Herätys immeiset! Miksi täälon niin hiljasta? Emäntää ja isäntää keksikää te nyt edes jotain. ihan kuka tahansa muukin. Tää oli ennen niin vilkas palsta, mikä nyt on kun ei mitään kunnon alotuksia?
HUHUU!!!
khritn
8434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä oon eksynyt tänne vasta tänä syksynä, ja kyllähän tää lähinnä on ollut sellasta aivotonta inttämistä, ettei täällä mitään oikeita keskusteluja ole käyty. Etenkin tuolla tukipuolella on pelkästään otsikoita ölvökistä ja törsäkkeestä - sanoista, joita tällainen tavallinen suomen kielen taitaja ei edes ymmärrä. Ja ne viestit niiden otsikoiden alla ei sisällä yhtään mitään, missä olisi ajatusta.
Joten pettynyt olen minäkin, kun palstan löytäessäni ehdin jo pienen hetken innostua, että täällä voidaan puhua meitä maalaisia kiinnostavista aisoista. Oikeesti täällä vaikuttaa usein yli puolet viesteistä olevan kaupunkilaisten kirjoittamia haukkuja maalaisten luettavaksi.
No oon nyt oppinut, ettei kannata edes avata tuota tuki-osastoa, näillä muilla on sentään vähän enemmän asiaakin, tai siis vähemmän epäasiallisuutta.
T. emäntä
todella luokatonta tarinointi tukipuolella, väittäisin ainakin tämän aamun tilanteen perusteella maalaisten olevan selvässä johdossa pilkkaviestien kirjoittelussa, valitettavasti.
Onneksi niitä ei ole pakko lukea, otsikko jo riittää.
t:toinen pettynyt
sinne tukipuolelle mennä. Mielipiteeni on: (siis minun ) että siellä kirjoittelee joku "potilas" tai muu. Joka tapauksessa sellainen, joka nyt tarvitsee syystä tai toisesta kontakteja ja on nyt ominut palstan. Jos sille ei vastattaisi, kuivuisi se kokoon. Mutta kai silläkin on tarkoituksensa. Melkoista ajanhukkaa. Joskus huvittaakin, kun seuraa niiden sanailua. Onko törskä jotain murretta? Vai. Muutoin kyllä täällä on oikeita keskustelujakin. Ja mikäpä estää niitä aloittamastakin. Kuitenkin, että keskustelu saisi vauhtia tarvitaan ehkä hieman provosointiakin. Mitäs siitä tulisi sitten, jos kaikki hymisivät samanmielisesti: että näin on ja olen samaa mieltä yms.
kyllä ketä "potilaalla" tarkoitat. Mutta, potilaalle vastaa lukematon määrä kirjoittajia jotka mielipiteidensä perusteella voidaan lukea maaseudun immeisiksi. Valitettavasti näiden kirjoittajien vastineet eivät ole yhtään sen tasokkaampia, joskus jopa menevät vielä enemmän asiattomuuksiin.
En tiedä mitä törskä tarkoittaa, onko murretta vai mitä. "Vastapuolen" käyttämä ölvökki on aivan outo sana sekin. Typerää nimittelyä.
Saisi koko tuki-osion poistaa.
Olen samaa mieltä siitä että asioista voi ja pitää voidakin olla erimieltä ilman että se johtaa tuollaiseen edellä mainittuun nimittelyyn ja loan heittoon.
älkää poistattako tukiosastoa.
ne hullut valtaa jonku toisen palstan
voisi käydä näin! Olkoon vaan minun puolestani, eihän siellä tarvitse käydä terapoimassa jotakuta.
Ei löydy tätä kautta edes vapaita 40 miespuolisia lehmätilallisia. Missä ihmeessä he mahtavat luurata??? Lapset tai anopit eivät haittaisi, appiukot olisivat pelkästään plussaa =).
Elämä jatkuu samaa harmaata rataa eteenpäin.... Onneksi ei sentään taaksepäin...
Plus 40 lehmätilalliset ei usko et joku ois kiinnostunut, tuuppavat karkuun ku ilmoittaa seuraavan vapaapäivän olevan joskus parin kuukauden päässä jos lomittaja suo. Ei ne ole minnekään kadonnu kulkevat navetan ja tuvan väliä.