Lueskelin tuossa kirjaa "Jätkät senkun porskuttaa", se on kokoelmateos muutamasta tuhannesta haastattelusta entisaikojen metsätyömiesten parista. Olen lukenut sitä ennenkin, mutta aina se vetää yhtä vakavaksi. Jos ovat ajat kovia nyt, niin ovat ne olleet ennenkin. Nykyään on sentään jonkunlaisia turvaverkkoja olemassa, toisin kuin ennen, jos ei huutolaisuutta sellaiseksi lasketa. Voi olla, että tänäkin päivänä on samanlaisia ihmiskohtaloita ja olosuhteita, mutta ei varmaan samoissa määrin. Jollakin tavalla oli rohkaisevaa lukea, että vaikka kuinka oli vaikeaa, niin päättäväisyydellä ja hurtilla huumorilla ihmiset selvisivät vaikeuksistaan. Ehkä siksi, että oli pakko. Samoinhan se on aina, eikö vain, jotenkin on eteenpäin mentävä!
Tätä päivää ja mennyttä.
BMa
1125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
metsätyömaalla joskus 60- luvun alkupuolella. Olin silloin vasta 16- vuotias heilakka ja valmistin ruokaa yli kolmellekymmenelle miehelle. Minunkin työni oli silloin kovaa. Ei ollut minkäänlaisia mukavuuksia ja päivät olivat todella pitkiä.
Miehistä suurin osa oli joko oman- tai naapuripitäjän miehiä, jotka viljelivät kesäisin peltotilkkujaan. Talvella hankittiin lisätienestiä metsätöissä ja se kai olikin ainoa aika, jolloin rahaa näki. Moni oli työmaalla hevosenkin kanssa. Joukossa oli myös näitä legendaarisia "lentojätkiä," joilla ei varsinaisesti ollut kotia missään. Pitäjällä kiertää vieläkin tarinoita sen ajan lentojätkistä ja heidän tempauksistaan.
Mukavia muistoja siitä ajasta on jäänyt. Kokki oli kaikkien lemmikki ja häntä jokainen suojeli. Ei tarvinnut koskaan pelätä karskeintakaan jätkää.