riitatilanne

Emme asu lapsen isän kanssa yhdessä, emme ole koskaan asuneet. Kertaakaan ei ole lasta hoitanut tms. Pitkän riitelyn tuloksena taivuin yhteishuoltajuteen, koska luotin, että asiat hoituvat hänen kanssaan. Olen toimittanut hänelle kuukausi sitten erään lasta koskevan paperin allekirjoitettavaksi. En ole sitä saanut takaisi, täytettynä pyynnöistäni huolimatta. Eli nämä yhteishuoltajuuden pakolliset velvollisuudet eivät onnistu, muuten kuin riitelyn kautta, jos sittenkään. Miten voin purkaa yhteishuoltajuuden??? Oikeuteenko???? Alan olla aika väsynyt tähän. Kun olen pyytänyt miestä hoitamaan lastaan, ei ole suostunut hoitamaan. Vaan kuvittelee, että voi vierailla lapsen luona aina silloin kun hänelle sopii, ei siis minulle tai meidän aikataulun mukaisesti. Euroakaan ei ole elämiseen antanut, ei ostanut vaatteita, vaippoja, ei mitään. Mitä sellainen ihminen tekee lapsen huoltajuudella. Tapaamissopimusta ei ole tehty, koska lapsi vielä niin pieni.
1190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sossuun ja menkää tekemään elatusssopimus. Ihme, jos sitä ei ole tehty samalla kun isyys on vahvistettu ja huoltajuusmuoto päätetty.

Ei voi kuin ihmetellä että jos yhteishuoltoon suostumista edelsi pitkä riita, niin miksi ihmeeessä menit luopumaan yksinhuoltajuudesta? No jos mies on halukas luopumaan huoltajuudesta, niin sekin onnistuu siellä sossussa, muuta voi olla vähän vaikeampaa. Huoltajuus ei vaikuta mitenkään tapaamisasioihin. Jos mies hankaloittaa esim. passin saamista, niin ilmoita siitäkin sosuun. Mikä lappu se on jonka tarttet takaisin allekirjoitetuna? Jos jokin virallinen, niin silloinhan mies hankaloittaa tilannetta, mutta en usko että yhdestä lappusesta vielä huoltajuutta puretaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


väsynyt tilanteseen kirjoitti:

Emme asu lapsen isän kanssa yhdessä, emme ole koskaan asuneet. Kertaakaan ei ole lasta hoitanut tms. Pitkän riitelyn tuloksena taivuin yhteishuoltajuteen, koska luotin, että asiat hoituvat hänen kanssaan. Olen toimittanut hänelle kuukausi sitten erään lasta koskevan paperin allekirjoitettavaksi. En ole sitä saanut takaisi, täytettynä pyynnöistäni huolimatta. Eli nämä yhteishuoltajuuden pakolliset velvollisuudet eivät onnistu, muuten kuin riitelyn kautta, jos sittenkään. Miten voin purkaa yhteishuoltajuuden??? Oikeuteenko???? Alan olla aika väsynyt tähän. Kun olen pyytänyt miestä hoitamaan lastaan, ei ole suostunut hoitamaan. Vaan kuvittelee, että voi vierailla lapsen luona aina silloin kun hänelle sopii, ei siis minulle tai meidän aikataulun mukaisesti. Euroakaan ei ole elämiseen antanut, ei ostanut vaatteita, vaippoja, ei mitään. Mitä sellainen ihminen tekee lapsen huoltajuudella. Tapaamissopimusta ei ole tehty, koska lapsi vielä niin pieni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu