Haastan kaikki lukutoukat elämänkatsomukseen katsomatta lukemaan Yann Martelin kirjan "Life of Pi", löytyy suomennettuna mielikuvituksellisesti nimellä "Piin elämä". Kertokaahan mielipiteenne kirjasta.
Yritän kertoa kirjasta tuhoamatta kokonaan jännitystä...
Kirja kertoo pojasta, joka rakastaa jumalia: niin kristittyjen, muslimien kuin hindujenkin jumalia. Pii viettää 227 päivää pelastuslautalla bengalintiikerin kanssa ja selviää hengissä kertomaan tarinaansa, tarinan, saa uskomana jumalaan. Piin pelastustarina on yhtä uskomaton kuin minkä tahansa uskonnon tarinat.
Kirja ei ole kristillinen eikä puutu minkään muunkaan uskonnon oppeihin sinänsä. Kirjan voisi lukea myös hurjana seikkailuna, ja se on sellaisenakin loistava ja viihdyttävä. Vertaus uskoon tulee esiin vasta oikeastaan lopussa, kun Pii kertoo tarinansa. Kun alkuperäistä tarinaa ei uskota, hän kertoo toisen tarinan. Kuulijat ovat ymmällään, mutta ovat kuitenkin sitä mieltä, että alkuperäinen tarina tiikereineen ja orankeineen oli parempi tarina. "And so it goes with God", Pii toteaa.
Piin mukaan murheellisin kohtalo on sellaisella, joka ei voi uskoa mihinkään, jota ei pysty todistamaan.
Chapter 22:
I can well imagine an atheist's last words: White, white! L-L-Love! My God!" - and the deathbed leap of faith. Whereas the agnostic, if he stays true to his reasonable self, if he stays beholden to dry, yeastless factuality, miight try to explain the warm light bathing him by saying, "Possibly a f-f-failing oxygenation of the b-b-brain," and, to the very end, lack imagination and miss the better story.
Yritän kertoa kirjasta tuhoamatta kokonaan jännitystä...
Kirja kertoo pojasta, joka rakastaa jumalia: niin kristittyjen, muslimien kuin hindujenkin jumalia. Pii viettää 227 päivää pelastuslautalla bengalintiikerin kanssa ja selviää hengissä kertomaan tarinaansa, tarinan, saa uskomana jumalaan. Piin pelastustarina on yhtä uskomaton kuin minkä tahansa uskonnon tarinat.
Kirja ei ole kristillinen eikä puutu minkään muunkaan uskonnon oppeihin sinänsä. Kirjan voisi lukea myös hurjana seikkailuna, ja se on sellaisenakin loistava ja viihdyttävä. Vertaus uskoon tulee esiin vasta oikeastaan lopussa, kun Pii kertoo tarinansa. Kun alkuperäistä tarinaa ei uskota, hän kertoo toisen tarinan. Kuulijat ovat ymmällään, mutta ovat kuitenkin sitä mieltä, että alkuperäinen tarina tiikereineen ja orankeineen oli parempi tarina. "And so it goes with God", Pii toteaa.
Piin mukaan murheellisin kohtalo on sellaisella, joka ei voi uskoa mihinkään, jota ei pysty todistamaan.
Chapter 22:
I can well imagine an atheist's last words: White, white! L-L-Love! My God!" - and the deathbed leap of faith. Whereas the agnostic, if he stays true to his reasonable self, if he stays beholden to dry, yeastless factuality, miight try to explain the warm light bathing him by saying, "Possibly a f-f-failing oxygenation of the b-b-brain," and, to the very end, lack imagination and miss the better story.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luin Piin joskus joulun alla ja tein saman tien tilauksen akateemiseen ja annoin siskolleni joululahjaksi. Aivan loistava kirja, mielikuvituksellinen ja hienosti kerrottu.
En osaa oikein mitään kirjasta sanoa spoilaamatta. Ja kun likka jo niin osuvasti kertoi. Lukekaa ihmeessä.
en tiedä voiko asiasta täällä keskustella, kun muut ootte olleet niin tarkkoja juonen salaamisen kanssa, mutta mitä mieltä olitte ihan lopusta? Mulle jäi siitä sellainen olo etten tiennyt mitä loppujen lopuksi sitten oli tapahtunut oikeasti? oliko Pi vaan valinnut version jonka kanssa oli helpompi elää?
jos haluatte muita kirjavinkkejä niin Eugenidesin Middlesex on tosi mielenkiintoinen opus.
Niin, lopun kai oli tarkoituskin saada miettimään, mihin haluaa uskoa. Mitä väliä sillä loppujen lopuksi on, mikä on "totta", kun kirja joka tapauksessa on fiktiota.
Hassua on siis se, että ise luen juuri parhaillaan Middlesexiä ja ajattelin juuri tullla kertomaan muillekin, että niin kannattaa tehdä. Loistava kirja, vaikka olen päässyt vasta puoleen väliin!!! Yksi juttu Middlesexissä pohdituttaa: Minkä ihmeen takia Calliopen veli on nimeltään Chapter Eleven? Selitys saattaa tietysti vielä löytyä, mutta nyt se kummastuttaa. Tuskin ihan ilman syytä kirjailija nimeäisi henkilöä "yhdenneksitoista luvuksi"?