Pomo

Minulla on kaksi vuoden ikäistä leikattua tyttökissaa. Tytöt ovat siskoksia, eli ovat meille tulleet samaan aikaan. Aluksi ne nukkuivat vierekkäin, leikkivät yhdessä ym. mutta nyt toinen kissa "pomoilee", eikä tämä ujompi kissa uskalla tulla edes minun syliin, koska pelkää "pomon" tulevan häätämään sen siitä pois. Ja jos tämä uskaltaakin tulla syliin, niin se vilkuilee koko ajan sinne suuntaan missä "pomo" on, ja jos "pomo" liikahtaakaan, niin kissa hyppää sylistäni nopeasti pois.
Leikittäessäni kissoja toinen kissa ei uskalla leikkiä vaikka mieli tekisi, koska "pomo" haluaa leikkiä. Muuten kissat eivät tappele ja tulevat ihan hyvin toimeen. Meneekö tämä ohi, vai onko jotain mitä minä voin tehdä? Surettaa toisen kissan puolesta, se kun on ihan tassun alla.. :(
1186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei kissa siitä kärsi, että on toisen "alapuolella" ja toinen on pomo. Niin se aina menee kun taloudessa on useampi kissa että joku niistä on pomo. Kunhan eivät tappele niin rajusti että toinen jää selvästi alakynteen ja haukkoo henkeään, niin kissat kyllä pärjää. Ja muutenkin pitää vähän seurata niitä leikkejä ettei pomo kissa oo koko ajan toisen kurkussa kiinni. Mun kissoilla on sama homma, toinen on uros ja toinen naaras. Uroskissa on pomo joka änkeää heti väliin vaikka kesken unien jos leikitän tyttökissaa ja kun kissat leikkii keskenään niin selvästi uroskissa laittaa naaraskissan ojennukseen :D joskus oon laittanut uroksen johonki huoneeseen hetkeksi että saan leikittää tyttöä vaan :) nämäkään kissat ei yleensä nuku vierekkäin, joskus harvoin ne pesee toisiaan nuolemalla turkkia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sjj kirjoitti:

Minulla on kaksi vuoden ikäistä leikattua tyttökissaa. Tytöt ovat siskoksia, eli ovat meille tulleet samaan aikaan. Aluksi ne nukkuivat vierekkäin, leikkivät yhdessä ym. mutta nyt toinen kissa "pomoilee", eikä tämä ujompi kissa uskalla tulla edes minun syliin, koska pelkää "pomon" tulevan häätämään sen siitä pois. Ja jos tämä uskaltaakin tulla syliin, niin se vilkuilee koko ajan sinne suuntaan missä "pomo" on, ja jos "pomo" liikahtaakaan, niin kissa hyppää sylistäni nopeasti pois.
Leikittäessäni kissoja toinen kissa ei uskalla leikkiä vaikka mieli tekisi, koska "pomo" haluaa leikkiä. Muuten kissat eivät tappele ja tulevat ihan hyvin toimeen. Meneekö tämä ohi, vai onko jotain mitä minä voin tehdä? Surettaa toisen kissan puolesta, se kun on ihan tassun alla.. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu