällä. Miksi ihmeessä laatu muuttukin yht'äkkiä huonoksi, mikäli talo kasataankin tontilla? Meillä on ollut 2 Kastellia sekä 1 Jukka-talo. Kastelleissa ei ole ollut mitään ongelmaa. Sen ajan mitä työryhmä oli tontilla, ei ollut mitään erikoista työnjohdollista tms. tarvetta meillä itsellämme. Kyllä työporukka hoiti hommansa itsenäisesti. Ryhmä pystytti rungon ja laittoi aluskatteen, olisiko tuo ollut sateelta suojaan pystytys? Lopun teimme itse. Jukassa taas asennusporukka oli luokattoman huono. Elementit eivät tuntuneet sopivan edes yhteen. Ja voin kertoa, että kyllä ne elementitkin kastuu, jos vettä sataa. Jukka-talomme elementit olivat jossain vaiheessa niin märkiä, että ihan hirvitti. Kun talo viimein valmistui, olohuoneen nurkassa veti enemmän kuin laki sallii. Jos joskus vielä talon teemme, pre cut on ihan ok vaihtoehto meille. Ehkä Jukkakin olisi ollut hyvä, jos rakennusporukka olisi ollut parempi.

    Äänestä

Voit yhtä hyvin katsoa sopivan talomallin ottaa suunnittelijan piirtään, palkata raksafirman tai kirvesmiehiä verokortilla tekemään ja tilaatte ns puuvalmis paketin rauta/ puutavara kauppiaalta säästö n. 10000 euroa voi olla enemmänkin jos iso talo. Mm. Valvojat auttaa näissä asioissa ! nuo pre cut syteemit on lankkunippuja pihalla ihan niinku pitkästä tavarasta tekis. Kirvestyöt sama urakka hinta. puut, villat, ikkunat ym.. ne tulee samoista paikoista kaikille eli on yhtä hyvät. Takuut nym on samat ero pre cut paketilla ja ns pitkästä tavarasta tehdyllä on että rakentajalla jää enemmän rahaa johonkin muuhun jne

Äänestä

Lueskelin vielä tätä viesti ketjua.. Pre- cut, suur elemennti, kappaletavarasta..
Muuttopäivä on 2 viikon sisällä kaikilla ero elmentin hyväksi. Kun tehdään paikanpäällä villat ei tärise matkalla halki suomenmaan, heh, ei ne varmaan vajoa elementin sisälläkään ku huonolla tuurilla

Äänestä
  • Luuletko elementeissä ilevan puru eristeet, käy hyvä mies vielä optikolla ennen kuin alat tänne satujasi rustaamaan.

    Äänestä

  • sillä lailla kirjoitti:

    Luuletko elementeissä ilevan puru eristeet, käy hyvä mies vielä optikolla ennen kuin alat tänne satujasi rustaamaan.

    Villan painuminen oli ehkä turhan pelottavan kuulosta ja mainitsin jotain huonosta tuurista. Tiedän tarkkaan mitä siellän elementissä on niitä vuosia tehneennä. Se villa hommista.

    Äänestä

  • precut kirjoitti:

    Villan painuminen oli ehkä turhan pelottavan kuulosta ja mainitsin jotain huonosta tuurista. Tiedän tarkkaan mitä siellän elementissä on niitä vuosia tehneennä. Se villa hommista.

    Katselin kanssa, mutta ei kai auta aloittaakaan, kun iski työttömyys. Lainaa saisi nyt vain 140 000. Se siitä haaveesta. Ikä juokseee. Nyt kyllä olisi aikaa touhuta. Valtio voisi jokaiselle työttömälle tai virolaisen syrjäyttämällä raksamiehelle antaa pari patikkaa, villapaalin, oven ikkunan. Tontin saa kirkonmäeltä ristin kera.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

OKT-alokas kirjoitti:

Ollaan suunnittelemassa omakotitalon rakentamista ja ollaan mietitty tota mittavakotia. Onko kellään kokemuksia, kuulisin mielelläni (sekä hyviä että huonoja).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu